Niin kuin
varmasti jokaisella meistä on oma tarinansa kerrottavana julkisesta
tervedenhoidosta, niin pakko minunkin on nyt työntää lusikkani
tuohon soppaan.
En ole
paljoa valittanut terveydenhoidosta yleisesti, kun tiedän mikä
tilanne meillä mäntsälässä oli.
Kaikki
alkoi siitä, kun olin 9.10.1993 vakavassa auto-onnettomuudessa ja onnettomuuden seurauksena sain aivoruhjevamman.
Kun
sairaalasta tuli siirto tammikuussa 1994 kotia kuntoutumaan, niin
silloin kaikki sujuikin mallikkaasti.
Onnettomuuden
jälkitilana minulle oli jäänyt tolkuttomat päänsäryt, jotka oli
viedä tajun pahimmillaan.
Päähäni
asennettiin sairaalassa shuntti, jota ilman perheeni olisi nyt yhtä
vajaa.
Silloinen
terveydenhuolto pelasi paremmin kuin hyvin Mäntsälässä. Jos
terveydestä oli huoli ja varsinkin aivoruhjevamman saaneena pelotti
välillä kovat särkytilat (shuntin toiminta, tms.), niin ei ollut
tarve jonottaa aikaa lääkärille kuukausitolkulla, kuten esim.
tuossa vuoden alussa kävi (3kk jonossa lääkärille)
Lääkärit
olivat tuttuja ja ennenkaikkea päteviä ihmisiä, jotka todellakin
välitti potilaasta vaikka kyseessä oli omaa hölmöyttään
elämänsä sössinyt nuorimies. Mitään ylitsekävelyä ei siis
tapahtunut.
Toki onhan
vieläkin päteviä ihmisiä lääkärinviroissa mäntsälässä,
mutta kovin on määräaikaisia nuo pestit.
Elämässä
kumminkin sattui ja tapahtui ja putosin kelkasta mitä tuli
kontrolleihin (mm. pään kuvaukset ja neuropsykologin vastaaotot).
Särky vai jatkui, mutta jossakin vaiheessa se oli jo niin
arkipäivää, että perusburanasta sai sen hetkisen avun.
Oli
tietysti omaakin vikaa, kun en pitänyt silloin huolta oikeuksistani
terveydenhoitoon, kun se oli vielä hyvällä mallilla. Kuten
sanottua, elämä vei - Onneksi se vei oikeaan suuntaan lopulta.
Asuin
vuodet 2001-2007 Tuusulan Kellokoskella, jossa lääkärillä käynnit
yhä vähenivät. Kaikesta pienestä flunssanperkeleestä en
viitsinyt vaivata itseäni, vaan hoitelin itseni kuntoon
kotikonsteilla. Silloin aikaisintaan menin vaivaamaan herra tohtoria,
kun sairastamiselle ei näkynyt loppua.
Muutimme
takaisin kotikuntaan mäntsälään keväällä 2007.
Viime
vuoden puolella sitten, kun oli aika hakea fysioterapian jatkoa
ajatellen lääkärintodistus terveyskeskuksesta sattuikin yllättävä
käänne.
Olin jo
vuonna 2011 käynyt lääkärillä yhä kovempien päänsärkyjen
johdosta ja silloinen lääkäri oli kyllä sitä mieltä että minut
pitäisi laittaa eteenpäin tutukimuksiin että kaikki on pääkopassa
ok.
Mutta sekin
jäi, sillä tämä lääkäri siirtyi muihin tehtäviin
terveyskeskuksessa ja kun menin seuraavan kerran samasta asiasta,
tällä kertaa eri tohtorin juttusille, niin komento oli selvä. Syö
buranaa.
En sitten
jäänyt kapinoimaan, vaan tyydyin kohtaloon ja hain perhepakkauksen
buranaa apteekista.
Viime
vuonna kun hain tuota edellä mainittua lääkärintodistusta
fysioterapian jatkoa varten oli mäntsälässä tehdyn uudistuksen
myötä vaihtunut homma siten että sama lääkäri vastaisi hoidosta
jatkossakin, eli nk. oma lääkäri oli tullut kuvioihin.
Meidän
alueen oma lääkäri on ulkomaalais syntyinen nuori naislääkäri,
joka kirjoitti lausunnon fysioterapian jatkosta muitta mutkitta ja
otti sitten yllättäen puheeksi tuon aikaisemman pään
kontrollikuvauksen. Hän suorastaan ihmetteli miten voikaan olla
totta, ettei minun tapausta ole viety eteenpäin?
Vastasin
tuttuun tyyliin että ”en tiedä miksi? Mutta kai tohtorit tietää
tarkemmin ketä kannattaa hoitaa?”
Hän
laittoi kumminkin pyörät pyörimään ja lähetteen neurologille ja
kuvauksiin. Kiitin, poistuin hymyssä suin paikalta ja tunsin olevani
taas ihminen muiden joukossa.
Mutta ei
aikaakaan, kun hyvinkäältä tuli kirje. Ajattelin ennen avaamista
että jopas on nopeaa toimintaa, mutta tyrmistyin täydellisesti
luettuani että neurologi on pistänyt lähetteen bumerangina
takaisin eikä näe syytä ottaa minua vastaan.
Syyt tuohon
on selvillä. Ei ole rahaa, koska se on yleinen ongelma. Mutta onko
se kanssa yksi syy miksei minusta ole niin väliä että en ole
vakituisesti duunissa, vaan työkyvyttömyyseläkkeellä ja näin
ollen mitään tuottamaton tälle maalle? (Vaikka maksan siinä missä
muutkin veroja ansionmenetyskorvauksista)
Tähän on
tyytyminen nykypäivänä, ettei terveydenhuolto ole niin
itsestäänselvyys kaikille.
Mielenkiinnolla
näkisin tilastoja siitä kuinka moni muu ihminen on saanut pakit
vastaavanlaisissa tilanteissa? Eihän niitä todellakaan ole
julkaistu, mutta kansan syvistä riveistä se totuus kuuluisi.
Eli, jos on
kokemusta tilanteista jossa olet jäänyt ilman hoitoa, niin
nimettömä voi vaikka blogilleni kommentoida tai ihan miten itse
vaan haluat tuoda asian esille.
Nämä
eivät ole mielestäni kovin suvaittavia tapauksia että jätetään
ihmiset epätietoisuuteen omasta terveydestään?
Loppuun
kumminkin pitää lausua kiitoksen sanat mäntsälän
terveyskeskukselle ja varsinkin alueemme lääkärille, joka vei
asiani eteenpäin. Ei ole todellakaan hänen syy, etten saanut mitä
haettiin. Tyytyminen tähän on, mutta muistakaa ihmiset että teillä
on oikeus saada palvelua, jos sairautesi/vammasi sitä vaatii.
Kunnioituksella
Mikko A.
Ratia
Olen useasti viime vuosien aikana todennut, että ns hyvä terveydenhuolto on vain utopiaa. Akuuttipuolella, kun henkeä uhkaava kriisi iskee, systeemi useimmiten toimii, mutta kun on kyse 'epäilyistä' tai ei-henkeä uhkaavasta sairaudesta, on ihminen täysin sen armoilla kuka on ensimmäinen hoitava taho. Täysin hänen osaamisensa ja jopa uskomustensa vanki.
VastaaPoistaOlen jonkinlainen ADHD-addikti, aktiivisesti mukana vt-ryhmätoiminnoissa, ja tällä puolella on karmeaa todeta kerta toisensa jälkeen miten ihmisiä 'hoidetaan' vuosikausia, jopa kymmeniä, vain masennuksesta ja jopa bipo-diagnooseja (kaksisuuntainen mielialahäiriö) myönnetään ja halutaan tuupata ennemmin kuin ADHD-diagnooseja tai -tutkimuksia.
Oman tyttären ja itsen kohdalla tarina on pitkä ja raskas - ammattitaidottomat tahot osaltaan johtivat tilanteeseen jossa yritin 'paeta' vaikeaa kotitilannetta armottomaan työntekoon joka sitten tällaiselle suorittaja-tyypille (vaativa persoonallisuushäiriö) aiheutti totaalisen romahduksen ja uupumuksen. Kohta kaksi vuotta olen yrittänyt rämpiä pois uupumuksen kaivosta enkä usko koskaan kykeneväni enää samaan (työntekoon mm)kuin aiemmin. Tyttärelle, joka ei saanut tutkimuksia eikä diagnoosia (eikä siis apu/tukitoimia jne) hoitamaton ADHD alisuoriutumisineen aiheutti myös syvän ja pitkäkestoisen masennuksen, huonon koulumenestyksen sekä edelleen on jatkuvia ongelmia ns sosiaalisessa kanssakäymisessä kun itsetunto ei ole kohdillaan eikä masennus kokonaan väistynyt - ja asperger-piirteetkin taustalla häiriköi. Koen, että kun itse olin aktiivinen, otin selvää asioista, vaadin itse tutkimuksia ja esitin epäilyni ADHDsta jo tyttäreni ollessa 2-vuotias, olinkin hankala vanhempi joka on vain lukenut asiasta ja 'keksii'juttujaan... Vasta reilu kaksi vuotta sitten kun tytär oli 18v ja kotitilanne räjähti täysin hallitsemattomaksi, löysin uudet reitit ja diagnoosi tuli että napsahti...ainoastaan kymmenen vuotta liian myöhään itsetunnon kannalta... 16 vuotta siis taistelin... :/ Itse sitten romahdin, 9kk kesti päästä mtt:lle (!), sinne sitten toimitin kymmeniä sivuja itsetutkiskelua ja omia ad(h)d -testejä. Ei tulosta. Vedotaan 'resurssipulaan' eli rivien välistä luin olevani liian vanha tutkittavaksi. Myös luin rivien välistä, että hoitavat tahot eivät usko aikuisiän ADHD:n olemassaoloon! Hmm. Kyseessähän on aivojen välittäjäaineiden alhaiset tasot, joka on syntymäominaisuus, ei itse aiheutettu eikä hankittu - joten miten ne korjaantuisivat sormia napsauttaen kun toinen täyttää vaikkapa 20vuotta...??
En ymmärrä miten tämä systeemi toimii niin, että jos hoitava taho osaa/tietää/uskoo, niin silloin laitetaan lähetteitä eteenpäin - tai jos ei osaa/usko, niin kaikki jää sen yhden Kerberoksen varaan eikä asiat etene?! Eikä tässä tapauksessa voi edes pyytää ns 'second opinion' koska sitä lähetettä ei saa eikä tahoa ole - ainoa keino hankkiutua yksityiselle, johon ei välttämättä ole varaa.
Tämä on niin jokapäiväistä julkisella puolella...
Kiitos Mikko tästä kommenttimahdollisuudesta, toivon, että sinun asiasi etenee!!
Kiitos itsellesi Taru! Harva ihminen tuo ongelmat esille ollenkaan ja tyytyy siis kohtaloonsa.
VastaaPoistaRohkea kirjoitus sinulta ja toivon mitä parhainta jatkoa itsellesi ja tyttärellesi
Toivottavasti ihmiset osaisivat avautua enempi, jotta saataisiin nykyinen tilanne kaiken kansan tietoon