torstai 30. toukokuuta 2013

Arvon minäkin ansaitsen (eli juttua terveydenhuollosta)


Niin kuin varmasti jokaisella meistä on oma tarinansa kerrottavana julkisesta tervedenhoidosta, niin pakko minunkin on nyt työntää lusikkani tuohon soppaan.

En ole paljoa valittanut terveydenhoidosta yleisesti, kun tiedän mikä tilanne meillä mäntsälässä oli.

Kaikki alkoi siitä, kun olin 9.10.1993 vakavassa auto-onnettomuudessa ja onnettomuuden seurauksena sain aivoruhjevamman.

Kun sairaalasta tuli siirto tammikuussa 1994 kotia kuntoutumaan, niin silloin kaikki sujuikin mallikkaasti.

Onnettomuuden jälkitilana minulle oli jäänyt tolkuttomat päänsäryt, jotka oli viedä tajun pahimmillaan.
Päähäni asennettiin sairaalassa shuntti, jota ilman perheeni olisi nyt yhtä vajaa.

Silloinen terveydenhuolto pelasi paremmin kuin hyvin Mäntsälässä. Jos terveydestä oli huoli ja varsinkin aivoruhjevamman saaneena pelotti välillä kovat särkytilat (shuntin toiminta, tms.), niin ei ollut tarve jonottaa aikaa lääkärille kuukausitolkulla, kuten esim. tuossa vuoden alussa kävi (3kk jonossa lääkärille)

Lääkärit olivat tuttuja ja ennenkaikkea päteviä ihmisiä, jotka todellakin välitti potilaasta vaikka kyseessä oli omaa hölmöyttään elämänsä sössinyt nuorimies. Mitään ylitsekävelyä ei siis tapahtunut.

Toki onhan vieläkin päteviä ihmisiä lääkärinviroissa mäntsälässä, mutta kovin on määräaikaisia nuo pestit.

Elämässä kumminkin sattui ja tapahtui ja putosin kelkasta mitä tuli kontrolleihin (mm. pään kuvaukset ja neuropsykologin vastaaotot). Särky vai jatkui, mutta jossakin vaiheessa se oli jo niin arkipäivää, että perusburanasta sai sen hetkisen avun.

Oli tietysti omaakin vikaa, kun en pitänyt silloin huolta oikeuksistani terveydenhoitoon, kun se oli vielä hyvällä mallilla. Kuten sanottua, elämä vei - Onneksi se vei oikeaan suuntaan lopulta.

Asuin vuodet 2001-2007 Tuusulan Kellokoskella, jossa lääkärillä käynnit yhä vähenivät. Kaikesta pienestä flunssanperkeleestä en viitsinyt vaivata itseäni, vaan hoitelin itseni kuntoon kotikonsteilla. Silloin aikaisintaan menin vaivaamaan herra tohtoria, kun sairastamiselle ei näkynyt loppua.

Muutimme takaisin kotikuntaan mäntsälään keväällä 2007.

Viime vuoden puolella sitten, kun oli aika hakea fysioterapian jatkoa ajatellen lääkärintodistus terveyskeskuksesta sattuikin yllättävä käänne.

Olin jo vuonna 2011 käynyt lääkärillä yhä kovempien päänsärkyjen johdosta ja silloinen lääkäri oli kyllä sitä mieltä että minut pitäisi laittaa eteenpäin tutukimuksiin että kaikki on pääkopassa ok.

Mutta sekin jäi, sillä tämä lääkäri siirtyi muihin tehtäviin terveyskeskuksessa ja kun menin seuraavan kerran samasta asiasta, tällä kertaa eri tohtorin juttusille, niin komento oli selvä. Syö buranaa.

En sitten jäänyt kapinoimaan, vaan tyydyin kohtaloon ja hain perhepakkauksen buranaa apteekista.

Viime vuonna kun hain tuota edellä mainittua lääkärintodistusta fysioterapian jatkoa varten oli mäntsälässä tehdyn uudistuksen myötä vaihtunut homma siten että sama lääkäri vastaisi hoidosta jatkossakin, eli nk. oma lääkäri oli tullut kuvioihin.

Meidän alueen oma lääkäri on ulkomaalais syntyinen nuori naislääkäri, joka kirjoitti lausunnon fysioterapian jatkosta muitta mutkitta ja otti sitten yllättäen puheeksi tuon aikaisemman pään kontrollikuvauksen. Hän suorastaan ihmetteli miten voikaan olla totta, ettei minun tapausta ole viety eteenpäin?

Vastasin tuttuun tyyliin että ”en tiedä miksi? Mutta kai tohtorit tietää tarkemmin ketä kannattaa hoitaa?”

Hän laittoi kumminkin pyörät pyörimään ja lähetteen neurologille ja kuvauksiin. Kiitin, poistuin hymyssä suin paikalta ja tunsin olevani taas ihminen muiden joukossa.

Mutta ei aikaakaan, kun hyvinkäältä tuli kirje. Ajattelin ennen avaamista että jopas on nopeaa toimintaa, mutta tyrmistyin täydellisesti luettuani että neurologi on pistänyt lähetteen bumerangina takaisin eikä näe syytä ottaa minua vastaan.

Syyt tuohon on selvillä. Ei ole rahaa, koska se on yleinen ongelma. Mutta onko se kanssa yksi syy miksei minusta ole niin väliä että en ole vakituisesti duunissa, vaan työkyvyttömyyseläkkeellä ja näin ollen mitään tuottamaton tälle maalle? (Vaikka maksan siinä missä muutkin veroja ansionmenetyskorvauksista)

Tähän on tyytyminen nykypäivänä, ettei terveydenhuolto ole niin itsestäänselvyys kaikille.

Mielenkiinnolla näkisin tilastoja siitä kuinka moni muu ihminen on saanut pakit vastaavanlaisissa tilanteissa? Eihän niitä todellakaan ole julkaistu, mutta kansan syvistä riveistä se totuus kuuluisi.

Eli, jos on kokemusta tilanteista jossa olet jäänyt ilman hoitoa, niin nimettömä voi vaikka blogilleni kommentoida tai ihan miten itse vaan haluat tuoda asian esille.

Nämä eivät ole mielestäni kovin suvaittavia tapauksia että jätetään ihmiset epätietoisuuteen omasta terveydestään?

Loppuun kumminkin pitää lausua kiitoksen sanat mäntsälän terveyskeskukselle ja varsinkin alueemme lääkärille, joka vei asiani eteenpäin. Ei ole todellakaan hänen syy, etten saanut mitä haettiin. Tyytyminen tähän on, mutta muistakaa ihmiset että teillä on oikeus saada palvelua, jos sairautesi/vammasi sitä vaatii.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia


2 kommenttia:

  1. Olen useasti viime vuosien aikana todennut, että ns hyvä terveydenhuolto on vain utopiaa. Akuuttipuolella, kun henkeä uhkaava kriisi iskee, systeemi useimmiten toimii, mutta kun on kyse 'epäilyistä' tai ei-henkeä uhkaavasta sairaudesta, on ihminen täysin sen armoilla kuka on ensimmäinen hoitava taho. Täysin hänen osaamisensa ja jopa uskomustensa vanki.
    Olen jonkinlainen ADHD-addikti, aktiivisesti mukana vt-ryhmätoiminnoissa, ja tällä puolella on karmeaa todeta kerta toisensa jälkeen miten ihmisiä 'hoidetaan' vuosikausia, jopa kymmeniä, vain masennuksesta ja jopa bipo-diagnooseja (kaksisuuntainen mielialahäiriö) myönnetään ja halutaan tuupata ennemmin kuin ADHD-diagnooseja tai -tutkimuksia.
    Oman tyttären ja itsen kohdalla tarina on pitkä ja raskas - ammattitaidottomat tahot osaltaan johtivat tilanteeseen jossa yritin 'paeta' vaikeaa kotitilannetta armottomaan työntekoon joka sitten tällaiselle suorittaja-tyypille (vaativa persoonallisuushäiriö) aiheutti totaalisen romahduksen ja uupumuksen. Kohta kaksi vuotta olen yrittänyt rämpiä pois uupumuksen kaivosta enkä usko koskaan kykeneväni enää samaan (työntekoon mm)kuin aiemmin. Tyttärelle, joka ei saanut tutkimuksia eikä diagnoosia (eikä siis apu/tukitoimia jne) hoitamaton ADHD alisuoriutumisineen aiheutti myös syvän ja pitkäkestoisen masennuksen, huonon koulumenestyksen sekä edelleen on jatkuvia ongelmia ns sosiaalisessa kanssakäymisessä kun itsetunto ei ole kohdillaan eikä masennus kokonaan väistynyt - ja asperger-piirteetkin taustalla häiriköi. Koen, että kun itse olin aktiivinen, otin selvää asioista, vaadin itse tutkimuksia ja esitin epäilyni ADHDsta jo tyttäreni ollessa 2-vuotias, olinkin hankala vanhempi joka on vain lukenut asiasta ja 'keksii'juttujaan... Vasta reilu kaksi vuotta sitten kun tytär oli 18v ja kotitilanne räjähti täysin hallitsemattomaksi, löysin uudet reitit ja diagnoosi tuli että napsahti...ainoastaan kymmenen vuotta liian myöhään itsetunnon kannalta... 16 vuotta siis taistelin... :/ Itse sitten romahdin, 9kk kesti päästä mtt:lle (!), sinne sitten toimitin kymmeniä sivuja itsetutkiskelua ja omia ad(h)d -testejä. Ei tulosta. Vedotaan 'resurssipulaan' eli rivien välistä luin olevani liian vanha tutkittavaksi. Myös luin rivien välistä, että hoitavat tahot eivät usko aikuisiän ADHD:n olemassaoloon! Hmm. Kyseessähän on aivojen välittäjäaineiden alhaiset tasot, joka on syntymäominaisuus, ei itse aiheutettu eikä hankittu - joten miten ne korjaantuisivat sormia napsauttaen kun toinen täyttää vaikkapa 20vuotta...??
    En ymmärrä miten tämä systeemi toimii niin, että jos hoitava taho osaa/tietää/uskoo, niin silloin laitetaan lähetteitä eteenpäin - tai jos ei osaa/usko, niin kaikki jää sen yhden Kerberoksen varaan eikä asiat etene?! Eikä tässä tapauksessa voi edes pyytää ns 'second opinion' koska sitä lähetettä ei saa eikä tahoa ole - ainoa keino hankkiutua yksityiselle, johon ei välttämättä ole varaa.
    Tämä on niin jokapäiväistä julkisella puolella...
    Kiitos Mikko tästä kommenttimahdollisuudesta, toivon, että sinun asiasi etenee!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi Taru! Harva ihminen tuo ongelmat esille ollenkaan ja tyytyy siis kohtaloonsa.

    Rohkea kirjoitus sinulta ja toivon mitä parhainta jatkoa itsellesi ja tyttärellesi

    Toivottavasti ihmiset osaisivat avautua enempi, jotta saataisiin nykyinen tilanne kaiken kansan tietoon

    VastaaPoista