Täytän 37 vuotta
tänä vuonna. En ole siltikään vielä mitään ammattititteliä itselleni lukenut.
Nuoruuden
toilailut vei mahdollisuuteni normaaliin elämään ja vaikka onnettomuuden
jälkeen olin aikeissa jatkaa opintojani kauppaoppilaitoksen puolella ja
tähtäimenä merkonomin tutkinto, niin elämässä sattui ja tapahtui suuren
muutoksen äärellä paljon negatiivista joka loppupeleissä veti voimat jatkaa
opintoja.
Sain elämän
järjestykseen vuosituhannen alussa, mutta silloin en ajatellut kouluun
palaamista, vaan yksinkertaisesti otin aikani tulevaisuuden järjestämiselle.
Edessä oli
kumminkin yksi suurimmista muutoksista mitä elämäni aikana on tapahtunut.
Tyttäreni syntyi
23.7.2004 ja kuten olimme jo vaimoni kanssa sopineet, että jäisin koti-isäksi,
kunnes tyttäremme aloittaisi koulunkäynnin.
Tällä hetkellä
Saga on suorittanut kakkosluokan mallikkaasti ja nauttii nyt kesälomasta.
Tähän päivään
asti siis olen ollut koti-isä Sagalle ja muuten arjen on täyttänyt kodin
lisäksi vapaaehtoistyöt/yhdistyshommat (mm. lasten ja nuorten parissa).
Aloin ajatella
yhä tarkemmin omaa tulevaisuuttani tässä yhteiskunnassa ja tulin siihen
lopputulokseen että nyt tai ei koskaan on minun jatkettava siitä mihin
onnettomuuden jälkeen 1994 jäin.
Aloin miettimään
vaihtoehtoja.
Valinta on tullut
pitkien pohdintojen jälkeen yhä varmemmaksi.
Nuoriso-ohjaajaksi
olen siis päättänyt kouluttautua, joka ei varmasti tule kellekään tutulle
ihmiselle yllätyksenä.
Olen ollut
syksystä 2010 mukana vapaaehtoistyössä nuorisolle suunnatussa päihteettömässä
yö-kahvila toiminnassa Mäntsälässä. Vapaaehtoistyöstä olen saanut
kullanarvoista kokemusta.
Niin kuin
ystävät, tuttavat & seuraajani jo tietävätkin olen elänyt melko
vaiherikkaan nuoruuden. Pidän sitä arvokkaana kokemuksena/lisänä mitä tulee
nuorten kanssa toimimiseen. Niin voin kertoa avoimesti mitä voi käydä, jos ei
elämää arvosta tarpeeksi ja leikkii viikatemiehen kanssa hippaa. Muutenkin minulla
on kokemusta nuorison parissa elämisestä.
Olen aina ollut
tekijä, enkä niin ollen koulunpenkillä niin hyvin viihdy. Lisäksi auto-onnettomuudesta
jäänyt liikuntaeste nousee pääosaan, mitä julkisilla kulkuneuvoilla kulkeminen
loppupeleissä aiheuttaisi.
Aloin kyselemään
onnistuisikohan oppisopimuskoulutuksella saada nuoriso-ohjaajan ammatti
suoritettua?
Olin keskustellut
asiasta erään ystäväni kanssa ja hän kannusti minua kokeilemaan onneani, mitä
tulee oppisopimuskoulutukseen. Otin ensin yhteyttä Keudaan, varmistaakseni
opiskelujen onnistumisen ja sieltä saatuani myönteisen päätöksen jälkeen aloin
kyselemään mahd. paikkoja missä käytännön työn koulutuksessa suorittaisin.
Ensiksi tietysti
kysyin Mäntsälän Kunnan Nuorisotoimesta paikkaa, kun tiesin että porukkaa
siellä tarvitaan. Vastaus oli kumminkin kieltävä, sillä nuorisotoimella ei
ollut resursseja ottaa uusia ihmisiä oppisopimuskoulutukseen.
Sain kumminkin
neuvon ottaa yhteyttä vuodenvaihteen jälkeen, sillä silloin voisi olla helpompi
sauma päästä mukaan nuorisotyöhön.
Seuraavana kohteena
oli Mäntsälän seurakunta josta kysyin oppisopimuspaikkaa. Nuoriso-ohjaaja
sieltä vastasi että välittää asian eteenpäin kirkkoherralle, jonka tunsin jo
entuudestaan.
Odottelin aikana
ja tänäkään päivänä ei ole mitään kuulunut.
Voi olla että
seurakunnassakin on sen verran koreamman profiilin asioita selvitettävänä, että
yksi oppisopimus kysely on jäänyt kasan alle.
Vuosi vaihtui ja
otin heti tammikuussa yhteyttä kunnan uuteen vapaa-aika päällikköön (joka siis
vastaa nuorisotoimesta).
Olin sillä kertaa
vaan muuttanut taktiikkaa ja tarjosin nyt itseäni nk. palkattomana
työharjoittelijana (Eli, oppisopimuksesta maksettava palkka jäisi kokonaan pois
ja jäljelle jää vakuutukset).
Mutta tälläkään
kertaa en onnistunut tavoitteessa. Syy oli yksinkertaisesti sama. Resurssipula.
Kiitin ja
kumarsin ja hämmästelin aikani, kunnes unohdin hetkeksi olevani edes haaveillut
moisesta.
Myöhemmin olin puheissa
erään opettajan kanssa oppisopimusasiasta Kirkonkylän koulun
vanhempainyhdistyksen kokouksen jälkeen. Kerrottuani aikeeni ja mitä olin
saanut vastaukseksi, opettaja kehotti minua ottamaan yhteyttä koulun rehtoriin
ja kysellä oppisopimuspaikkaa myös koululta. Koulunkäyntiavustajia tarvitaan
kuulemma lisää ja miksei ilmainen työvoima heille kelpaisi.
Olin kumminkin
kunnan ja seurakunnan toiminnan jälkeen erittäin epäileväinen ja siirsin
tahallani kysymistä tuonnemmaksi.
Tänään olen
saanut virtaa tarpeeksi jatkaa oppisopimuskoulutus paikan hakemista. Keinot
ovat samat, eli palkattomaksi työharjoittelijaksi tarjoan itseäni, sillä ei voi
olla niin persaukista tämä toiminta, ettei ole varaa edes vakuuttaa muuten
ilmaista työvoimaa!
Kiitos tästä virtapiikistä
kuuluu kahdelle koulunkäyntiavustajalle, ketkä hämmästeli ja kummasteli, miksen
tavoitteeseeni en päässyt.
Kesän jälkeen
jatkan hakua ja kyselyä. Pakkohan jostakin on löytyä työpaikka.
Naurattaa vaan
ajatus, kun puhutaan suuresta työvoimapulasta ja että monta tuhatta
maahanmuuttajaa tarvitaan paikkaamaan suomalaiset työpaikat. SIIS MITKÄ
TYÖPAIKAT?
Allekirjoittanut
kyllä näkisi itsensä mieluusti hyödyksi tälle maalle tulevaisuudessa.
Nyt ei pahemmin
hyötyä meikäläisestä ole, vaikka teenkin vapaaehtoisena samoja hommia.
Se ei riitä,
koska vaikka olisin joka jumalan kerta valvojana kun yö-kahvila järjestetään,
niin ei siitä loppupeleissä ole kuin sen hetken hyöty.
Syksyllä taistelu
jatkuu. Sitä ennen kumminkin nautitaan kesästä ja lämmöstä.
Kunnioituksella
Mikko A. Ratia