perjantai 31. joulukuuta 2010

Viittä vaille vainaa…

…On tämäkin vuosi.

Tapahtunut on jos jonkinmoista, eikä koho tai kohukohtia viitsi edes lähteä listaamaan. Paljon hyvää ja paljon paskaa on satanut niskaan, joko henkilökohtaisesti tai yleisellä tasolla.

Olen ollut pidättäytynyt politiikasta viime ajat. Sairasloma on tullut tarpeeseen, sillä nyt tuntuu paremmalta kuin loka/marraskuussa, milloin päätin pitää paussin kaikesta politiikkaan liittyvästä (mukaan lukien järjestötoiminnan).

Kaikki lähti oikeastaan siitä, kun tunsin kaiken jauhavan paikallaan. Ei siis mikään asia edennyt, vaikka olisi ollut kuinka mahtava draivi päällä. En erittele asioita, koska lista olisi pitkä ja kivinen. Voin vaan sanoa että paljon asioita oli.

Mietin silloin kun päätin pitää lomaa että ”toimiikohan tämä systeemi todellakin näin?”
Siis ihmiset odottavat kuuta taivaalta tekemättä tikkuakaan ristiin sen vuoksi ja jos hommaan yrittää pistää liikettä niin yritykseksi jäi.

Myös karu byrokratia on ollut esteenä, eli kirjoitellen tuosta ensi vuoden puolella paremmin, jahka saan asian kasattua.

Mutta todellakin heti 3.1.2011 alkaa suunnittelu. Tulevat eduskuntavaalit ovat nyt päällimmäisenä asiana, joihin otan kyllä puoleltani osaa, vaikken nyt ihan ehdokkaaksi ole ryhtymässä.

Siispä. Nyt sanon vaan että ensi vuosi tulee muuttamaan paljon, tai sitten asiat jäätyy paikalleen. Kaikki on kiinni kansasta, miten he haluavat vastaisuudessa tapahtuvan.
Minä uskon että on olemassa poliitikkoja jotka ovat aidosti kansaa edustamassa, mutta valitettavasti nyt on tuolla päätöksen kahvassa liikaa hymistelijöitä.
Siihen saa vain muutoksen äänestämällä - Älä siis jätä mahdollisuutta vaikuttaa käyttämättä.

Hyvää & onnellista uutta vuotta perheelleni, ystävilleni, kavereille & kaikille blokini lukijoille ja tukijoilleni. Olkaahan varovaisia rakettien ja muiden pommien kanssa.

Kiitos tästä vuodesta

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti