keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Nyt olisi se korkea aika vaikuttaa

Niinpä… nukkuvat vaan jatkaa torkkumistaan ja valittamistaan.

Tämän tekstin on tarkoitus tuoda näille nukkuville äänestäjille hieman ajatusta tulevasta peliin, ennen kuin on jo liian myöhäistä valittaa.

Elämä kyllä jatkuu, mutta elämä jatkuu samanlaisena valittamisena, kun se on tähänkin asti mennyt. Ettekö te nukkuvat äänestäjät ollenkaan tajua sitä tosiasiaa että kyllä ehdokkaina tulevissa eduskuntavaaleissa on myös meidän kansalaisten etua ajattelevia ihmisiä?

Perussuomalaiset jatkaa nostettaan, kuten uutisessa tulee ilmi.
Se on loistava asia, sillä mitä enemmän me Perussuomalaiset olemme ”vallankahvassa” kiinni, niin kansalaisissa se myös näkyy.

Meiltä on monia hyviä ehdokkaita koko Suomesta, joten mikset äänestäisi turvallista Perussuomalaista?

Jos jätät kumminkin äänesi käyttämättä, niin saat itse vilkaista peiliin, kun haet syytä huonoon oloosi.

Sitten vielä muistutukseksi että esim. maahanmuutosta puhuvat nykyään puolue kuin puolue. Valitse tarkoin ketä on uskominen. Esimerkkinä joka muiden samankaltaisten lausuntojen ohella on pelkkää vaalipeliä, jotta ihmiset taas sortuisivat ja antaisivat äänensä luopioille. Ei meinaas yhden ihmisen ääni ole koko puolueen kanta!

Käytä siis ääntäsi, niin vaikutat.

Terv.

Mikko A. Ratia (PS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti