Nuorten asemasta

”Lapsissa on tulevaisuus” Mutta nuoriso voi pahoin…

Onko kenties kyseessä vain jonkinmoinen välivaihde aikuisikään?

Joku viisas ehkä kertoo sen, mutta uskon ettei kukaan osaa antaa järkevää vastausta tuohon, vaan nyt pitää tehdä  jotakin konkreettista nuorten aseman parantamiseksi.

Usein kuulee ja näkee että aikuiset päivittelevät nuorison käyttäytymistä ja manaavat ettei nuoriso enää osaa käyttäytyä, tms.
Missäköhän lienee syy?

Olisikohan oma kuppi jo nurin ojan puolella ettei paskaakaan kiinnosta miten nuoret voi ja miksi he käyttäytyvät niin?
Liiankin moni vanhempi sysää lapselleen 20 euroa kouraan ja kuvittelee että se ”riittää” herkkää elämänvaihetta käyvää nuorta? Rahallisesti ehkä, muttei henkisesti.

Onhan sekin puoli totta että jos nuorelle (13-17) alat vanhemman roolissa keskustelemaan asioista, niin usein tulee vastauksena pelkkää muminaa (sama vertaus ei päde onneksi kaikkiin nuoriin)

Vanhemmat jotka välittävät lapsestaan ja hänen tekemisistään kyllä luultavasti kuulevatkin paljon lapsensa elämästä häneltä itseltään. Mutta karuna totuutena muistetaan ettei kaikki ole niin välittäviä.

Silloin astuu kuvaan ongelmat mitä nuori kokee mahdollisesti koulussa, kaveripiirissä, tms., jos kukaan ei välitä tai ole kiinnostunut miten nuorella menee ja mitä hänelle kuuluu?

Perheen kuuluisi pelata yhteen maaliin, tavoitteena hyvinvointi kaikilla perheenjäsenillä.

Se ei kovin helpolla onnistu tämän päivän Suomenmaassa, jossa on jo tarpeeksi aikuisilla ongelmia joko työttömyyden, liikatyöllisyyden, tms. merkeissä.
Jos perheessä on työttömyyttä, tietää se usein myös vanhempien juurtumista siihen tilanteeseen ja lasten asiat jäävät usein omien huolien taakse. Näin ei onneksi kaikilla perheillä ole, joten tässäkään en yleistä.
Liikatyöllisyyskin on pahasta, jos perheen vanhemmat joutuvat painaa pitkää päivää ja lapset ovat nk. oman onnen nojassa. Tuohan se tietty itsenäisyyttä, mutta jos vanhemmat ovat nk. ”aina töissä” niin ei sekään ole mitenkään tervettä lapsille tai nuorille.

Alkuperäinen idea lähteä kirjoittamaan tätä lähti Mäntsälän kunnan järjestämästä nuorisoiltamasta 5. helmikuuta 2010.

Mietin tilaisuuden jälkeen että oliko tuo nyt tässä? Eli, onko Mäntsälän kunnanvaltuutetuilla, jotka olivat tuona iltana paikalla, tarkoitus todella parantaa nuorison tilannetta Mäntsälässä?

En ainakaan tuolla tilaisuudessa huomannut että aikuiset olisivat kovinkaan aktiivisesti ollut juttusilla nuorison edustajien kanssa. Se on tosin vaikeaa lähteä nuorten pariin ihan juttelemaan ja kyselemään, koska aika usein törmää ensin seinään.

Kaikkialla Suomessa varmasti vaivaa sama ongelma nuorison keskuudessa.

Kunnilla ja kaupungeilla on tarve säästää ja säästöt kohdistuvat liian usein ihmisiin, jotka eivät ainakaan heti nouse kapinaan (eli, lapset, vanhukset ja vammaiset).

Onhan se helppoa ajatella päättäjien että leikataan määrärahoja lapsista tai nuorisotyöstä, jos semmoista on budjetissa ollenkaan?

Onneksi on vapaaehtoistyössä (seurakunta, tms.) mukana aikuisia seuraamassa nuorison elämää, mutta valitettavasti tuokin on usein katupartio tyyppistä, eli sammuneita nuoria autetaan, tms. eikä näin ollen mitään varsinaista keskustelua synny. Nekin keskustelut usein vaipuvat unholaan, eikä kukaan enää muista taikka välitä kuullusta.

Vapaaehtoistyö on kuitenkin vähemmän houkutteleva aikuisille, joten tullaan kysymykseen mistä ne aikuiset jotka nuorten keskuudessa toimisivat ja ennen kaikkea tulisivat juttuun?

Toki onhan kunnalla omat nuorisotyöntekijänsä.

En tiedä kokonaiskuvaa, mutta luulen että nuorison parissa työskentelevillä ihmisillä on ensinnäkin se ikäkysymys esteenä toimeentulossa nuorison kanssa. Eihän 50-luvulla syntynyt ihminen voi ymmärtää ihan täysin nykynuorisoa, kun hänen nuoruudessaan ei ollut samanlaista kuin nyt.
Onhan heitäkin joiden asenne nuorisoon on kunnossa, eli otetaan selvää ennakkoon mikä on juuri nyt ”in” ja se toinen tärkeä asia, eli asenne.
En nyt syyllisty ikärasismiin ja korjaan heti etteivät kaikki vanhemmat työntekijät ole ihan ”muumioita”. Kiitokset eräälle kaverille, joka selvensi minulle tätä asiaa.

Mutta kysymys kuuluu kuitenkin että miten nuoriso ottaisi vastaan vanhemmat aikuiset heidän ”reviirillään”?

Tuo ei ole ihan niin päivänselvä juttu, koska usein nuoriso ajattelee aikuisista että ”Mitäköhän tuokin ”vanhus” meinaa?”

Kärsivällisyyttä täytyy nuorison parissa työskentelevältä löytyä. Esimerkiksi jos hyppää mukaan nuorisotyöhön nk. rookiena, niin on aika varma ettei nuoriin saa heti sitä kontaktia toimimaan.

Mielenkiintoa nuorison elämää kohtaa täytyy myös olla ja pysyä ajan trendeissä mukana.

Luottamus on ehkä se tärkein. Ainakin henkilökohtaisesti tunnen niin ettei asia mene kovin pitkälle, jos heti ollaan tarjoamassa psykologeja, tms. auttamaan nuorta. Jos nuori avautuu aikuiselle jostakin asiasta, täytyy aikuisten kuunnella asia loppuun asti ja kunnioittaa sitä kuulemaansa niin ettei nosta siitä haloota, jos nuori on niin toivonut!

Usein vaan huomaa että varsinkin vanhemmat ajattelevat niin yksiselitteisesti oman lapsensa ongelmat että heti pitää nousta barrikadille selvittämään asiaa ja niinhän sen ei pitäisi aina mennä…

Yksi tärkeä osa keskustelun aikaansaamisessa on myös se jos vanhemmalla on omakohtaista kokemusta, esim. vaikeuksista mitä on kohdannut nuorena. Tarinat omasta nuoruudesta on elävä esimerkki ja allekirjoittaneena voin sanoa että vaikutusta on ollut nuorisolle kertoa esim. oma tarinani siitä kun nuorena heittää kaiken syrjään, eikä välitä tulevaisuudesta.

Siis kärsivällisyyttä, mielenkiintoa nuorten asioihin, luottamusta ja kenties elävää esimerkkiä pitäisi nyt saada joka kuntaan ja kaupunkiin.
Ei pidä silti unohtaa että kaikki opittu kotoa alkaa, eli kotona jos on hyvä olla, niin kaksinkerroin on helpompi ottaa vastaan aikuinen ”kaveriksi”.

Silti, täytyy muistaa sekin ettei kaikki nuorison edustajat ole niin ”näkyvillä” kuten aikaansa kaupungilla/kylillä, harrastusten parissa, tms. viettävä porukka. Heitä pitäisi auttaa myös selviytymään omista ongelmistaan, joita syrjäytyminen aiheuttaa.

Se onkin sitten vaikea lähteä hakemaan niitä nuoria joilla sosiaalisuus on nollatoleranssissa.
Tottahan toki toivoisi että nämä nuoret tulisivat itse juttelemaan, kun elämässä on ongelmia, tms. Mutta niinhän se ei aina mene ja usein myöskään opettajat tai vanhemmat eivät huomaa nuoren syrjäytymistä.

Eli, syrjäytymisen ehkäisemiseksi pitäisi kodin ja koulun tehdä parempaa/tiiviimpää yhteistyötä keskenään ja näin ollen nuoren paha olo kenties helpottaisi?

Joten tässä heitän pallon nyt eteenpäin ja toivon pysyvän sen pelissä, kunnes ratkaisu näihin nuorison ongelmiin saataisiin.

Katsos kun lapsia ei pidä, eikä saa rokottaa aikuisten tyhmyydestä!

Syrjäytyminen on todella inhottava asia nuorena ja kaikki keinot pitäisi käyttää nyt ettei Jokelan ja Kauhajoen tragediat uusiudu.

Lopuksi vielä… Vanhemmat: Rakastakaa ja kuunnelkaa lapsianne.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia (koti-isä)