maanantai 30. joulukuuta 2013

Uudelle vuodelle



Mietin eilen istuessani etukuistilla tupakalla että siitäkin tavasta tulisi päästävä eroon.

Oikeastaan olen miettinyt sitä jo kauan, mutta en ole aikeissa tehdä lupausta vaikka vuoden alussa sekin ”harraste” kallistuu. Kuinkas muuten.

Aika siis näyttää tulevan siinäkin.

Mutta ei ollut tarkoitukseni jeesustella röökinpolton lopettamisesta, vaan ihan tuosta tulevasta vuodesta.

Samalla istunnolla mietin myös että poliitikkojen lupauksilla ja meidän normi ihmisten uudenvuoden lupauksilla on yhteys. Liian moni jää pelkän puheen tasolle.

Lupaukset mitä olen itselleni tehnyt jää ainoastaan minun omaan tietooni. Ei noista asioista kannata muutenkaan pitää ääntä (ainakaan sosiaalisessa mediassa).

Yhden asian vaan lupaan julkisesti että vapaaehtoinen vaikuttaminen jatkuu ja se jatkuu suuremmalla vaihteella mitä kuluneena vuotena.

Vuosi 2013 on mennyt ”heikommin” mitä tavoitteeksi olen itselleni antanut. En kumminkaan voi sättiä itseäni, sillä tiedän vapaaehtoistyön arvokkuuden (vaikka moni pitääkin vähäarvoisena) ja tapani mukaan nyt kannustan ihmisiä tarttumaan tuumasta toimeen ja auttaa tekemällä kunnon talkooduunia yhteisen hyvän eteen.

Tässä kaikki tällä kertaa. Kiitokset menee niin monelle taholle, etten heitä ala yksilöimään, vaan tyydyn toivottamaan jokaiselle parempaa uutta vuotta 2014!

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Radiohiljaisuutta, masennusta ja muuta sellaista...



Vuosi lähenee loppuaan ja niin joulukin lähenee. Onneksi, voin sanoa näin jouluun höpertyneen 9v tytön isänä.

Joulusta en silti aio kirjoittaa. Muutenkin masennusta tuottaa tämä kylmä, pimeä ja kostea ilma joka mäntsälässä (ja monessa muussakin paikkaa vallitsee).

Sehän on jo tuttua että fiilikset valtaa epätoivo, masennus ja kaikki kielteiset tuntemukset syksyllä. Syksy toisin on jatkunut näinkin pitkälle, sillä ei tätä voi talveksi kutsua.

Elämäni käännekohdassa, eli auto-onnettomuudesta 9.10.1993 tuli tänä syksynä täyteen komiat 20v. Se on aika hirvittävä aika, kun miettii että vuosiin onnettomuuden jälkeen on mahtunut todella paljon taistelua elämän ja kuoleman välimaastossa.

Ihmiset jotka tuntevat minut pintapuolisesti ei tiedä oikeastaan mitään, mitä on tullut käytyä läpi. Tosin, en minä ole edes paljon asiasta huudellut, sillä en ole kokenut sitä tarpeelliseksi.

Tänä vuonna kumminkin olen hieman alkanut enemmän avautua asiasta. Esimerkiksi olen antanut juttuni eteenpäin mm. AVY:n (Aivovamma Yhdistys) vapaaehtoisesti palstalle (mutta siinäkään ei ollut asiaa käsitelty niin syvällisesti, vaan pääasiallisena jutun pohjana toimi vapaaehtoistyö missä olen juuriani myöten mukana)

Ensi vuonna aion aloittaa kirjoittamisen elämästäni. En hae mitään ”bestseller” titteliä, tms. mutta niin kuin olen monesti sanonut, että käytän kokemuksiani työkaluna nykyiseen nuorison kanssa toimimiseen.

Ensi vuosi näyttää muuten kysymysmerkiltä. Aion jatkaa toimia niin kuin tähänkin asti, mutta jotakin olisi muutakin kehitettävä? No, sen näkee vuoden aikana miten äijän käy?

Radiohiljaisuutta olen koittanut aloitella jo monta kertaa vuoden aikana, muttei siitä ole tullut yhtään mitään.
Sosiaalinen erakoituminen on jatkunut, vaikka välistä ottaa niin itsetunnon päälle ihmisten jatkuvat naljailut ja vittuilut. Eihän niistä pitäisi välittää yhtään, mutta entäs sitten kun sama jatkuu päivästä toiseen?

Nyt en tietty tarkoita pelkästään sosiaalista mediaa, vaan ihan normi arkielämää mitä kumminkin elän täyspäiväisesti, enkä pelkästään SoMe maailmaa, joka tuntuu lähteneen niin pahasti lapasesta etten viitsi jatkaa siitä sen enempää.

Nyt tuntuu siltä ettei jaksa enää tuota saatanan länkytystä mikä leviää asiasta mistä asiasta. Sellaisesta epäkohdasta voidaan käydä keskustelua hyvässä hengessä mikä ei ole itseaiheutettua tai mihin voisit itse vaikuttaa. Luulisi ihmisten olevan niin itsekeskeisiä tänä päivänä jotta tuoki itse asioihin vaikuttaminen onnistuisi? ;)

Olen siis päättänyt olla loppuvuoden hiljakseen (siis tilapäivitysten suhteen) ja palata sitten (jos joulua ei lasketa) uudemman kerran ensi vuoden alusta?

Kaikenkaikkiaan vuosi on ollut yhtä vääntöä, vaikka hyviäkin asioita on toki tapahtunut. Oma kunto on heikennyt siihen pisteeseen että jatkuvat selkävaivat ovat pitäneet minut melko ”liikkumattomana”. Odotan vain sitä kevättä, jolloin saan taas fillarin alle ja lähteä milloiin itse haluan. Tosin, sekin riippuu siitä jos tilanne on vakavampi niin siinä voi ajelut jäädä sikseen. Mutta en usko siihen vaihtoehtoon.

Asioita on saanut oikaista viime vuoden kunnallisvaalikusetuksen takia. Paikalliset persut veti raukkamaisesti koko perheen voimin maton alta ja ”yksi mäntsälän aktiivimmista poliitikoista” (kuten paikallislehden pääkirjoituksessa minusta kerrottiin kesällä 2012) oli pelistä poissa.

En nyt aio alkaa enempää asiaa vatvomaan, vaikka mieleni tekisi haistattaa pitkät paskat ”perhemafialle” ja eräille soinilaisille muutenkin ketkä alkavat tietämyksellään pätemään, vaikka ei ollenkaan tiedä mitä hyväveli/sisko systeemiä puolueessa pesii.

Mitä olen nyt kuullut asioista, niin kyllä minun maineeni mäntsälässä on palautumassa, eikä valheisiin enää sorruta luottamaan, mitä minusta silloin pistettiin liikkeelle. Toki, jos vaivaa vielä, niin älä v**tu tuijota tai supise ja tule kysymään miten se asian laita on!

Vuoteen on mahtunut myös menetystä siinä mielessä että läheltä ja hieman kauempaakin on kaksi miespuolista ihmistä kuollut. Pistää väkisinkin herkän itseni koville. En siis muistele heitä, vaan kirjoitan tämän loppuun kastelematta näppäimistöä.

Suomenmaassa mennään kovaa vauhtia päin helvettiä nimeltä Euroopan liittovaltio. Eipä paljon naurata, mitä esim. kunnat joutuvat säästämään ja juuri niistä vääristä kohteista! Mäntsälä on yksi saatanan suuri naurun asia, mitä tulee kunnanvaltuustoon. Ei ihan muutama fiksu sielläkään riitä saada ääntänsä kuuluviin.

Suomesta, EU:sta tai mäntsälästä en ala nyt jeesustelemaan, sillä kunhan pysytte kuulolla, niin luette ensi vuoden puolella niistä, näistä ja noista asioista puolesta ja vastaan.

Tässäpä tätä tekstiä. Ei sovi ehkä jouluhenkeä nostattamaan, mutta ei se tämän tarkoitus ollutkaan.

Hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille ystäville, kavereille, tuttaville, seuraajille, tsemppaajille ja ennen kaikkea rakkaalle perheelleni.

Kunnioituksella
Mikko A. Ratia