keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Tammikuun päivityksiä...

Eduskuntavaalit lähenee.

Perussuomalaisten kannatus ja nousu senkun jatkuu ja monessa gallupissa on saavutettu lukemia, jotka saisi hätäisemmät jo iloitsemaan.

Ilakointiin tässä vaiheessa ei ole varaa. Pitää malttaa odottaa sitä lopullista tulosta, johon vaaditaan vielä paljon.

Mitä siihen vaaditaan on sitten toinen juttu, mutkikkaampi juttu sanoisin...

Suomessa tällä hetkellä on enempi köyhiä kuin rikkaita (vihaan tuota luokittelua, kun kumminkaan Suomessa ei paljon ole edes köyhiä, kiitos sosiaalihuoltomme). Mutta kysymys kuuluu että vaivautuuko heikompiosaiset edes vaaliuurnille vai viettääkö he sitä kuuluisaa omaa aikaa, vaikuttamatta mahdollisesti tulevaisuuteensa?

Henkilökohtaisesti en näe mitään järkeä siinä että ihminen, joka luokitellaan köyhäksi tulojensa mukaan ei kävisi äänestämässä ja silti kuulee vaalien jälkeen samaa marinaa asiasta mistä asiasta. Tietty se kuuluisa lause ”Ei siellä kumminkaan mikään muutu” kummittelee taustalla, sillä en minäkään ”luottaisi” ihan sataprosenttisesti kaikkiin lupauksiin, vaan skeptisesti varaudun uusien ja vanhojen kansanedustajakasvojen lupauksiin.

Mutta, kuten sanottu... jos et anna ääntäsi ihmiselle joka itseäsi miellyttää, niin valitettavasti sen jälkeen on aika typerää lähteä valittamaan samoista asioista kuin aikaisemmin. Miksi et itse käyttänyt ääntäsi tai äänestit ääniharavoita Akua, Mikkiä ja Hessua taas eduskuntaan.

Äänioikeutettu: Käytä siis ääntäsi

Oma elämäni on ollut sairastelua, eli paluu arkeen on ollut työn takana.

Kumminkin, vanhoja viisaita sanoja noudattaen ”Elämä voittaa (jossakin vaiheessa)” pitänee kutinsa.

En ole kumminkaan jäänyt ihan toimettomaksi, sillä eduskuntaehdokkaiden vaalityötä on tullut hieman aloiteltua. Olen nyt aluksi lisännyt oman blokini linkkeihin suositeltavien ehdokkaiden sivuja (lähinnä Facebook yhteisössä).

Lisäksi jos käyttää Facebookkia, niin täältä löydät myös linkkejä suositeltavien kansanedustajaehdokkaiden sivuille.

Myöhemmin lisään linkkeihin myös heidän omia kotisivujaan, mutta FB sivuilta kyllä saa mielestäni ehdokkaista kaiken irti.

Paikallisyhdistyksen Mäntsälän Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaan Sari Martnikun vaalikampanjaa pitäisi suunnitella jossakin välissä tammikuuta.

Nyt ei tämän enempiä kerrottavia. Palaillaan asiaan, kun kirjoittamiselle aikaa ja inspiraatiota siunautuu.

Terveisin

Mikko A. Ratia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti