lauantai 31. toukokuuta 2014

Arvon mekin ansaitsemme




Olen jo liian monta kertaa huomannut, että vanhemman ikäluokan ihmiset käyttävät mm. kärry/rollaattoritaktiikkaa surutta.

Viimeinen kauppareissu jää kyllä historiaan yhtenä pahimpana.

Kävin paikallisessa S-marketissa ostamassa viikonlopulle ruokaa ja lähdin aikaisin liikenteeseen, koska halusin olla iltapäiväruuhkasta kaukana.

Kirkonkylälle saapuessani huomasin että ihmisiä oli todella paljon liikkeellä. Oli opiskelijoita, oli tavallisia ihmisiä tavallisisa toimissaan ja tottakai ikäihmisiä.

Sokoksessa oli vielä pahaksi onnekseni hyllyjen täyttämistä käynnissä henkilökunnan toimesta, joten liikkuminen oli varsinaista esterataa, kun pari kertaa (kuten tavallisesti) tuli vanhempi nainen kärryillä/rollaattorilla hyllyjen takaa välittämättä muista asiakkaista, luoden sitten jäätävän katseen ja ajatuksen jonka julkistamisen vaatisi vähintään K-18 leimaa blogilleni.

Eipä se vielä mitään, sillä kun pääsin kassoille niin kolme vanhempaa naista oli ryhmittynyt kärryineen niin, ettei mitään jakoa ollut päästä heistä ohi ja kiertämällä oli joutunut kiertämään ihan turhan matkan.

Lähestyin naisia ja sanoin ystävällisesti ”Anteeksi, mutta pääsisikö tästä läpi?” – No, kysymykseni kuullut nainen mulkaisi ja siirsi hiukan kärryjään ja kirosi ystävilleen että ”kaikenmaailman retkut ryysii vanhoja ihmisiä”

Huokaisin kassalle päästyäni ja uskoin pahimman olevan ohi. Mutta uskoni hiipui pikkuhiljaa, kun edessäni ollut vanhempi nainen jumitti koko jonon latomalla vuorollaan ostoksensa suoraan kassan käteen, eikä normaalisti liukuhihnalle, jotta muutkin asiakkaat saisivat tavaransa pois kärryistä tai koreista, niin kuin minulla oli.

Viimein vuoroni tuli ja kun siirryin pakkausvaiheeseen heti kun kassa oli ensimmäisen tavaran vetänyt viivakoodilaitteesta. Huomasin kuitenkin että mitään jakoa ei ollut päästä tavaroita pakkaamaan sille kuuluvalle paikalle, kun tämä edellinen asiakas oli vallannut koko helvetin pakkauspaikan!

Kuten osaatte varmasti kuvitella että on saakelin vaikea alkaa siinä säätelemään yhden toimivan käden ja pakkauksen kanssa. Tämä kyseinen nainen ei ollut moksiskaan, kun taitelin vähän niin kuin pelle sirkuksessa.

Eilisen kauppa episodin jälkeen olen ajatellut että vaihdan S-marketissa käynnit suosiolla K-citymarkettiin, kun meillä mäntsälässä ei ole liiemmin tätä valinnanvaraa kauppojen suhteen, ellei halua fillaroida LIDL:n asti (taajama alueella ulkopuolella)

Mietin vaan että tähän 37 vuoteen asti olen kunnioittanut vanhempia ihmisiä joka tapauksessa, enkä ole käyttäytynyt epämääräisesti heitä kohtaan.

Mutta, jos heidän käyttäytyminen on muita ihmisiä kohtaan edellä kerrotun omaista, niin turha sitten valittaa itsekään, jos he kohtaavat röyhkeätä toimintaa esim. nuorisolta kaupassa?

En onneksi pysty yleistämään tätä kirjoitustani kaikkiin. Tunnen erittäin mukavia ja käytöstavat omaavia ikäihmisiä meitä nuorempiakin tallaajia kohtaan.

Arvon siis mekin ansaitsemme. Sitä ei voi kukaan kiistää

Käytöstapoja kunnioittaen,

Mikko A. Ratia


perjantai 30. toukokuuta 2014

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...”



Niinpä niin... taas tämäkin lukuvuosi lähenee loppuaan.

Tänään MäntsälänKirkonkylän koulun (Kirkkis) lapset viettävät viimeistä koulupäivää, ennen odotettua kesälomaa.

Tämän viikon tiistaina 27.05.2014 koulu järjesti vanhemmille kevätjuhlan, jossa nähtiin huikeita esityksiä eri luokilta. Uusi rehtorimme Sari Laasila päätti ohjelman puheeseen, jota kannattaa jokaisen vanhemman miettiä tulevaisuudessa.

Kirkkiksen juhlasalin (liikuntasali) tila ongelma oli syynä siihen ettei isompia kemuja (lapset ja vanhemmat yhdessä) voitu järjestää. Siksi lapsille oli erikseen tämän viikon maanantaina kevätjuhlat.

Eipä kaikki ollut siinä, sillä jo totuttuun tapaan Suvivirsi laulettiin tilaisuuden päätteeksi. Vaikka en tunnustaudu mitenkään uskonolliseksi ihmiseksi sai virsi (tai ennemminkin laulu) palan taas kerran nousemaan kurkkuun.

Huomenna lauantaina on todistusten jako ja myös stipendit löytää oikeat omistajat. Osallistun stipendien jako tilaisuuteen Kirkkiksen Vanhempainyhdistyksen puolesta.

Yksi vaikuttamiskohde jää siis 6:s elokuuta 2014 asti lomille, kunnes uusi lukukausi alkaa.

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja ajasta on jäänyt melkoisen hyvät fiilikset. Tietty se on heti todettava ettei ole ihme että pj:n pestiä hiukan kammoksutaan, sillä ihan oikeasti siinä riittää hommaa (jos haluaa pitää kaikki langat käsissään)

Olen valmis jatkamaan toki työskentelyä lasten hyvinvoinnin edistämiseksi, jos vaan muut vanhemmat sen minulle suo?

Myös Monitoimitalolla perjantaisin toimiva päihteetön nuorison Yökahvila toiminta sulkee ovensa kesäksi ja jatkuu (toivottavasti?) syksyllä taas.

Kulunut talvi ja kevät on tuntunut jotenkin rikkonaisemmalta kuin aikaisemmin. Monitoimitalo on julkinen paikka ja Yökahvila on jouduttu peruuttamaan mm. voimistelutapahtumien myötä.

Toive omista nuorisotiloista siis elää yhä, vaikka kunnanvaltuustossa ei pahemmin oteta asiaa ”kuuleviin korviin”

Toki pitää muistaa se, että Mäntsälän Puolesta ryhmän valtuutettu Mitja Päivinen on hankkeen puuhamies ollut valtuustossa. Kiitos siitä hänelle.

Mäntsälässä nuoriso voi ihmeen hyvin, verrattuna vaikka naapurikuntiin tuusulaan ja järvenpäähän.
Vaikka ei ole omaa nuorisotilaa, ei uimahallia ja muutenkin ”aika syvältä” toiminta mitä harrastuksiin tulee (mm. bänditoiminta), niin silti mäntsälässä ei suurempia huolia ole nähtävissä.

Toivottavasti kunnanvaltuusto ei siltikään unohda näitä tulevaisuutemme tekijöitä, kuten liian usein on jo käynyt?

”Kesäloman” tapainen pätkä alkaa siis minullakin (siksi lainausmerkeissä, etten kuulemma muuta tee kuin lomaile)

Tyttäreni Sagan kanssa tulee lomaa vietetyksi, kunnes vaimoni jää myöhemmin heinäkuussa lomille ansiotyöstään.

En silti aio jäädä ihmettelemään kesänkään ajaksi, vaan missä ihmisiä talkoohommiin tarvitaan, niin olen aina käytettävissä.

Haluaisin tällä postauksella kiittää niitä ihmisiä keiden kanssa olen saanut työskennellä vanhempainyhdistyksen ja Yökahvila toiminnan parissa. Nämä edellä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä asioita ja nk. henkireikä muuten niin harmaaseen arkeen.

Suurimmat kiitokset kumminkin lapsille ja nuorille ketä olen vapaaehtoistyössäni tavannut. Olette jokainen omalta osaltanne saanut luotua minuun vahvan uskon että kyllä kaikki vielä huomenna näyttää paremmalta.

Hyvää ja riemukasta kesälomaa ihan kaikille!

Terveisin

Mikko A. Ratia


torstai 29. toukokuuta 2014

Koulukiusatusta syrjäytyneeksi erakoksi?



Tervehdys!

Aluksi piti kirjoittaa tunteista jotka nousivat pintaan Duudsonit Tuli Taloon jaksosta, jossa käsiteltiin kemiläisen Eemelin perheen ongelmia.

Nimimerkki ”Bluegamer” videoblogissaan kertoo kokemuksiaan koulukiusaamisesta.
Se viimeistään herätti minut kirjoittamaan niinkin vakavasta aiheesta kuin koulukiusaaminen / syrjintä.

Huomasin kumminkin että tekstiä syntyi omasta kokemuksesta sen verran paljon, ettei tekstiä saa runnottua mitenkään mielekkääseen muotoon joka palvelisi lukijaa, eikä puuduttaisi.

Joten tässä supistettu versio siitä, miten herkän pikkupojan taival 37-vuotiaaksi ”sosiaaliseksierakoksi” on kulkenut.

Koulun aloittaminen vuonna 1983 ei ollut mitenkään helppoa, sillä olin erittäin herkkä ja pelokas pikkupoika.

Etuna tosin oli se, että asuimme pienessä kylässä Mäntsälän kunnassa ja näin ollen aloitin ala-asteen Mattilan koulussa.

Isosiskoni oli kyllä turvana esim. koulumatkoilla ja loppupeleissä olimme koko koulu niin tiivis ja yhteinen ”perhe” ettei sopeutumisessa ollut ongelmia.

Muutoksia tuli kumminkin aika pian, kun vanhempani erosivat ja muutin äidin ja siskoni kanssa mäntsälän keskustaan.

Asuinpaikkanamme oli silloin pahamainen Mustamäki ja (vastoin lähes kaikkien muiden mustamäkeläisten kohtaloa) pääsinkin ”parempaan kouluun” Myllymäelle.

No, eipä se että paremman puolen kouluun pääsy estänyt sitä henkistä ja välillä fyysista kiusaamista mitä tuli koetuksi.
En antanut kuitenkaan periksi ja jäänyt katselemaan kuinka koulukaverit piti minua huonompana, koska avioerolapsi kerta olin.

Taistelin päivittäin, jotta pääsisin muiden veroiseksi. Vaikka osittain onnistuin, niin silti naljaiju jatkui aina siirtyessäni yläasteelle.

Yläasteella kumminkin statukseni herkästä pikkupojasta muuttui kokonaan ja vanha, ajatteleva minä lensi kuin leppäkeihäs lähimpään lepikkoon.

Tilalle astui pian kapinallinen, muista vähät välittävä itserakas paskiainen.
Koulusta en juurikaan välittänyt hevonpaskaa ja tätä kirjoittaessa olen edelleenkin ilman ammattillista koulustusta.

Paha saa palkkansa” ja minulle tuo tilipäivä koitti 9.10.1993 kun vammauduin todella vakavasti auto-onnettomuudessa.

Korneinta onnettomuudessa oli se, että juuri vähän aikaa sitten olin päättänyt kääntää uuden lehden elämässä.

Olinkin yllättäen aivan uuden tilanteen edessä, josta ei päässyt eteenpäin kuin sopeutumalla uudestaan kaikkeen.

Jatkoin elämääni uudella statuksella. Työkyvyttömyyseläkeläisenä ja ikää oli huimat 18v

Olin tehnyt todella paskamaisia juttuja kavereilleni yläaste aikana ja niin oli myös kaverini kaikonneet.

Sain kumminkin rohkealla eleellä korjatuksi kaverisuhteeni pyytämällä anteeksi kaikkea paskaa mitä olin heille aiheuttanut.

Kävin peruskoulun loppuun Järvenpäässä Invalidiliammattioppilaitoksessa ja tarkoitukseni oli jatkaa välivuoden jälkeen opintoja.

Toisin kumminkin kävi.

Aloin vihdoin viimein ymmärtämään tilanteen missä elin. Kaikki vanha oli poissa ja tilalla elämä, josta ei selvinnyt ilman taistelua päivittäisissä asioissa.

Vaikka kotipaikkani Mäntsälä onkin erittäin tuttu paikka ja ihmiset tuntee minut hyvin positiivisessa mielessä, niin niitä ”No-Life” mulkkuja mahtui myös mukaan.

Alkoholisoiduin ja lopulta meinasin päättää päiväni, kun olin ajautunut liian syvälle.

Tällä hetkellä ei ole valittamista... tai jos rehellisiä ollaan niin on.
Yhteiskunnassa olen suoraan sanottuna hylkiö, mutta muuten aktiivinen ja aikaansaava mies, joka on mm. vammaisten, lasten ja nuorten hyväksi tehnyt vapaaehtoistyötä jo pidemmän aikaan.

Ainoastaan ydinperheeni keskuudessa minulla on arvo. Joko olen liian vaikeasti vammainen että työllistyisin ikinä tai toiselta osapuolelta olen liian terve, jotta minulla olisi oikeutta esimerkiksi taksikyyteihin, mitä olen aikanaan hakenut, mutta kunta katsoi että olen liian terve saadakseni tukea (en olisi läpi vuoden tarvinnut tukea. Ainoastaan talvella, milloin liikkuminen on hankalaa).

Olen myös huomannut että joillakin ihmisillä ketkä ei tunne minua tarpeeksi hyvin on vakavampi asennevamma minua kohtaan ja näin ollen koen paljon syrjintää, vaikka ihmiset ”tarkoittaisi vain pelkkää hyvää”

Ehkä on niin, että koulukiusaamisen jäljet seuraa minua aikuisikään asti? Vaikka koulukiusaamisesta ei ole meikäläiseen muka jäänyt arpia (oma diagnoosi), niin silti tuollaiset Eemelin kaltaiset tapaukset saavat palan kurkkuun ja kyyneleen silmäkulmaan.

Sanoisin tähän loppuun vaan sen, että antakaa meidän erilaisten ihmisten elää rauhassa ja hyväksykää tosiasia, vaikka kaikki ei olisi samankaltaisia kuin sinä itse. Peiliin kannattaa siis katsoa, ennen kuin lähdet heittämään paskaa kenenkään ihmisen niskaan, ilman että ajattelisit itsesi sen ihmisen paikalle.

Vanhemmille tiedoksi että opettakaa lapsianne hyväksymään. Kyllä he ehtivät vielä itsensä katkeroittamaan aikuisena, jolloin opettaminen on turhaa. Tämän voin yleistää ihan hyvällä omatunnolla.

Ollaan ihmisiksi ja tiedoksi etten kirjoita näitä kokemuksiani mitenkään huomionhakuisesti, vaan yksinkertaisesti sen puolesta että ihmiset saisivat ajateltavaa ja toimisi vähän inhimillisemmin erilaisia ihmisiä kohtaan.

Kiitos kaikille elämääni kuuluville ihmisille tuesta näiden vuosien aikana. Erityisesti äitini ansaitsee suurimmat kiitokset mitä maa päällään kantaa, että on jaksanut tukea minua nämä 37 vuotta.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

maanantai 26. toukokuuta 2014

Jälkipeliä kesän kynnyksellä...



Viimeinen toukokuun viikko on alkanut ja täytyy nyt myöntää, ettei se lähtenyt mitenkään riemulla käyntiin.

Eilinen finaalitappio venäjää vastaan lätkän MM-kisoissa kirvelee hiukan. Ei siksi että hävisimme, vaan yksinkertaisesti tyyli millä venäjän voitto sinetöitiin.

Ruotsalaismedia ja ”rakas” Kalervo Kummola on nostanut esiin tavan millä venäjän luotsi Oleg Znarok toteutti toimitsijakieltoaan ei lupaa hyvää. Tuomarilinja myös puhuttaa, mutta puolin jos toisin jätettiin selviä jäähyjä viheltämättä.

Kaiken kun ynnää yhteen, niin ei voi muuta sanoa kuin HIENOA LEIJONAT! Minä en kisojen edetessä ryömimisvaihteella uskonut että Suomi yltää finaaliin asti, koska sen verran Hannu Hanhi kiekkoa tuli Leijonalaumalta nähtyä.

Välierissä kaatui Tsekki ja sen pelin jälkeen aloin pikkuhiljaa uskomaan että venäjäkin kaatuu, jos vaan jaksetaan pelata täydet 60min tarkkaa peliä ja pysytään boxista poissa.

Vaan venäjän karhulla oli tällä kertaa pidemmän kynnet ja mestaruus meni itärajan taakse.
Länsinaapuri olisi ollut kyllä huikea kohdata finaalissa, mutta tällä kertaa näin. Isosti onnea myös ruotsille pronssista!

Se siitä jälkipelistä.

Eilen myös ratkesi Europarlamenttivaalit ja luettuani aamulla miten muualla euroopassa oli käynyt, niin suurella mielenkiinnolla jään seuraamaan miten asiat sujuvat vastaisuudessa, kun kovasti eurokriittiset puolueet nosti päätään.

Suomessa äänetystulos ei hämmästyttänyt itse asiassa lainkaan.

Persuille & demareille äänestystulos oli kaiketi pettymys. Äänestysprosentti ei kovin hääppöinen ollut koko maassa ja Soinin ”jytky vers. 2” jäi saavuttamatta, samoin Rinteen kelkan kääntäminen.

Tuosta äänestysprosentin alhaisuudesta en myöskään lähde hämmästelemään, sillä niin paljon olen kuullut ihmisiltä että mitä turhaan lähteä äänestämään europarlamenttivaaleissa, kun kotomaassakin on tekemistä tarpeeksi?

Siinä tapauksessa äänestämättä jättäneet ihmiset tekee virheen.

Sillä, näen tänäpäivänä tärkeänä että suomalaisedustus on kunnossa MISSÄ NIITÄ PÄÄTÖKSIÄ TEHDÄÄN!

Tottakai kotimaan politiikkakin on tärkeää... mutta katsokaa nyt peiliin ja miettikää mihin suureen ”yhtenäiseen eurooppaan” kuulumme!

Kumminkin.. on huolestuttavaa nähdä ettei kansalaisilla riitä usko enää politiikkaan. Oma usko oli mennä mäntsälän kunnallisvaalien 2012 sotkuissa, mutta se oli ainoastaan yhden ihmisen missio päästä uhkasta (minusta) eroon.

Jotakin tulisi tehdä, jotta kansan luottamus saataisiin takaisin? Toisiko poliittisen systeemin uudistus äänestäjät uurnille? vai mikä olisi ratkaisu?

Hävettää vaan niiden ”pyrkyrien” puolesta ketkä lupaa maat ja taivaat, kun valtuusto, tms. paikka on kyseessä.

Ilman politiikkaakin voi vaikuttaa asioihin, mutta 7 vuotta vapaaehtoistyötä eri ihmisryhmien eteen on todistanut ettei se ainakaan kovin helppoa ole, kun rahat on tiukassa, niin ei myöskään vapaaehtoistoimintaa pysty ylläpitämään.

Siksi kannattaa miettiä vaihtoehtoa nimeltä äänestäminen.

Timo Soinin ääni tuli tutuksi Radio Suomipopin aalloilta ”paremman suomen ja euroopan” puolestapuhujana. Eipä oma kantani paljoa eroa, sillä olen itsekin paremman EU:n kannalla, enkä tunkiopolitiikan tukija, niin kuin EU on ollut.

Tässäpä tämän päivän mietteet. Parempia aikoja odotellen.

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia