tiistai 25. marraskuuta 2014

Vapaaehtoinen vaikuttaja: Arvoista ja arvostuksesta.




CV:ni ei ole herkille...

...jos CV:n pystyisi lisätä elämän kokemukset, niin olisin varmasti rautainen ammattilainen.

Kokemusta on pikkupojasta lähtien aina tähän 38 ikänvuoteen.
Lapsena oli syviä pelkotiloja (läheisten menetyksestä, tms.). Perheväkivaltaakin tuli valitettavasti nähtyä. Koulukiusaajiltakaan en välttynyt ja ongelmallisen nuoren elämää tuli myös kokeiltua.

Teini-ikäisenä meinasi elämän liekki sammua, mutta onneksi sisukas taistelija luonne pelasti minut pahimmalta ja nousin uuteen elämään 3kk:n sairaalajakson jälkeen. Oikeastaan voin sanoa että uusi elämäni alkoi 24. joulukuuta 1993 kun pääsin viimein sairaalasta kotia. Pysyvästi.

Elämä vaikean aivoruhjevamman jälkeen ei ollut mutkatonta, vaan kesken jäänyt kuntoutus (neuropsykologi ja puheterapeutti) meinasi kampea minut takaisin kuoleman rajoille mistä olin n. 6 vuotta sitten selvinnyt.

Elämääni hallitsi alkoholi ja masennus. Mikään ei pysynyt käsissäni enää ja loppupeleissä olin tappaa itseni.

Taas oltiin siinä tilanteessa, mistä suunta oli vain ylöspäin.

Vuonna 1999 tai 2000 aloin miettiä todellakin vaihtoehtoja miten saisi elämän raiteilleen jälleen?

Kaikki asiat selvisivät. Otin alkoholin käytöstä niskalenkin ja talouden kanssa syntyneet ongelmatkin sai ratkaisun.
Tapasin nykyisen vaimoni alkuvuodesta 2001 ja nyt olemme olleet naimisissa jo 10v ja suhteesta on saman ikäinen tytär Saga.

Olen ollut Sagan kanssa kotosalla käyttännössä siitä lähtien kun tyttö täytti 9kk. Eli, lapsistakin on kokemusta kasvattajan roolissa. Tosin, en ole ihan paras kasvattajamalli omasta mielestäni, kun on tuota temperamenttia ladattu vähän liikaakin minuun ja tyttäreeni.

Vuoden 2007 aikana aloin miettiä tulevaisuuttani ja aloitin politiikan parissa. Samoiuhin aikoihin alkoi kirjoittaminen julkiseen blogiini.
Vuonna 2008, tarkemmin kunnallisvaalien alla sain ensimmäisen poliittisen luottamustehtävän, kun toimin aina loppuvuoteen 2012 Mäntsälän perusturvalautakunnassa varajäsenenä.
Politiikka sai karumman päätöksen, kun silloinen osaston hallitus suorastaan valehteli minut pihalle.
Toimin myös Invalidiliiton kouluttamina ”Alueellinnen Vaikuttaja” tittelin alla. Se on hieman hiljaisempaa toimintaa nykyisin, kun Mäntsälän osasto liittyi Järvenpään seudun invalideihin.

Aloitin vuoden 2010 syksystä vapaaehtoistyön Mäntsälän kunnan nuorisotoimen ja vapaaehtoisten pyörittämässä nuorten (13-17v) päihteettömässä Yökahvilassa perjantai-iltaisin.

Tyttäreni aloitti koulun ja siitä aukeni paikka Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistykseen, jossa olen käytännössä toiminut tyttäreni ensimmäisestä luokasta asti. Nykyisillään olen yhdistyksen puheenjohtaja/puuhamies jo toista kautta.

Vapaaehtoistyö minua kiinnostaa ja uusia ”aluevaltauksia” olisi tarkoitus ensi kevääksi suunnitella, kunhan tämä talvi vaan väistyy ja erakko pääsee taas mökistään maailmalle.

Lisänä olen kertonut selviämistarinani TV-kameroille, antanut haastattelun MT-lehdelle ja olen myös päässyt Teoistaan Tunnetut osa 2 kirjaan, joka on Mäntsälän kulttuurihistoriasta kertova kirja.

Kaiken tämän teen sydämestäni. En hae turhaa julkisuutta valittamalla kurjaa kohtaloani, vaan pyrin auttamaan erityisesti lapsia ja nuoria elämässä eteenpäin.

Seuraa minua sosiaalisessa mediassa, kysyä saa jos joku asia askaruttaa & kaveriksi saa pyytää.

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia


maanantai 24. marraskuuta 2014

Vammaisena valtavirrassa: S**tanan Talvi!


Tervehdys,

Suomalainen valittaa herkeämättä jostakin asiasta.
Allekirjoittaneena olen pyrkinyt pitämään mölyt mahassani elämän kurjuudesta, epätasa-arvosta, tms. asioista mitä kohtaan päivittäin.

Avauduin viimeksi kunnolla tammikuussa, jolloin avautumisen tuloksena oli kaikkea muuta kuin hyvää.
Silloin asia osui ja upposi erääseen ihmiseen niin, ettei ystävyys ollut enää tärkein asia, vaan se mitä kerroin julkisesti (kaveri otti itseensä, kun oli juuri uudenvuodenaattona ollut kyseisestä asiasta puhetta)

Siitä lähtien olenkin pitänyt hyvin hiljaista profiilia, mitä omaan elämään tulee. Ensinnäkin tein väärin, kun annoin tapahtuneen vaikuttaa minuun sensuurinomaisesti.

No, tuo asia on menneen talven lumia ja jos nyt oikeasti käyn asiaa miettimään, niin eipä se ole minkään arvoista, jos ei omakohtaista kokemusta, mielipidettä tai tarinaa pysty kertomaan mielensäpahoittajien pelossa.

Mennään kuitenkin tähän hetkeen ja tähän s**tanan talveen.
Noin viikko sitten näytti hyvältä kun oli pikku pakkasta ja lunta maassa, eikä tietoakaan sohjopaskasta mitä nyt on maa tulvillaan.

Tilanne aiheuttaa minulle suuria ongelmia liikkumisen suhteen. Ennen pääsi fillarilla liikenteeseen ja hoitamaan päivittäiset asiat.

Nyt kun fillarilla kulkeminen on lähes tulkoon mahdotonta, niin päivittäiseksi kyydiksi joutuu turvautumaan taksiin.

Vaikka taksia käyttämällä tuen suomalaista yrittäjää, niin siinä samalla budjetti heittää kärrynpyörää miinusvoittoisesti. Eipä se taksilla suhaaminen hoitamaan asioita ole mitenkään halpaa huvia. Asumme keskustan alueella ja kun kuljen taksilla kotoa keskustaan ja takaisin, niin summa mitä kyydeistä tulee on melkein 20€.

Kävellen ei liikkuminen onnistu, ainakaan kovin pitkässä juoksussa. Syy on yksinkertaisesti liikuntavammasta jonka sain 9.10.1993 tapahtuneessa onnettomuudessa.

Fiksuimmat lukijat tässä vaiheessa miettii että miksen hae kunnalta taksiseteleitä (vai minkänimisenä nuo nyt liikkuvatkaan?)

Niin, miksen? Vammauduin sentään pysyvästi ja lekurien mukaan myös vaikeasti...

Annahan kun kerron. Olen jo aikaa sitten (olisikohan vuonna 2007 tai 2008?) hakenut kunnalta liikkumiseen avuksi taksiseteleitä. Silloin minulla oli lähinnä ongelmana se, etten saanut vietyä tytärtäni seurakunnan kerhoon, joka oli kaksi kertaa viikossa (ellei vaimoni ollut vapaalla silloin)
Lisäsin hakemukseen vielä että olisi hyvä jos saisin päivittäiset asiat hoidettua omatoimisesti (mm. pankki, kauppa, posti).

Odotin todellakin että saisin apua... vaan ei. Kunnalta tuli tyly kielteinen päätös, josta soitin tuohtuneena asiaa hoitavalle ihmiselle jolta tuli kylmän tyly vastaanotto, eikä valituksesta jonka hän käski tekemään ollut mitään v**un hyötyä.

Apua kuitenkin saatiin, sillä tyttäreni kerhon ohjaajalle kun satuin ohimennen mainitsemaan asiasta, niin hän keksi ehdottaa että pääsisimme Sagan kanssa hänen kyydissään kerhoon.
Kerho-ohjaajan avulla siis saimme tukea. Kiitos siitä Heidille J

Olisin tietty voinut tuon kielteisen päätöksen lautakunnalta viedä vielä eteenpäin, mutta olin niin väsynyt byrokratiseen paskaan paperinpyörittämiseen, joten annoin asian olla ja maksoin kiltisti omasta pussista kyytini, mitkä jouduin taksilla kulkemaan.

Kesällä 2013 kumminkin tuli muutos. Vakuutusyhtiö IF... joka on kuntoutukseni maksajana suostui viimein kustantamaan minulle trike-polkupyörän (3-pyöräinen) jolla käytännössä ajoin koko kesän, aina ensimmäisiin pakkasiin asti.

Talvi meni erakon eloa, kun iltaisin pääsin vasta liikenteeseen, kun koitin olla edes hieman taloudellisempi ja säästää kulkemisessa. Se oli virhe, niin kuin Karjalan Kandalffi olisi sanonut.

Kuulin vuoden alussa eräästä uudesta kortista tutulta taksikuskilta, kun hän kyseli vieläkö maksan omasta budjetista kyydit?
Kiinnostuin asiasta oitis ja varasin lääkärille ajan.
Lääkäriltä tällä kertaa tuli kylmää komenttia (vaikka hän oli sitä mieltä että todellakin minulle tuki kuuluisi).
Olin kuulemma ”liian hyvässä kunnossa” ollakseni liikuntaesteinen. Niinpä niin, tuttu lause jo vuosien takaa.
Hän kumminkin kehoitti minua hakemaan tukea, sillä vaikka todennäköisesti hylkäävä päätös tulisi, niin valituksella homma saisi lopulta myönteisen päätöksen.

Mietin tuon keskustelun jälkeen että mitä helvettiä äsken kuulin? Siis voiko olla enää totta?

Joskus tulee mieleen että olisi pitänyt teloa itsensä onnettomuudessa huolella tai jäädä nyyhkyttämään kohtaloaan, eikä sisulla selviytyä ja kuntoutua!

Miksi sitten avaudun vasta nyt? Mielestäni epäkohtien tuominen esiin tässä maassa on täysin turhaa, kun päättäjillämme ei ole muuta tekemistä kuin lupailla parannukset siihen ja tuohon. Ei perkele! 98% kansan valitsemista edustajista niin valtio kuin kuntatasolla ei ansaitse palkkaansa!

Loppujen lopuksi vielä haluan välittää terveiset Mäntsälän kunnan vammaispalvelulle. Haistakaa paska ja pitäkää tukenne!

Terveisin
Vammaisena valtavirrassa jo 21 vuotta rämpien
Mikko A. Ratia