tiistai 10. marraskuuta 2015

Avoin Kirje Kellokosken Sairaalan alasajoa puoltaville tahoille



Törmäsin tänään tilanteeseen mihin en olisi halunnut ikinä joutua.

HUS:in hallitus päätti maanantaina 2. marraskuuta 2015 lakkauttaa jo yli 100 vuotta palvelleen Kellokosken psykiatrisen sairaalan.

Minulle Kellokoski paikkakuntana on erittäin läheinen. Sairaalakin on tuttu, vaikken ole ikinä ollutkaan asiakkaana. Asuimme vuosina 2001-2007 Kellokoskella ja siitä ajasta jäi niin hyvä fiilis, että järkyttyneenä on saanut seurata sivusta kuinka herrat & rouvat Helsingin ajaa sairaalan lopulliseen sulkemiseen.

Ei puhuta nyt kuitenkaan minusta ja minun rakkaudestani Kellokosken miljööseen (joka on kieltämättä uskomaton paikka)

Tänään (03/11) tapasin Kellokoskella erään muutaman vuoden takaisen tuttavan.

Käyn viikottain Kellokoskella fysioterapiassa kuntoutuksessa ja näin ollen sairaalan asiakkaat ja henkilökunta on minulle tullut tutuksi (entuudestaan minun perheenjäöseniä ja kavereita on sairaalalla töissä)

Olin siis palaamassa keskustan suuntaan, kun tapasin erään entuudestaan tutun asiakkaan. Hän tervehti minua ja näin heti hänen katseestaan että eilinen lopettamispäätös pyörii hänenkin ajatuksissaan.

Hän kysyi minulta olenko kuullut lakkauttamisesta? Vastasin että kyllä valitettavasti olen ja meinasin jatkaa että ”onhan tässä vielä vuoteen 2019 aikaa, mutta hän kerkesi jatkamaan ja esitti minulle kysymyksen ”mitä minä sitten teen?”

”MITÄ MINÄ SITTEN TEEN?” – Osaatko SINÄ antaa vastauksen? Luulen että olet se samainen pala kurkussa, mikä minullakin oli tuon kysymyksen jälkeen.
Miltä se tuntuisi sinusta, jos olisit pitkäaikaiskuntoutuja. Olisit Kellokosken sairaalasta ja sairaalan miljööstä löytänyt sen kodin missä sinun on turvallista olla ja yht’äkkiä kaikki se viedään pois? Kestäisikö SINUN pääsi? Veikkaan suuresti ettei kestäisi, jos olisit samoissa lähtöasetelmissa kuin monet pitkäaikaiskuntoutujat.

Kellokoski on monelle se ainoa koti. Koti, missä kaikki on tuttua ja turvallista. MIKSI TE viette sen heiltä pois?
Ajatelkaa nyt itsekin? Olisiko teistä siihen menettää käytännössä kaikki mitä teillä on? Tiedän ja tunnen monia pitkäaikaiskuntoutujia ketkä ovat onnellisia pienestä asiasta nimeltä koti. Voiko uutta sijoituspaikkaa kodiksi mieltää, jos on esim. 20v Kellokoskella asustanut? Pelkään pahoin ettei ainakaan kovin nopeasti ”betonihelvetti” mielly kodiksi (ketkä nyt sitten huolitaan enää MT-kuntoutuksen piiriin?)

Lisäksi Kellokosken Sairaalan henkilökunta on niin hitsautunut täydellisyyttä hipovaan tiimiin, että saa olla todella typerä, kuka tuollaisen yhteisön tahtoo tuhota?

Pyydän siis teitä ajattelemaan vielä kerran, mihin päätöksenne lakkauttaa Kellokosken sairaala johtaa? Ei voida ainakaan puhua että MT-kuntoutujalla olisi mitään arvoa, kun raha ajaa ihmiselämän yli.


Tunteilulla ei yleensä ”järkeviä päätöksiä” tehdä, mutta tässä päätöksessä on järkeily kaukana!

Terveisin

Vapaaehtoistyöntekijä & Yhteiskunnallinen vaikuttaja

Mikko A. Ratia