lauantai 31. joulukuuta 2011
Vastuullisuus vihapuheista puhuttaa...
Päätin nyt ottaa aiheen pöydälle, kun olen sitä jo liian kauan pantannut ajatuksena.
Siis mennään asiaan.
Asetusten muuttamiseen liittyy aina riski, varsinkin elektroniikkalaitteissa (älypuhelimet, tietokoneet, tms.) että koko homma ei toimi niinkuin pitäisi.
Sama toimimattomuus pätee myös facebookissa, johon olen toivonut muutosta jo pitkään.
Muutosta olen toivonut lähinnä facebookin ryhmäasetuksiin, jotka aikoja sitten muutettiin ja käytäntö muuttui siten että ryhmän luoja, ylläpitäjä tai jäsen saa halutessaan liittää kenet vain kaveripiiristään ryhmään.
Tämä ei toimi!
En nyt tarkoita toimisella sitä että kamuja ei muka pystyisi liittämään, vaan sitä että moni, ihan liian moni on kertonut julkisesti pitävänsä tätä ryhmiin liittelyä ilman ihmisen omaa tahtoa huonompana juttuna.
Myös itse koin elämäni ensimmäiset facebook bannit juuri tuon takia, että minut liitettiin ryhmään, josta en saanut ensin facebookilta ilmoitusta. Kesken kaiken kumminkin tilini suljettiin ja syytä tapahtumaan en saanut.
Olin yhteydessä silloin facebookin ylläpitoon, josta kiitettävän nopeasti sain vastauksen. Vastauksessa kerrottiin myös syy miksi olin lentänyt pihalle ja se syy oli ryhmään kuuluminen, jossa oli käyty vihapuhetta.
Olisin kenties ymmärtänyt paremmin jos olisin itse kirjoittanut ryhmän seinälle tai kommentteihin vihapuheeksi luokiteltavaa tavaraa, mutta syyksi riitti että minut oli liitetty ryhmään (vastoin tahtoani) ja joku oli innostunut heittämään ”vihapuheläppää” (ilman että olisin edes provosoinut kyseistä henkilöä, kun en lähinnä tiennyt edes kuuluvani ryhmään).
Jos nyt uusi lakiesitys menee läpi että sinä itse olet vastuussa siitä mitä joku muu kirjoittaa esim. seinällesi tai kommentteihin, niin parempi olisi jättää koko sosiaalinen media, niinkuin Jussi Halla-aho teki (menkööt päivän persu uutisesta).
Olen sitä mieltä että asiat voidaan esittää tietty tyylikkyys säilyttäen ja tämä kannattaisi jokaisen muistaa. Internet ei ole kuitenkaan mikään ”no man's land” jossa saa mellestää miten tykkää. Sananvapaus täytyy kumminkin säilyttää, eikä näin ollen kaikesta kritiikistä pitäisi saada vihapuhujan leimaa otsaan.
Facebook tavallaan on myös suuressa osavastuussa näistä ”vihapuheista” jos ryhmien asetuksia ei muuteta.
Kehottaisin nyt siis facebookin ylläpitoa miettimään järkevämpi ratkaisu ryhmäasetuksiin, palauttaa vaikka homma entiseen, että ihmiset sai itse liittyä tai ihmisille sai suositella ryhmään liittymistä.
Tuolla toimenpiteellä ratkaisisi ainakin sen ettei viikon lomalla ilman facebookia oleva ihminen saa kotiin palattuaan yllätystä kun ei facebookin ovet enää aukene.
Ei elämä ole pelkkää naamakirjaa.
Kunnioituksella
Mikko A. Ratia
perjantai 30. joulukuuta 2011
Uudelle vuodelle
Lähtölaskenta uudelle vuodelle on alkanut.
Pääministerimme Jyrki Katainen varoitteli vuodesta tulevan kallis veronmaksajalle, joka ei kyllä tullut yhtään ihmetyksenä allekirjoittaneelle.
Mennyt vuosi 2011 oli kaikenkaikkiaan surkea.
Surkean siitä teki omassa elämässä tapahtuneet muutokset, joista päällimmäisenä vielä hyvässä muistissa on perhepiirissä tapahtunut onnettomuus (tulipalo), josta kumminkin ollaan nyt pikkuhiljaa toipumassa kun kaikki meni lähestulkoon mutkitta.
Tapahtuman jälkeen koin myös muita vastoinkäymisiä, mutta luulisin että tuo tragedia vaikutti niihinkin maximaalisesti.
Niistä ei siis sen enempiä.
Viime päivinä olen ollut varsinaisessa uutispimennossa. Vasta eilen oikeastaan sain selkeää kuvaa siitä mitä kotomaassamme ja maailmalla on tapahtunut. Syynä tähän pimentoon on ollut voimakas flunssa joka on riepotellut perhettämme aina aatonaatosta lähtien.
Euron kriisi polkee paikallaan ja jatkaa varmasti tyhjäkäyntiään vielä pitkään, jos näillä korteilla mennään, mitkä brysselistä käteen saatiin.
Valitettavasti kakkosparilla ei pitkälle pötkitä, eli edelleen saksa ja ranska määrää euroopan unionin tahdit.
EU:hun ja euroon en takerru sen enempää. Niin makaa kuin petaa - Kyllä (luulisi) ”viisaan” tietävän.
Totean nyt tylysti ettei touhu voi jatkua tällaisena. Niin kauan kun meiltä veronmaksajilta kiskotaan, myös niin kauan on vähäosaisten ja normiduunareiden riski joutua turvautumaan sosiaaliturvaan, joka onkin yksi asia mihin aion tulevana vuonna kirjoituksissani paneutua. Nyt se ei toimi niinkuin pitäisi.
Kiitos vuodesta 2011 kuuluu perheelleni, läheisilleni, ystäville ja uusille tuttaville, jotka ovat olleet tukenani vaikeina aikoina.
Lopuksi haluan kuitenkin toivottaa hyvää uutta vuotta joka kotiin, mihinkään erityiseen katsoen.
Kunnioituksella
Mikko A. Ratia
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Mitä vielä odotat?
Tämä kirjoitus on suunnattu
mäntsälässä asuville ihmisille. Keskustelua toki muidenkin
paikkakuntien tilanteesta käyn mielelläni tästä aiheesta.
Kotikuntaamme Mäntsälää voi suomen
tulevaisuus ravistella kovalla kädellä.
Kuntamme on kasvava kunta ja kehitystä
siis tapahtuu kaiken aikaa, mutta silti liian usein kunnanhallituksen
päätöksistä kuulee erinäista porua ja valitusta. Milloin mikäkin
asia on väärin, tms.
Mäntsälän Kunta koostuu
kirkonkylästä ja useista sivukylistä, mistä nyt lähinnä huoli
on. Lähinnä kylien ”kartalla pysyminen ” on suuri huoli.
Annetaanko kylien pikkuhiljaa kuolla
pois ja pakottaa kaikki kylillä asuvat muuttamaan keskustaan,
niinkuin city-vihreät ja useat muut toivoisi?
Ensinnäkään. Mäntsälän keskusta
ei ole todellakaan vielä valmis ja toiseksi. Eiköhän ihmisellä
ole varaa valita asuinpaikkansa vielä, eikä siihen ole kellään
tai millään nokankoputtamista?
Seuraavat kunnallisvaalit ratkaisee
miten meidänkin kotikunnassa asiat hoituvat tulevaisuuudessa.
Annetaanko maaseudun kuolla ja kunnanhallituksen jatkaa
idioottimaisia toimiaan?
Maaseudun kohtalo ja monet muut asiat
olisi ratkaistavana, mutta se ei tapahdu itsestään.
Nyt on sinun vuorosi vaikuttaa.
Tule siis mukaan Mäntsälän
Perussuomalaisten toimintaan ja vaikuta kuntamme tulevaisuuteen. Älä
epäröi ottaa yhteyttä. Tietoa ja apua saa aina, jos asia on
vähänkään epäselvä.
Yhteyttä voi ottaa suoraan minuun tai
Mäntsälän Perussuomalaisten jäsenistöön (yhteistiedot löytyvät
täältä
(http://perusmantsala.blogspot.com/2011/06/mantsalan-perussuomalaiset-kunnan.html).
Kunnioituksella,
Mikko A. Ratia
Mail:
GSM: 0400781792)
tiistai 20. joulukuuta 2011
Syyskokouksesta
Mäntsälän Perussuomalaiset RY:n sääntömääräinen syyskokous takana ja hallituspaikkani säilyi. Kiitän suuresti luottamuksesta!
Kunnioituksella
Mikko A. Ratia
maanantai 19. joulukuuta 2011
Vuoden päätteeksi...
Enää vajaa pari viikkoa tätä vuotta
jäljellä ja keskiviikkona alkaa virallisesti joululomani yhdessä
tyttäreni kanssa, joten vaikuttaminen & politiikka on aina
2.1.2012 saakka tauolla myös.
Tahdon vielä ennen vuoden loppua
omalta osaltani toivottaa
HYVÄÄ JOULUA 2011 & ONNELLISTA
UUTTAVUOTTA 2012!
Kunnioituksella,
Mikko A. Ratia perheineen
torstai 15. joulukuuta 2011
Mäntsälän Perussuomalaiset RY kokoontuu
Mäntsälän Perussuomalaiset RY sääntömääräinen SYYSKOKOUS
Järjestetään tiistaina 20.12. klo. 17:30
Nummisten seurojentalolla
Kaikki jäsenet ja muut toiminnasta kiinnostuneet TERVETULOA!
Hallitus
tiistai 6. joulukuuta 2011
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2011
Hyvää huomenta Suomen Kansalaiset.
Tänään rauhoitutaan muistelemaan
itsenäisyytemme eteen taistelleita rakkaita ihmisiä, jotka antoivat
kaikkensa Suomen itsenäisyyden puolesta.
Rakkaiden perheenjäsenten läsnäollessa
päivä siis vietetään ja kunnioitetaan itsenäistä Isänmaatamme.
Moni teistä ei välitä juhlistaa
itsenäisyyttämme enää, koska suomen itsenäisyys murenee vuosi
vuodelta.
Minä en henkilökohtaisesti anna sille
ajatukselle tilaa, sillä historiamme ei häviä mihinkään ja niin
kauan kun viimeinenkin Suomen puolustanut ihminen on hengissä, niin
kauan minulla sykkii sinivalkoinen sydän
Kunnioituksella
Mikko A. Ratia
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Banneilla se kaikki järjestyy?
Tänään
surffatessani facebookissa ja kommentoidessa tuttavani tilapäivitystä
ihmettelin facebookin pyyntöä ”kirjaudu sisään”. Koitin
sitten kirjautua ja facebook kertoi että olen bannattu, mutta syytä
siihen ei oltu kerrottu.
Epäilen
kuitenkin että banneihin syy on eräässä ryhmässä (SETAa
kritisoiva), mihin minut liitettiin (kuten facebookissa on tapana
tehdä, enää et mahdollisesti tarvitse liittyä mihinkään
ryhmään, kun sinut voidaan vaikkapa yön aikana lisäillä moneen
eri ryhmään ilman että haluaisit liittyä)
Olen
pyrkinyt itse tuoda ajatuksiani esim. maahanmuutosta,
seksuaalivähemmistöjen hyysäröinnistä, tms. aidolla omalla
tavallalani, ylilyöntejä välttäen. En pidä räävittömästä
kielenkäytöstä ketään kohtaan tai mitään vastaan ja tahtoisin
oman blokini kautta tuoda nämä ajatukseni esille.
Se ei
kumminkaan facebookille käynyt että nimeni näkyi ryhmän
ylläpitäjissä, joista mm. on uutisoitu viime päivinä.
Tämä on
epäilys, mutta vahva sellainen.
Näistä
ryhmistä on kokemusta sen verran ettei missään nimessä voi valvoa
mitä kukakin kirjoittelee ja välttämättä ilmoille pääsee
kaikenmoista paskaa mikä eri todellakaan auta keskustelun laatua.
Vaalin itse hyvää keskustelua asioista mistä asioista, mutta
valitettavasti olen huomannut ettei se nykypäivän ihmisillä toimi.
Olit sitten seksuaalivähemmistön edustaja, äärivasuri tai
äärioikeistolainen.
Ei millään
pahalla, mutta jos ylläpito katsoo bannini päättyneen joku kirkas
päivä, pyytäisin ettei minua liitettäisi vastoin tahtoani
mihinkään ryhmään.
Edustan
ihmisiä omalla tavallani, jossa menen sanojeni taakse täysin. En
tahdo vaan kantaa jonkun urpon sanomisia ryhmässä omilla
hartioillani.
Terveisin
Mikko A.
Ratia
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Oi Suomen nuoria!
”Ei saa
laulaa rannanjärvestä
rannanjärvi on kuallut
ei saa laulaa Kekkosesta joka
kummittelee vaik on kuopattu
Tulee laulaa tytöstä
ja tulee laulaa pojasta
raittiista ja reippaista
suomen nuorista”
rannanjärvi on kuallut
ei saa laulaa Kekkosesta joka
kummittelee vaik on kuopattu
Tulee laulaa tytöstä
ja tulee laulaa pojasta
raittiista ja reippaista
suomen nuorista”
Kolmas
Nainen lauloi suomen nuorista vuonna 1994 ilmestyneellä ”Onnen
oikotiellä” albumillaan, milloin itse allekirjoittanut oli juuri
astumassa täysi-ikäisyyden puolelle.
Suomen
nuoriso voi tänä päivänä huonosti tai huonommin ainakin silloin
kun itse olin nuori.
Muistan
nuoruuteni kertakaikkisen hyvin. Pysyvät vammat tänä päivänä
muistuttaa siitä kuinka typerä aikoinaan oli ja sen tarinan luet
parhaiten täältä.
Vanhemmat
ihmiset puhuu että ”Ei meidän nuoruudessa vaan ollut...”, joten
minäkin kannan korteni kekoon päivittelemällä nykyisen nuorisomme
tilaa...
Onhan se
täysin totta ettei esim. omassa nuoruudessani ollut GSM puhelinta,
facebookkia, EU:ta, tms.
Tarkoitukseni
ei ole mitenkään parjata nuorisoamme, vaikka heidän omissa
asenteissa olisi myös vikaa, unohtamatta tämän päivän vanhempien
toimintaa jälkikasvuaan kohtaan.
Mitenkään
nyt yleistämiseen en aio sortua ja kerronkin sen heti, ennenkuin
joku siitä närkästyy.
Tänä
päivänä on onneksi sen verran helpompaa nuorisolla esim. päästä
hoitoon, jos mielenterveydellisiä ongelmia ilmenee (niinkuin
valitettavan suurella osalla on)
Suomessa
nuorisomme mielenterveysongelmat otetaan mielestäni hyvin vastaan.
Onhan se fiksua, tosin aika karuakin ajatella että nuoremmalla on
vielä elämää edessä, kun taas vanhempi on jo nähnyt ja
selvinnyt niistä nuoruuden ongelmista ja niinpä ”ei niin akuutit”
tapaukset saa odotella.
Näin ei
kumminkaan pitäisi olla. Mielestäni jokainen ihminen ansaitsee
tulla autetuksi jos MT-ongelmia ilmenee. Mutta se on jo toinen asia
ja siihen palataan erikseen.
Otan nyt
esimerkiksi kasvavan kuntamme Mäntsälän, jossa olen nähnyt
nuorison nykyistä elämää paljon.
Toimin
vapaaehtoisena valvojana päihteettömässä nuorten yö-kahvila
toiminnassa joka on pyritty pitämään käynnissä joka perjantai
ilta klo 19-23:00 välisenä aikana.
Lisäksi
perhepiirissä on nuorison edustajia (16-21v), kenen kanssa on käynyt
monet keskustelut elämässä vastaantulevista asioista.
Nuorena
joutuu vaikeiden asioiden eteen. Oma identitetti ei ole vielä täysin
löytynyt ja se rooli kavereiden keskuudessa on tärkeä asia myös
hoitaa.
Olen
huomannut että moni nuori peruskoulun jälkeen miettii mitä nyt? He
eivät ole vielä valmiita tekemään päätöstä miten jatkaa?
Muistelen
ettei prosenttiluku ollut kovin suuri, mitä minun aikana jäi
nuorisoa peruskoulun jälkeen tyhjän päälle.
Tänä
päivänä se luku on ilmiselvästi suurempi.
Käydessäni
peruskoulun viimeistä luokkaa, olin jo lipumassa pois järjestelmästä
ja lopulta kävi miten kävi.
En siis
osaa sanoa miten ennen opinto-ohjaajat auttoivat nuorta valinnan
kanssa, mutta luulen että aika samoilla kaavoilla opinto-ohjaajat
toimivat nykyisin (vaikka koulun auktoriteetti onkin nuorten elämästä
kaventunut kaventumistaan).
Moni nuori
ei tiedä tai jaksa heti mennä opiskelemaan jatkokoulutusta ja sen
näen melko synkkänä ennusteena.
Suomeen
kuulutetaan työntekijöitä ja tekijöitä näistä nuorista juuri
tahdottaisiin, sillä ei kait kukaan tahdo jäädä työttömäksi
työnhakijaksi ja vieläpä ilman koulutusta?
Koulutus
siis on erittäin suuressa osassa nuoren tulevaisuutta koskien,
niinkuin suomessa on ollut vuosien ajan. Vaikka käytäntö sujuu,
kuitenkaan ilman suoritettuja teoriatunteja/tutkintoa, pysyvä
työsuhde ilman koulutusta on todella pienellä prosentilla
mahdollista saada.
Kuten
tiedämme. Ei se niin yksinkertaista ole. Moni nuori ehkä ajattelee
että peruskoulun loputtua viimein olisi suotavaa päästä rahaan
kiinni, sillä rahaa menee takuuvarmasti kahta kauheammin kuin
lapsena, jolloin riitti 10€ viikkorahaa (summa on heitetty
randomina, ei minkään taulukon mukaan siis)
Pojilla se
on vielä tuskaisempaa. Armeija monella tulee ajankohtaiseksi asiaksi
suorittaa ja ei auta vaikka inttiaika on nykyisin lyhyt. Sekin 6kk
tuntuu iäisyydeltä.
Yksinkertainen
paha, eli raha näyttelee tässäkin yhtä suurta syyllistä. Ei
jaksaisi istua kotona, vaan lähteä kamujen kanssa radalle
pörräämään ja viettää itsenäistä elämää, ilman tekosyitä
millä saisi rahaa vanhemmiltaan, varsinkin jos nuori asuu vielä
kotona.
Rahan
hankintaan on keinonsa.
Jos ei
työtä saa, niin jostakin sitä rahaa on hankittava. Vanhemmiltakaan
ei aina saa pummattua, sillä tämän päivän suomessa ei rahan tulo
perheeseen ole niin itsestäänselvyys. Rahanmeno taas on niin varma
asia ettei siitä laskujen jälkeen jää paljon nuorelle antaa.
Olen
valitettavasti törmännyt kotikunnassani asiaan jolle täytyisi
tehdä mahdollisimman nopeasti stoppi.
Minulle on
eräs paikkakuntalainen kaupitellut huumeita, kun varmaan ulkoinen
habitukseni antoi hänelle väärän kuvan omasta päihteidenkäytöstä.
Ei se vielä
mitään ongelmaa tehnyt, kun kumminkin tämä henkilö oli lähemmäs
kolmeakymmentä. Ongelmaksi sen teki, kun huomasin että hänen
ympärillään suorastaan vilisi nuorempia poikia.
En
ajatellut sitä silloin, mutta jälkeenpäin mieleeni tuli että
mahdollisesti tämä mies on joko myynyt nuorille huumeita tai nuoret
ovat nk. välittäjiä, jossa raha liikkuu.
Muistan
aikoinaan huumeiden käytön olleen melko marginaalista ja
perinteiseen pussikaljaan valtaosa nuorista tyytyi.
Nykyinen
alkoholiverotus nostaa varmaan rimaa nuorison edustajilla, kun
pitäisi saada pää täyteen/sekaisin ja alkoholi on niin
hinnoissaan.
Tietysti
huumausaineetkin maksavat. Mutta, kuten kaikki varmasti jo tietävät
niin huumausaineita saa kovinkin helposti ”velaksi” ja kun
jäädäänkin koukkuun kamaan, niin sitä täytyy saada lisää ja
lisää, kunnes on jo kenties liian myöhäistä lopettaa.
”Lisää
rahaa nuorisotyöhön” on helppo minunkin sanoa, sillä omassa
kotikunnassani ei todellakaan ole ajateltu kaikkea nuorisomme
näkökulmasta, kuten kirjoituksestani voi lukea.
Se, että
suomen valtio hyysäröi pers'aukisia huijarimaiden pankkeja ja
työntää vastuuta yhä enempi kaupungeilla ja kunnille ei edesauta
nuorten asemaa maassamme.
Siinä
ajatusta kerrakseen. Keskustelua kaipaan nuorten asemasta ja sen
parantamisesta, sillä jos jälkeläisemme voi huonosti, niin ei
kovin valoisaa tulevaisuutta meillekään eläkepäiville ole
odotettavissa.
Nuorisomme
puolesta
Kunnioituksella,
Mikko A.
Ratia
tiistai 15. marraskuuta 2011
Isänpäivänä 13.11.2011
Viime
sunnuntainen Isänpäivä oli minun seitsemäs Isänpäivä. Muistot
palasi ensimmäiseen Isänpäivääni, silloin kun lievässä
krapulassa olimme lähdössä porukoilla käymään ja vaimoni otti
minusta ja tyttärestämme Sagasta valokuvan silloisen kotimme
eteisessä. Ilmeeni kuvassa on melko näkemisen arvoinen, mutta
valitettavasti en nyt tähän hätään löytänyt tuota kuvaa
yleiseksi naurunaiheeksi tai Alkon alkoholivalistus mainokseen ”Älä
koskaan juo liikaa ennen ensimmäistä Isänpäivää” olisi teksti
kuvassa sanonut.
Syynä
silloiseen krapulaani oli yksinkertaisesti 28v syntymäpäiväni,
jota olimme olleet viettämässä hyvän ystäväni/perheenjäsenen
kanssa Ruukin ravintolassa kotikylällä.
Tämän
vuoden Isänpäivä oli kuitenkin heräämistä ilman krapulaa tai
pienintäkään tuskanhikeä.
Olin
kokenut jo perjantaina 11.11.11 jotakin ihmeellistä muutosta.
Lieneekö vanhuutta vai mitä?
Perjantai
meni Mäntsälän nuoria vahtimalla yö-kahvila toiminnassa, johon
minut hälytettiin samaisella viikolla vapaaehtoisesten vanhempien
pulan takia.
Perjantaina
ei sinänsä mitään omituista tapahtunut, ei edes taikauskoisten
naisihmisten kosintaa (vaikka siitä huumoria laskettiinkin yhdessä
kolmen naispuolisen valvojan kanssa).
Perinteiseen
(unelma) tapaan Äidit ja Isät herätetään merkkipäivinään
myöhään aamulla (8-10), mutta meidänpä tyttö ponkaisi pystyyn
samaan aikaan, kun äiti lähti töihin. Eli, 6:50 kahvit, aamapala
ja lahjat sänkyyn.
Jännitys
isän reaktioista ja arkirytmi oli suurimmat syyt epäilemättä.
Mikä
parasta, en joutunut ollenkaan tutkimaan käyttöohjeita miten uuden
kämmen-PC:n tai älypuhelimen saa laturiin, vaan sain ihastella
täysin omakätisesti tehtyjä lahjoja, joista alla kuvat:
Sagan ja Paulan tekemä taulu, jossa photoshopilla muokattu valokuva minusta ja Sagasta Hyvinkään sairaalassa 23-24.7.2004 |
Sagan koulussa tekemä meriaiheinen kortti... |
...ja laivan sisältä löytnyt pieni viesti... |
Otin
vielä vähän aikaa torkkua ja siinä aikana tyttäreni tarjoili
myös santsikupin kahvia. Täyden palvelun koti - Kyllä isin kelpasi
:)
Mielialani
oli todella korkealla koko päivän ja siitä piti myös huolen
perheenjäseneni, ystävät, kaverini, sukulaiset ja tuttavat. Joka
puolelta tuli onnitteluviestejä ja kaikkiin vastaaminen oli työn ja
tuskan takana.
Jossakin
välissä aamupäivää isäni soitti ja kertoi että sukuumme on
syntymässä nyt ihan näinä päivinä uusi perheenjäsen. Serkkuni
tyttärentytär oli lähtenyt aamusella sairaalaan synnyttämään.
Mieliala kohosi yhä kohoamistaan.
Kaiken
kumminkin kruunasi isosiskoni soitto.
Siskoni
tytär oli ollut huulihalkion takia korjausleikkauksessa Töölössä
ja minulla oli siitä kyllä takaraivossa huoli että miten pieni,
mutta pippurinen enon kultatyttö oikein jaksaa, kun kyseessä oli
kuitenkin suuri operaatio.
Heidän
oli määrä päästä seuraavalla viikolla kotiin jatkaa normaalia
perhearkea.
Siskoni
puhelu sai minut sekaisin onnesta, kun sisko sanoi että he ovat
matkalla kotia ja poikkeisivat matkalla kotiin tuomaan Sagan
lainaamat DVD-soittimen ja muutaman Nintendo-DS pelin.
Loppu
päivä sujuikin hymy korvissa, jopa appi-ukkoni haudalla, mutta mitä
sitä synkistelemään, kun iloinen päivä takana. Päivä päättyi
Hirvihaarassa käyntiin, jossa juhlistimme isänpäivää isäpuoleni
Jussia, Äitini, pikkusisaruksieni Miramarian & Joonaksen ja
sisarpuolieni Annan & Antin läsnäollessa.
Kotiin
päästyämme tunteet ottivan vallan, kun muistelin päivän
tapahtumia. Sagan tekemässä kortissa luki ”Olen vielä pieni
purje. Onneksi ISÄ olet ohjaamassa”, joka sai kyyneleet silmiini
heti aamulla, kun Saga toi aamupalan ja lahjan. Lisäksi siskoni
tekstiviesti sairaalasta, jossa hän kertoi onnittelut ja että
siskontyttö Valeria oli laulanut enolle ”Hyvää syntymäpäivää”.
Lisättäköön että myös ikävä omaa pappaani Einoa kohtaan nosti
tunteet piripintaan.
Koko
päivän tapahtumat yhteenlaskettuna teki päivästä 13.11.11
ikimuistoisen. Ei siksi että oli 35-vuotis synttärini ja Isänpäivä
samana päivänä, vaan myös kaksi muuta ilouutista ja tietysti
porukoilla mukavan käynnin, jota sulostutti olemassaolollaan
sisarpuoleni Annan mäyräkoiranpentu, pikku Silvia :)
Silvia mamman sylissä |
Siinä
Isänpäivän kertomusta tällä kertaa. Sinua se ei ehkä kiinnosta
pätkääkään, mutta minulle se oli muisto, jonka halusin jakaa
kaikkien lukijoiden kanssa. Elämän onni voi olla jopa niin pienistä
asioista kiinni, kuten minulla oli seitsemäntenä Isänpäivänä.
Perhettään
ja läheisiä kiittäen
Mikko
A. Ratia
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Mäntsälän musiikkiharrastuksen puolesta
Kirjoitus on lähetetty mäntsälän paikallislehtiin tänään (16.10), mutta päätin lisätä sen myös blokilleni.
Alkup. kirjoitus
Alkup. kirjoitus
Mäntsälän
musiikkiharrastuksen puolesta
Lordi
voitti euroviisut 2006 ja Mäntsälän kunnanhallitus päätti
pystyttää sen kunniaksi kitaristi Amenille Hard Rock kiven
Ehnroosin koulun pihalle.
Syyhän oli
yksinkertaisesti se että Amen on koulunsa käynyt mäntsälässä ja
niin täytti oman kylän pojan vaatimukset.
Hieno
juttuhan tuo oli että mäntsälästä saadaan maailmankartalle
muitakin kuin Timo T.A. Mikkonen.
Mennään
kuitenkin asiaan.
Mäntsälän
keskustassa sijaitseva vanha kenkätehdas Apponen on taas uhan alla.
Uusimpien tietojeni mukaan Apposen kiinteistö myydään yksityiselle
ja paikalle rakennettaisiin loft-asuntoja.
Kaikki on
kuulopuhetta, mutta kyllä paikallislehtiä seuraamalla on huomannut
että myös taideväki on noussut takajaloilleen myyntiä koskien.
Apposella
on kyllä toimintaa muutenkin kuin taideyhdistyksen tilat, sillä
myös toivontupa niminen päiväkeskus (päihdeongelmaisille ja
syrjäytyneille suunnattu) on aktiivisena toiminnassa.
Suurin syy
miksi kuitenkin lähden kirjoittamaan tästä asiasta on Mäntsälän
kunnan omistamat soittokämpät (treenis), jotka sijaitsevat samassa
talossa kuin toivontupa.
Jos nyt
kaikki kävisi niinkuin viisaat herrat ja rouvat tahtoisi, että
Apposen kiinteistä myytäisiin yksityiselle taholle ja tilalle
tulisi asuinhuoneistoja?
Mitä
seurauksia siitäkin olisi? Ensinnäkin Mäntsälän
taideyhdistyksellä ja toivontuvalla olisi lähtö uusiin tiloihin.
Se tuskin tuottaa vaikeuksia, mutta ei sekään hyvä ole, jos tilat
muuttaa jonnekin hornantuuttiin.
Suurin
ongelma lienee se jos musiikinharrastajat joutuvat keräämään
laitteistonsa ja häipymään talosta, että mistä löytää uusi
tila harrastuksen jatkamiseen?
Olen ollut
aikanaan yhteydessä kuntaan (silloinkin Apponen oli uhan alla) ja
kysyin suoraan että onko kunnalla tarjota vaihtoehtoista tilaa
kuntamme nuorille (ja vanhemmille) muusikoille? Vastausta ei liene
vaikea arvata, sillä sain tylyn vastauksen, että ei ole kunnalla
vastaavanlaisia tiloja keskustan läheisyydessä (tai kauempana).
Eihän se
mitään. Kyllähän noita latoja ja muita yksityisten
vuokraamia/omistamia treenikämppätiloja kunnasta löytyy, mutta
tässä nyt ei ajatella täysin sitä miten vaikeaksi ja kalliiksi
musiikkiharrastuksen jatkaminen tulee?
Ensinnäkin,
jos treenikämppä olisi vaikka jossakin kirkonkylämme sivukylistä,
niin se matka treenikämpille olisi jumalattoman pitkä ja matkalle
tarvitsisi välttämättömästi autoa, joka taas tuottaa kuluja.
Toiseksi.
Yksityisellä on aina yksityisen hinnat. Puhumattakaan siitä miten
paljon uuteen treenikämppään pitäisi tehdä nk. muutoshommia.
Uskoisin
ettei tuollainen tilanne kovinkaan houkutteleva ole esim. nuorelle
bändille, jonka pitäisi kulkea pitkät matkat hioakseen
soittamista, maksaen siitä tyyriin hinnan.
Onhan se
totta bänditoiminta ei ole kunnan ensisijainen kohde johon rahaa
pistää, sillä tuntuu olevan yhdentekevää päätäjille missä
muusikot harrastavat toimintaansa ja näin ollen bändit hankkivat
treenikämppänsä muualta, kuin kunnan tiloista Apposelta.
Näin ei
kuitenkaan ole kaikilla. Sillä monella ei ole mahdollisuutta hankkia
treenikämppää yksityiseltä tai rakentaa se omaan/vanhempien/tms.
kiinteistöön.
Mielestäni
musiikkiharrastuksen tulee olla yksi kunnan tukemista nuorison
harrasteista. Niin saisimme ehkä enemmänkin nuorisoa kiinnostumaan
toiminnasta.
Olen siis
erittäin pettynyt tilanteesta mikä kunnassamme on
musiikinharrastuksen suhteen. Jos kunnalta ei löydy vaihtoehtoisia
treenikämppä vaihtoehtoja muusikoille, niin voidaan melkein puhua
Mäntsäläläisen musiikkiharrastuksen hiljaisesta poismenosta,
ellei lasketa ”tekotaiteellista humppaa”.
Nuorisoa
kyllä parjataan ja heitä kehotetaan hankkimaan harrastus, mutta
mitä enää tässä kunnassa harrastaa, jos kaikki viedään alta ja
vaihtoehtoja ei ole kuin selvitä omillaan?
Vai onko se
jotenkin valikoitua mitä genreä tässä lähdetään tulemaan?
Apposesta
yleisesti olen sitä mieltä että itse kiinteistö on jo vuotensa
nähnyt, mutta kun talossa on enemmän elämää kuin esim.
kunnantalolla, niin viettekö te päättäjät senkin mahdollisuuden
alan harrastajilta?
Kunnioituksella
kuntamme musiikkiharrastajia kohtaan
Mikko A.
Ratia (PS)
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Näin meillä Mäntsälässä
Terveydenhuollon
Toimivuus
Vaikka taas
kustaan omaan hautaan, niin on aivan pakko postata tapahtumasarja
joka sai alkunsa 27.9, jolloin minulla oli aika lääkärille,
jatkuvien jalka ja selkäkipujen takia.
Mäntsälän
terveyskeskuksessa oli otettu käytäntöön uusi ”oma lääkäri /
hoitaja” systeemi juuri edellisenä viikkona, ennenkuin lääkärille
aika oli.
Epäilin
hetken, jos toisenkin tuon toimivuutta, kun aikaisempi ”alue”
systeemi oli naurettavuuden huippu.
Lääkäri
jolle ajan sain oli positiivisesti Suomalainen ja olin kuullut
hänestä pelkkää hyvää. Siis odotuksia oli myös vaivojeni
ratkaisuun.
Hänen
tehokkuutensa oli mairittelevan hyvää, mutta ennenkuin lähdin
vastaanotolta niin hän mainitsi että ei olisi kauan tässä ”meidän
alueen” lääkärinä vaan siirtyisi toiselle alueelle.
Kumminkin,
kuten kunnon lääkärin kuuluu hän lupasi hoitaa asiani loppuun
asti, eli tarkastaa röntgenkuvat ja tehdä jatkotoimenpiteensen
tarvittava.
Odotukseni
oli päästä neurologin juttusille, jos selästä ei löytyisi vikaa
joka aiheuttaa valtavat kivut. Niin myös lääkäri sanoi että
pistetään Hyvinkäälle paperit sen jälkeen.
Kävin
sitten röntgenissä viikon päästä lääkärillä käynnistä ja
silloin alkoi jo tuntua että kunnallisen puolen terveyspalvelut
todellakin mättää, olkoon paikkakunta mikä tahansa.
Negatiiviset
asiat kävivätkin sitten toteen, koska varatessani puhelinaikaa
samalle lääkärille (joka oli minut röntgeniin määrännyt)
kuulin alueemme hoitajalta että samainen lääkäri on siirtynyt jo
toiselle alueelle, vaikka vasta kevään 2012 aikana piti siirron
tapahtua itse lääkärin mukaan.
Hoitaja
valitteli asiaa ja antoi minulle kumminkin viikon päästä
puhelinajan, jona toinen lääkäri soittelisi minulle kuvien
tuloksista.
Terveyskeskus
käynnin jälkeen vaimoni kysyi asiaa ja kerroin että kuinka oli
käynyt. Humoristisesti kerroin että tarviinkohan tulkin tuota
puhelua varten, kun naislääkärin jonka minulle piti soittaa nimi
viittasi ulkomaaneläviin.
Tänään
sitten puhelu tulikin. Vain n. 40 minuuttia myöhässä (tosin
hoitaja joka antoi ajan sanoi että myöhässä voi olla tai sitten
koko puhelu jää soittamatta).
Soittajasta
huomasin heti ettei nyt olla kartalla luurin toisessa päässä. Hän
ensinnäkin sanoi minulle että kun olet Pornaisista täällä käynyt
kuvissa (Pornaisten kunta on yhdistynyt Mäntsälän kunnan kanssa ja
itse asun kumminkin Mäntsälän keskustassa) ja nyt kuulet tulokset.
Tuloksissa
ei ollut mitään, johon kiinnittää huomiota. Eli, jossakin muualla
vika.
Lääkäri
kyllä ehdotteli vanhoja vammoja syyksi, mutta kun sanoin että olen
saanut vuonna 1993 aivoruhjevamman, niin koko lääkäri-täti meni
sekaisin (En usko että edes oikeista papereista katseli tietojani).
Hän ei
kertakaikkiaan osannut sanoa muuta kuin kipulääkitys ja jos kipu
pahenee, niin sitten vaan uudestaan lääkäriin.
Olen
tyrmistynyt ja erittäin pettynyt, kun tuo lääkäri ei ottanut
minkäänmoista kantaa siihen kun sanoin että parasta laittaa sitten
neurologille paperit eteenpäin, vaan hän todisti taas sen tosiasian
että jotkut lääkärit luulevat olevansa jumalia jotka tietää
mikä on potilaalle parhaaksi, vaikka ei olisi peruskoulutusta
enempää meriittejä!
Kyllä
ihmiset jaksaa kannustaa menemään uudestaan lääkärille, mutta
jos homma on samanlaista kuin nyt, niin ei kiitos.
Tietysti
yksityinen lääkärikeskus olisi vaihtoehto, mutta eipä paljon
näitä euroja jää tärvättäväksi yksityisellä käyntiin.
Vaadin
saada verorahoilleni jotakin vastinetta. Vai onko kenties somalin
hyvinvointi tärkeämpää kuin Suomalaisten terveys? Onko pakko
tunkea meidän hyvinvoinnin turvaavia euroja pers'aukisille
pankeille?
Tietty...
onhan siinä sekin pointtinsa etten ole työelämässä, vaan
työkyvyttömyyseläkkeellä (tahtomattani) ja siinä tapauksessa
olen täysin turha yksilö, johon ei kalliita tutkimuksia kannata
tärvätä.
Mäntsälän
kunnalle tämä ei ole ensimmäinen tapaus, eikä varmasti viimeinen.
Harmittaa vaan olla aina se ”tuntematon potilas” Arttu Viskarin
sanoin.
Terveisin
Mikko A.
Ratia
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
In Memorium 9.10.1993
9.10.11 on
jo sinänsä erikoinen päivämäärällisesti että siitä kai
jonkun hörhöproffan pitäisi kirjoittaa joku uusi maailmanlopun
ennustus.
Se
kumminkin on enemmän kuin päivämäärä. Silloin mm. on rakkaan
vaimoni siskon syntymäpäivä, joita tulimme juhlistamasta
äskettäin.
Minulle
henkilökohtaisesti tuo päivämäärä on jotakin muuta. Se
aikoinaan, tarkalleenottaen 18-vuotta sitten toi elämääni pysyvän
muutoksen.
Minulla on
ollut tarkoituksena kirjoittaa aikaisemmin vuosipäivän ”kunniaksi”
tekstiä siitä mitä olen tuntenut ja mitä varsinaisesti tuo
vammautumiseni minulle teki - Niin fyysisesti kuin henkisesti.
Olen
kumminkin aina tähän päivään asti onnistunut lykkäämään
tarinaani, sillä en ole tahtonut tuoda itseäni esille, koska
ainahan on se vaara että ihmiset alkavat pitää minua narsistina,
kun kerron oman tarinani.
Kumminkin,
täytyy tuottaa pettymys heille jotka näin ajattelee, sillä
ainoastaan todella hyvin minut tuntevat ihmiset tietää totuuden
ettei kyseessä ole suinkaan ”minäminäminä” asenne, vaan
solidaarinen ja suurisydäminen ihminen - Jokaisessa ihmisessä asuu
pieni ”minä itse”
Olen myös
huomannut että jotkut tahot pitää minua jonkinasteisena
kehitysvammaisena, mutta älkää pelätkö - Järkeni leikkaa
paremmin kuin tuollaisen paskansuoltajien ;)
Joten,
mennään asiaan. Tässä tulee tarinani:
Lokakuun 9.
vuonna 1993 starttaa tarinani jonka yritän kertoa mahdollisimman
tiiviisti. Mutta kun on paljon tapahtunut, niin joutuu jättämään
joitakin asioita pois, jotta tekstistä tulisi nk. nautinnollisempi
luettava.
Silloin
olin jo uuden alun edessä.
Olin
16-vuotias. Peruskoulua kävin vielä, kun olin hölmöillyt
yhdeksännen luokan ja jäänyt luokalleni, syystä etten jaksanut
eräiden opettajien kanssa tehdä yhteistyötä.
Lisäksi
silloin kun olin juuri aloittanut kesäloman jälkeen toistamiseen
yhdeksännen luokan, niin harmikseni samat ongelmat häämöttivät
uusintakierroksellakin.
Eli,
opettajien auktoriteetti oli minulle aivan liikaa, enkä nuoruuden
uhmassa tajunnut mikä olisi minulle parhaaksi.
Lisäksi
vaikutti kaveripiirini tuohon koulusta piittaamattomuuteeni, mutta en
kutsu sitä syyksi, koska itse oman hautani kaivoin silloin ja kaivan
edelleen.
Kornia ehkä
nyt on sanoa, mutta olin silloin todella itserakas ihminen, enkä
juurikaan välittänyt muista ihmisistä ja tein uskomattoman paskoja
juttuja kavereilleni ja petin heidän luottamuksen.
Mutta, olin
päättänyt kääntää kelkkani ja otin näin eropaperit
yläasteelta ja suunnitelmissa oli lukea peruskoulu loppuun
iltakoulussa.
Sitä
päivää ei kuitenkaan milloinkaan tullut.
Tuona
lauantai iltana 9.10.1993 tapahtuneen auto-onnettomuuden johdosta
meinasi ensin koko elämänliekki sammua, mutta tehokkaan
pelastushenkilökunnan, lääkärien ja hoitajien takia olen nyt
tässä koneellani kirjoittamassa muistelmia 18-vuoden takaa.
Olimme
silloisen kaverini Mikon & hänen tyttöystävänsä Tiinan
kanssa viettämässä lauantaita alkoholilla höystettynä, jota
Tiina oli käynyt meille hakemassa aikaisemmin olutta Mikon äidin
autolla (Tiina oli jo täysi ikäinen ja korttikin löytyi).
Mikolla oli
paha taipumus ottaa äitinsä auto ”lainaan” viikonloppuisin,
silloin kun Mikon vanhemmat nukkuivat. Olimme siis käyneet
ajelemassa aikaisemminkin, mutta ikinä ennen en muista että Mikko
(joka kuskina toimi) olisi ollut liian juopunut.
Lähdimme
jotakin aikaa illasta Mikon äidin autolla liikenteeseen taas. En
muista kuinka kännissä kukakin oli, mutta alkoholilla oli suuri
osuus asiaan.
Mikko siis
toimi kuljettana, Tiina pelkääjän paikalla ja minä takapenkillä.
Mikon perheellä oli silloin koira jota Mikon äiti kuljetti
takapenkillä ja takapenkillä oli levitettynä viltti, jolla koira
makasi karvoittamatta penkkiä (koko takapenkki oli siis viltin
peitossa ja turvavöitä oli mahdoton saada kiinni repimättä
vilttiä).
En muista
minne matkamme kulki, mutta jossakin vaiheessa Mikko oli suunnannut
Sälinkäälle menevälle tielle, jossa siis kohtalokas ulosajo
tapahtui.
Olen
kuullut että syy ulosajoon olisi ollut liukas tie, suuri ajonopeus
ja ajovirhe mistä Mikon äidin Opel Corsa henkilöauto suistui ojan
puolelle ja tökäten kiveen, tms. ja auton matka oli päättänyt,
mutta minä olin lentänyt takapenkiltä tuulilasin läpi maahan.
En ole
tietentahtoen ottanut selvää asiasta sen tarkemmin, koska olen
näiden 18-vuoden aikana elänyt ottamatta yhteyttä enää Mikkoon
(ihan perheeni takia) ja sen koommin kysellyt. Nämä ovat siis
epävirallista faktaa.
Seuraavat
muistikuvat tulevat Töölön sairaalasta, kun herään koomasta jota
kesti n. 1,5 viikkoa.
Ihmiset
eivät ehkä pysty kuvittelemaan miltä tuntuu herätä ja katsoa
maailmaa yhden silmän varassa, sairaalan lamppujen loisteessa.
Tuntea kuinka oikea puoli ei reagoi aivojen käskyyn ”liikkukaa!”
ja lopulta huutaa ”Apua!” jota kukaan ei ymmärrä.
Ensimmäinen
todellinen ajatus mikä tuli mieleeni että onhan perheelläni kaikki
hyvin? Mitä heille on käynyt? En saanut kuitenkaan kysyttyä mitä
oli tapahtunut, sillä puheeni oli kutakuinkin ääntä ilman sanoja.
Lääkärien
mukaan olin saanut päähän kohdistuneen kovan iskun seurauksena
aivoruhjevamman ja sen takia oli oikea puoleni kropasta epäkunnossa.
Raajani ei liikkunut, näköni oli todella sekaisin (oikea silmä
halvaantui), puhekykyni oli myös mennyt.
En nyt lääkärintodistuksesta jaksa litaniaa kerrata, mutta oikeapuolen palautuva halvaus oli kyseessä.
En nyt lääkärintodistuksesta jaksa litaniaa kerrata, mutta oikeapuolen palautuva halvaus oli kyseessä.
Muistikuvat
Töölöstä on todella niukat, mutta muistan hämärästi että
ihmisiä kävi luonani katsomassa vointiani.
Äitini
siinä oli pääosassa, sillä hän kävi luultavasti joka päivä
minua katsomassa, vaikka kotona olikin nuoremmat sisareni (Miramaria
2v & Joonas 5kk) odottelemassa.
Sain
siirron kuntoutukseen, olisiko ollut marraskuuta 1993 Kiljavan
sairaalaan, josta muistikuvia on sitten enempi.
Kumminkin.
Nopeasti huomasin että masennus hiipi varjoista esiin. Masennus
johtui lähinnä siitä että halusin vain kotiin rakkaiden ihmisten
pariin.
Vaikka
kuntoutuminen sujuikin hyvin ja lääkäreiltä tuli positiivista
palautetta kuntoutumisesta, niin yksi asia jäi aina vaan painamaan
mieltä. Koska pääsisin kotiin.
Äitini oli
myös vakiovieras Killjavalla, vaikka Kiljavalle ei meinannutkaan
päästä helpolla yleisiä kulkuneuvoja käyttäen (äidilläni ei
ollut autoa).
Myös
lukuisia muita vieraita kävi. Aina kun vieraat poistuivat, niin
mieleni valtasi se masennus ja halu päästä kotiin tuttujen
ihmisten & asioiden pariin.
Kiljavalla
oli varsin helvettiä muutenkin, kun olin sairaalassa ainoa nuorison
edustaja. Muistan että jossakin välissä samassa huoneessa oli n.
60-70 vuotias toispuolihalvaantunut vanha ukko, joka ei kyennyt
puhumaan mitään ja kampesi itseään väen väkisin sängystä ja
minä soitin summeria että hoitajat tulisivat ukkoparan pelastamaan.
Joulu
läheni ja kuntoutus eteni hyvään malliin. En kävellyt vielä,
eikä oikea käteni ollut entisensä. Puhetta tuli hiukan enempi,
mutta se että ymmärsikö sitä olikin toinen asia. Kumminkin, yksi
osaston hoitajista teki minulle kirjaintaulun, josta kirjaimia
tikulla näytettyäni pystyin muodostamaan kitkattoman yhteyden.
Sairaalan
psykologi oli kuitenkin sitä vastaan että olisin päässyt joulua
viettämään kotiin, koska olin liian masentunut ja niinollen
taipuvainen itsemurhaan.
Äitini
kävi kuitenkin taistelun minun puolestani ja sain luvan päästä
jouluksi kotiin. Tosin sairaala pesi kätensä vastuusta, eli äitini
otti vastuun minusta.
Aatonaattona
pääsin kotia. Se oli paras joululahjani sinä vuonna. Ei
epäilystäkään.
Tammikuussa
1994 oli nk. loppukokous, jossa päätettiin siitä miten minun
kuntoutuminen tulee edetä.
Parasta
kokouksessa oli minun esiintulo, sillä pyörätuolissa lähtenyt ja
psykologin mukaan itsemurha-altis henkilö saapuikin omin jaloin
kävellen, tuttu virne kasvoillaan. Oli siinä psykologin ilmeessä
näkemistä, koska hän oli ollut henkeen ja vereen kotiutusta
vastaan.
Kuntoutuksesta
sovittiin että homma jatkuu Mäntsälässä niiltä osin mitä
Mäntsälän kunta pystyi tarjoamaan ja Helsingissä jatkuisi
neuropsykologin ja puheterapeutin kuntoutus.
Vuosi 1994
oli siis suuri muutoksen vuosi.
Vakuutusyhtiöltäkin
tuli jossakin välissä lopulliset korvaukset, jotka menivät
lähestulkoon velkaan jota äitini oli ottanut, jotta saisi
sairaalamaksuni maksettua.
Ensinnäkin
tahdoin pyytää ystäviltäni / kavereiltani anteeksi, jos olin
heitä kohtaan mulkku ollut ja tänäpäivänä he ovat edelleen
hyviä ystäviä / kavereita minulle.
Peruskouluni
oli siis jäänyt kesken, jonka kävin loppuun Invalidiliiton
Järvenpään Koulutuskeskuksessa (INVA). Kyseessä oli AKVA
(Ammatilliseen koulutukseen valmentava) kurssi jonka käytyäni olin
suorittanut peruskoulun loppuun.
Aikeet oli
jatkaa INVA:lla haaveissa olleeseen merkonomin koulutukseen, mutta
rajun aivoruhjeen jälkeen oli väsymys kova ja vaikka koulumatkat
eivät olleet kovinkaan pitkiä (n. 30km), niin väsyin silti
helposti.
INVA:lla
oli mahdollisuus kyllä asuntolassa asua, mutten pitänyt itse sitä
miellyttävänä vaihtoehtona, vaikka kuntouksessa vaalittiin juuri
sitä itsenäisyyttä.
Pidin siis
välivuoden opinnoissa ja se välivuosi koitui kohtaloksi. Välivuosi
ei jäänyt yhteen lukukauteen vaan olisikohan ollut niinkin kauan
kuin 4 vuotta olin ”huilimassa”. Syitä tähän on helppo hakea,
varsinkin vakuutusyhtiön puolelta jonka kanssa olemme saaneet
tapella aina tähän päivään asti.
Kotiinpääsyni
jälkeen tammikuusta 1994 jatkunut kuntoutus kyllä fysioterapian
osalta jatkui viikottain. Fysioterapiaan ei ollut kuin n. 100 metriä
matkaa, mutta neuropsykologin ja puheterapeutin käynnit (kerran
viikossa ja 3 tuntia yhteensä) Helsingissä alkoi tuntua todella
raskailta ja loppupeleissä jouduin lopettamaan käynnit väsymyksen
takia.
En toki
jäänyt ilman neuropsykologista ja puheterapiaa, kun olen ollut 3
kertaa Käpylän kuntoutuskeskuksessa 4 viikon kuntoutusjaksolla.
Tunsin
kyllä itse tarvitsevani edellämainittuja ihmisiä kuntoutumiseen,
mutta minkäs teet pienenä ihmisenä suuren vakuutusyhtiön
rinnalla? Olisihan se onnistunut järjestää kuntoutus
kotikunnassani, mutta kun vakuutusyhtiö oli todella nihkeä minuun
liittyvissä kuntoutus asioissa.
Syy tähän
on selkeä.
En muista
mitään kertoa tuon 9.10.1993 illan tapahtumista että miten asia
meni ja niin vakuutusyhtiö torppasi heti nollatoleranssin
korvauksissa minun suhteen, koska olin itse mennyt humalaisen ja
alaikäisen kyytiin.
Asianajajani
kuitenkin periksiantamattomalla asenteella sai lopulta sovittua
vakuutusyhtiö Sammon (nykyisin IF..) oikeudessa että yhtiö maksaa
minun ansionmenetyskorvauksen 50% omavastuun mukaan (minut lykättiin
heti työkyvyttömyyseläkkeelle ja ansionmenetyksen määräytyivät
tulevaisuuden suunnitelmieni mukaisesti), mutta kuntoutukseen yhtiö
antaisi 100% korvauksen. Kun taas kertakorvauksesta oli 50%
omavastuu.
Muistan
että kävimme useat muistelmat asianajajani kanssa, mutta mitään
konkreettista muistikuvaa ei tullut kuitenkaan mieleeni, jotta
asialle olisi tullut positiivinen käänne.
Hyvän
diilin siis sai asianajajani aikaan, mutta vakuutusyhtiön toiminta
on ollut todella nihkeää noin 10 vuotta, eikä kuntoutuksen
täysimääräistä korvausta ole noudatettu.
Välivuodet
siis meinasi käydä kohtaloksi.
Olimme
muuttaneet perheeni kanssa keskustasta syrjemmälle Jurvalan
asuinalueelle. Matkani keskustaan piteni niin paljon että jaksoin
kulkea ensimmäiset puoli vuotta omatoimisesti, mutta usean
kaatumisen jälkeen talvella aloin käyttämään kulkemiseen taksia.
Omasta
lompakosta kyytini maksoin, eikä edes tullut mieleeni että voisin
hakea apua mistään.
Lopulta
kävi liian kalliiksi kulkea taksilla, kun olin kumminkin erittäin
sosiaalinen ihminen ja tahdoin viettää myös muualla aikaa kuin
kotona nyhjäten.
Muutin
16.5.98 vuokralle keskustaan lähemmäs palveluja.
Se oli
lähinnä virhe, vaikka kyllähän 21-vuotiaana moni muuttaa omaan
asuntoon.
Virheenä
sitä voidaan pitää sen takia etten itse tajunnut että tukea
tulisin tarvitsemaan enemmän, kun asuin omillani.
Tietysti
äitini oli suuri apu, esimerkiksi mitä tuli siivoamiseen, tms.
hoitamiseen.
Mutta eipä
se riittänyt.
Keskenjääneet
kuntoutukset lähinnä neuropsykologisella puolella alkoi kummitella
mielessäni ja masennuin. Viina vanhin lääkkehistä tuli vahvana
kuvioihin ja menetin elämäni hallinnan.
Kaikki,
siis ihan kaikki oli yhdentekevää ja 1.3.1999 muutin takaisin
kotiin saatuani ensin häädön vuokrarästien perusteella.
Eikä siinä
kaikki. Muitakin velkojia oli, tosin ei yhtään torpedoa, vaan ihan
laillistettuja perintätoimistoja karhusi saataviaan.
Aloin
ajattelemaan jo silloin kun asuin omillani että pakko on tehdä
jotakin asialle, sillä en selviäisi veloistani ikinä, kun ei
tulonikaan ollut kovinkaan huimat.
Itsemurhakaan
ei ollut kovin kaukana, sillä muistan joskus viinakiroissani ollut
valmis lähtemään lopullisesti.
Otin
kumminkin itsemurhaa edeltävän oljenkorren käyttöön ja otin
yhteyttä Järvenpään INVA:an kysyäkseni miten jatkokoulutus olisi
mahdollista.
Silloin
lähinnä ajattelin että ammatin hankittuani saisin duunia ja
palkasta maksettua velkani pois.
Se oli
lähinnä onni että otin yhteyttä, sillä pääsin kuin pääsinkin
INVA:lle opiskelemaan SOPIVA (Oppisopimukseen valmentava) kurssille.
Kuitenkin.
Raskaaksi kävi opiskelu, kun velat kummittelivat jatkuvasti
takaraivossa (En ollut puhunut kenenkään kanssa muista veloista
kuin vuokrista, jotka olin hoitanut). Vastuuopettajani sai kumminkin
puristettua minusta tiedon todellista tilanteesta ja Kimmo alkoi
selvittämään asiaa.
Selvittelyä
sitten riittikin ja lopulta Kimmo sai minut velkasaneeraukseen.
Opiskelu jäi ihan väliin ja kaikki voimavarat keskittyi nyt uuteen
tilanteeseen.
Kimmo
kehotti minua ottamaan nyt rennommin, eli opiskelu siirtyisi hamaan
tulevaisuuteen.
Muutimme
Jurvalasta takaisin keskustaan heinäkuussa 1999 ja taas oli uusi
alku käsillä.
Aloin
todellakin ajattelemaan nyt tulevaisuuttani. Olin 23-vuotias ja vielä
olisi elämää jäljellä. Sosiaalinen elämä jatkui, mutta muuten
päivät kului toimettomana joko internetissä surffaten tai kylillä
hengaten. Illat meni yllättävästi ravintolassa, mutta sillä
erotuksella että en juonut enää humalahakuisesti vaan lähinnä
kahvia paikallisessa ravintolassa jutellen kavereiden ja baarimikko
ystäväni kanssa.
Elämä oli
aika kunnossa osaltani. Velkoja vielä maksaisin jonkun aikaa, mutta
ne tulisi maksettua. Se oli pääasia.
Kevättalvella
2001 tapasin nykyisen vaimoni.
Aloimme
seurustelemaan ja nopeaan tahtiin etenimme ja muutimme 4.7.2001
Tuusulan puolelle, Kellokosken kylään, missä Paula oli sairaalalla
duunissa.
Uusi alku
oli käsillä siis nyt oikein vakaalla pohjalla.
Kellokoskella
asuessamme kiinnostuin yhä enempi yhteiskuntamme asioista ja niiden
parissa meni aika, kunnes eräänä auringoisena päivänä Paula
ilmoitti että oli raskaana.
Saga
Pauliina Ratia syntyi 23.7.2004 ja Paulan äitiysloman jälkeen jäin
kahdestaan Sagan kanssa kotosalla (Sagaa hoiti myös hänen mummit ja
perheenjäsenet, jottei minulle kävisi liian rankaksi lastenhoito).
Asustelimme
Kellokoskella aina toukokuuhun 2007 saakka, kunnes ostimme
Mäntsälästä paritalon puolikkaan ja asetuimme takaisin
kotikuntaamme.
Tällä
hetkellä on tilanne se että Saga käy koulua ensimmäisellä
luokalla, kun taas minun päivät täyttää omat harrastukset ja
järjestötoiminta.
Haaveet
saada oikea ammatillinen koulutus on nyt pahasti jäissä, sillä
pari vuotta sitten sain ajatuksen ja hakeutua kouluun ja kävin
psykologin testeissä. Testitulosten mukaan olisin valmis
opiskelemaan, mutta kun vakuutusyhtiöltä hain maksusitoomusta
jatkokoulutuksen korvaamiseen, tuli yhtiöltä kielteinen päätös
vedoten sen hetkiseen työtilanteeseen suomen maassa.
Vakuutusyhtiö
IF... on tehnyt täysin vastoin oikeuden päätöstä minun
tilanteessani useita kertoja. Entinen vakuutusyhtiön lääkäri
minua kehoitti tekemään valituksen kaikista kielteisistä
päätöksistä koskien esim. apuvälineitä, koulutusta, tms.
Tulevaisuudessa
teen kyllä sen että nostan asian pöydälle, ilman että se
lakaistaan alas ennenkuin olen täysin tyytyväinen. Nyt on elämä
pyörinyt niin paljon perheeni ympärillä (tyttäreni), etten ole
missään välissä saanut otettua härkää sarvista.
Kaikki nämä
18-vuotta on eletty rajoitteista elämää ja se jatkuukin hautaan
asti. Oikea korva on soinut onnettomuudesta lähtien, eli nk.
tinnitys on jatkuvaa laatua. Oikean silmän halvaus on erittäin
kiusallinen hahmotuksen ja tasapainoni kannalta. Oikea käsi on
hyvänä apukätenä, mutta kitaran soitosta ei tule mitään
olemattoman sormien hienomotoriikan takia (mursin oikean kyynärpään
9.1.99 ja silloin en käynyt vakituisessa fysioterapiassa ja se
edistyminen jota oli sitä ennen tapahtunut hävisi kuin tuhka
tuuleen). Oikea jalka väsyy nykyisin alle kilometrin matkalla ja
tuloksena halvauksenomaiset krampit. Lisäksi kaikki kivut, mitä
edelleen ilmeentyy (mm. päänsärky ja uutena vaivana selkäsäryt)
Mutta...
mitä oikeastaan haluan tällä sanoa?
Nykyisin
saa lukea liiankin usein lehdestä nuorten kuolonkolareista. Ehkä
minulla oli takapenkillä silloin seurana jonkinmoinen
suojelusenkeli, ettei minulle soinut kirkonkellot ja tänä päivänä
rakkaat ihmiset veisivät haudalleni kukkia?
Kuka
tietää, mutta se on varmaa että sisulla ja rakkaudella elämään
voitin vaikeudet.
Olen
äärettömän huolissani nykynuorison tilanteesta. Toimin
vapaaehtoisena nuorisotyössä ja olen valitettavasti todennut ettei
tilanne ole todellakaan hyvä.
Olin
silloin 18-vuotta sitten nuori ja kuolematon. Nykyään vanha ja
vammainen. Haluatko kokea saman? Jos et, niin lue tarinani tunteella
uudemman kerran.
Toivon että
tarinastani olisi jollekin hyötyä. Auttamaan tekemään valintoja
ja kohtamaan ne ongelmat mitä voi seurata, kuten minulle kävi.
Lopuksi
haluan vielä kiittää kaikkia ketkä ovat olleet tukenani tämän
18-vuoden aikana. Erityiset kiitokset kumminkin menee rakkaalle
äidilleni ja koko perheelleni.
Kunnioituksella
Mikko A.
Ratia
perjantai 9. syyskuuta 2011
Mielipidekirjoitus Mäntsälän paikallislehtiin
Tulipa taas kirjoitettua mielipidekirjoitus mäntsälän paikallislehtiin ja päätin myös julkaista sen blokissani, jos ei jostakin syystä kirjoitustani huolita lehtiin.
Itse juttuun siis:
Assan kohtalo puhuttaa
Keskustelua on ollut viime päivinä
mäntsälän linja-autoaseman (assa) kohtalosta.
Valtaosa valtuutetuista ja
kuntalaisista on sitä mieltä että S-marketin laajeneminen vanhalle
linja-autoaseman tontille olisi parempi vaihtoehto, kuin
museoviraston kanta asiaan, ettei ”assan” miljööseen saa
kajota.
Minua kumminkin jäi henkilökohtaisesti
vaivaamaan eräs asia.
Jos linja-autoasema siirretään
juna-aseman läheisyyteen, niin onko siinä otettu kaikki huomioon?
Itse käytän linja-autoa paljon (muutakaan menopeliä kun en omista)
ja viikottain tulee matkustettua naapurinkunnan puolelle.
Linja-auto liikenne on todellakin
pystyyn kuollutta mäntsälässä. Veikkaampa että suurin syy että
linja-autot kulkee edelleen on koululaiset, jotka eivät muuten
pääsisi suorittamaan oppivelvollisuuttaan.
Mutta... ajatteleeko kunnanvaltuuston
jäsenet/päättäjät ihan nyt loppuun asti asian? Tai eihän se
heistä ole kiinni, vaan miten uuden linja-autoaseman sijoitus
onnistuu?
Katsoen kuntalaisen näkövinkkelistä,
joka joutuu käyttämään linja-autoa, kun muita mahdollisuuksia ei
ole?
Koululaiset eivät ole ainoa ryhmä,
vaan myös vanhemmat ihmiset käyttää linja-autoa ja kyllä sitä
tämän päivän bensiinin hinnoilla moni duunari kuka pääsisi
työpaikalleen linja-autolla oman auton sijasta valitsee halvemman ja
helpomman vaihtoehdon.
Mielestäni tämä on vaan siitä
kiinni miten homma suunnitellaan ja täytyyhän homman toimia, että
ihmiset kiinnostuisivat enempi linja-auto vaihtoehdosta. Nykyisin se
ei toimi niinkuin moni asiaa ajatteleva toivoisi.
Vuoroja vähennetään koko ajan ja
sehän tietää sitä että linja-auton odotukseen kuluva aika vaan
venyy, eikä tämän päivän suomessa sitä vapaata aikaa liiemmin
ihmisillä ole.
Mäntsälän lehdessä 5.9.
kunnanvaltuutettu Rami Lindqvist (PS) kertoi linja-autoaseman olevan
yksi ”rumimpia rakennuksia mäntsälässä” - No, ei se kyllä
kauniskaan ole, joten allekirjoitan kannan.
Tästä nousee vaan esille kysymys?
Haluaako Mäntsälä kehittyä vai jumittua paikalleen?
Tietysti vanhat, jo museoarvon omaavat
paikkakuntamme rakennukset tulisi säilyttää, mutta ”assakin”
tarvitsisi suuren remontin ensin, ennenkuin se ”tyydyttäisi
kuntalaisen silmää”. Sitähän jo samaisessa jutussa (5.9.11)
ehdoteltiin.
Siis, toivon kunnanvaltuustolta
järkeviä ja ennenkaikkea toimivia päätöksiä linja-autoaseman
suhteen, jotta se palvelisi kaikkia kuntalaisia tasavertaisesti.
Lopuksi tulee vaan mieleen kysymys että
monikohan kunnanvaltuutetuista mäntsälässä käyttää itse
linja-autoa? Mene ja tiedä...
Kunnioituksella,
Mikko A. Ratia (PS)
perjantai 2. syyskuuta 2011
Yleisönosasto / Mielipide kirjoitus Mäntsälän mediaan
Tämä kirjoitukseni ei oikeastaan liity politiikkaan, jota olen koittanut blokillani käsitellä, mutta tämä on hyvin mielenkiintoinen asia josta saa vetää johtopäätöksiä miten meillä mäntsälässä toimitaan.
Näin
meillä Mäntsälässä...
Yleisesti
mäntsälän paikallismedia hehkuttaa urheilumenestystä sivuillaan.
Onhan Mäntsälä tunnetusti urheilukunta.
Asiaan:
Kuopiossa
järjestettiin jalkapallon JKKI – 50 SM-KILPAILUN 2011 lopputurnaus, jonka voitti karsinnoista lopputurnaukseen noussut
naapurikuntamme Kellokosken Alku (KelA).
KelA:n
miehistössä pelasi myös omalta osaltaan mäntsälässä suuresti
vaikuttanut ”Hirvihaaran Stielike” Juhani ”Saikka” Sainio.
Tällä
kertaa ei kuitenkaan ole missään paikallislehdessä ollut edes
uutista tuosta SM-turnauksesta ja menestyksestä mikä koskee myös
kuntaamme, sillä ei ole kovinkaan suuri lista jalkapalloilun
suomenmestareista kunnassamme!
Onhan
se totta ettei voittajajoukkue ollut kylältämme, mutta jos se on
suurin syy miksei KelA:n suomenmestaruutta noteerattu mäntsälän
paikallislehdissä, niin sanonpa vaan että lapselliseksi oman pään
silittelyksi homma on mennyt!
Yleiseti
ottaen mäntsälän paikallislehtien taso on laskenut ja sen se tulee
tekemään vastaisuudessakin, jos ei oman kylän urheilumenestyksiä
huomioida, kun se tässä tapauksessa koskee yksilöä?
Se
ei ole todellakaan ainoa asia missä mennään metsään ja palataan
kori tyhjänä, vaan kuntamme on jämähtänyt ”hyväveli”
vaihteelle.
Lopuksi
onnittelut naapurikuntaan Suomen mestaruudesta, unohtamatta mainita
mäntsälän panosta.
”(ainoako)
ylpeä kuntalainen?”
EDIT:
Puhuin juuri erään päätoimittajan kanssa puhelimessa, kun hän otti yhteyttä jutun tiimoilta.
Se miksei juttuvinkistä uutisoitu juttua oli se että tuosta turnauksesta oli kulunut sen verran jo aikaa, joten juttu oli nk. menneen talven lumia.
Kumminkin, hän tunnusti että virhe tapahtui heidän puoleltaan, kun lehden puolelta ei oltu otettu tarpeeksi selvää asiasta.
Asia näin ollen sidottu historian kirjoihin
EDIT:
Puhuin juuri erään päätoimittajan kanssa puhelimessa, kun hän otti yhteyttä jutun tiimoilta.
Se miksei juttuvinkistä uutisoitu juttua oli se että tuosta turnauksesta oli kulunut sen verran jo aikaa, joten juttu oli nk. menneen talven lumia.
Kumminkin, hän tunnusti että virhe tapahtui heidän puoleltaan, kun lehden puolelta ei oltu otettu tarpeeksi selvää asiasta.
Asia näin ollen sidottu historian kirjoihin
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Syksyn satoa
Tervehdys
Syyskuu alkaa huomenna ja samalla alkaa valmistautuminen arkeen, kun vaimoni kanssa vietämme viimeistä lomaviikkoa.
Arki alkaa siinä mielessä mukavemmin, että aikaa jää itsellä paljon enempi vapaaehtoistoimintaan mitä on tullut aloiteltua jo hieman nuorison yö-kahvila toiminnassa.
Tyttäreni ensimmäinen kouluvuosi tuo tietysti koti-isälle vieläkin vastuuta, sillä tyttäreni tulee koulusta suoraan kotiin.
Haaveet itselläni opiskelun aloittamisesta on jäissä, sillä nyt olen loukussa vakuutusyhtiön kanssa. Oikeuden kautta pitäisi hakea ratkaisua pattitilanteeseen mikä on päässyt syntymään vakuutusyhtiön ja minun välille.
Ensi vuoden puolella on myös kunnallisvaalit joihin olen lähdössä mukaan ehdokkaaksi.
Ajattelin aloittaa jo pienen budjetin vaalityön omalta osaltani, vaikkei mitään päätöksiä ole ehdokkaista tehty.
Bloki kirjoitukset ovat olleet nyt vähäisiä, mutta nyt täytyy taas aktivoida itsensä kirjoitus vaihteelle.
Paljon tässä lomani aikana on ehtinyt tapahtua.
En tosin ole jättänyt politiikkaa aivan sivuun lomallakaan, vaan olen Facebookissa keskustellut valtakuntamme nykytilasta melko aktiivisesti.
Mäntsälän Perussuomalaiset RY ylläpito jatkuu ja Facebookissa sivun ylläpidosta vastaan yhdessä yhden aktiivi-kaverini kanssa.
Syksy saa ihmiset aktivoitumaan erilaisissa toimissa ja toivon että mukaan tulisi myös uusia ihmisiä Mäntsälän Perussuomalaisiin, sillä koskaan ei ole aktiivisia ihmisiä liikaa, kun vapaaehtoistoiminta on kyseessä.
Siis aktiiviset ihmiset. Jos kiinnostaa vaikuttaa kotikuntasi Mäntsälän asioihin, niin ota toki yhteyttä. Taustatiimiläisiä myös tarvitaan, eli mikä vaan apu otetaan vastaan suurella sydämellä ja kiitoksella.
Avaan lähiaikoina uuden sivuston kunnalisvaaleja silmällä pitäen. Eli, pysykää kuulolla.
Hyvää syksyn alkua jokaiselle taholle
Kunnioituksella
Mikko A. Ratia
tiistai 2. elokuuta 2011
Lomaterveiset
Kuten aiemmin facebookissa mainitsin että olen ollut lomalla 28.7 lähtien.
Yksi syy aikaistettuun lomaan on ollut norjan tragedian takia alkanut ajojahti, joka on saavuttanut äärimmäiset mittasuhteet suomessa.
Perussuomalaisten kansanedustajasta Jussi Halla-ahosta kaikki spekulaatio lähti, kun hänen nimensä oli mainittu Breivikin manifestissa.
Eikö mikään kumminkaan ole pyhää politiikassa? Norjassa tapahtui valtava rikos, jossa kapellimestarina toimi kylmä, armoton sekopää, jolla ei ollut perussuomalaisten kanssa mitään tekemistä.
Breivikistä moni kirjoitti että mies ei suinkaan ole mielipuoli, vaan nk. nero joka levittää propagandaansa ympäri maailmaa ja yksin toimien järjestää tuollaisen verilöylyn.
Nero tai ei, silti hänen lausuntonsa ja vaatimukset ylittävät hulluuden rajan kirkkaasti.
Jätetään nyt Breivik, perussuomalaiset ja muukin poliittinen toiminta sikseen, koska mielestäni yhden mollatun perussuomalaisen James Hirvisaaren kirjoitus uudessa suomessa on oiva vastine kaikille rasistikortin heiluttajille (Jos vaan osaa lukea ajatuksella, mutta kokemuksesta tiedän että he niitä ahdasmielisimpiä ovat).
Varsinainen lomani alkaa vasta 8.8. mutta tuon norjan tragedian jälkeen tulleet median yhteydenotto(yritykset) saivat minut toisiin aatoksiin ja omassa henkilökohtaisessa elämässäni on ollut myöskin aika sekavat ajat käsillä.
Eli, kiinni minut saa hätätilanteessa ja hoidan edelleen vastuuhommat, niinkuin ennenkin. Nyt vaan vähän tarvitsee lepoa kaikesta, kun läheisiäni kohtaan sattui tragedia tuossa viime viikonloppuna ja he saavat kaiken tukeni 100%:sti
Palataan viimeistään 1.9. asiaan, jos nyt ei ihan kyllästy lomailemiseen.
Kunnioituksella,
Mikko A. Ratia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)