Pelastetaan Kellokosken sairaala!

"SAVE KELLOKOSKI!"

Mielenterveysongelmat eivät ole mediaseksikäs aihe. Se ei ole myöskään monenkaan ihmisen mielestä puhumisen arvoinen asia.

Kumminkin, jos ajatellaan niin että kellä tahansa meistä, ikään, sukupuoleen, kansallisuuteen, jne. katsomatta on yhtälailla riskialtis kohdata mielenterveysongelmia. Ei MT-ongelmat ole vain yhden tai kahden kansanryhmän ongelma, vaan se koskettaa meitä kaikkia, vaikka miten vänkäisi vastaan.

Itse kiikun siinä rajamaastossa. Varsinkin talvet erakoituneena hajoittaa pään, sillä ihminen tarvitsee sosiaalista elämää ympärilleen, eikä siihen riitä aina verkon välityksellä käyty keskustelu, kun harteilla painaa taakka.

Sata vuotta toiminut Kellokosken sairaalaa ollaan sulkemassa ja uutta psykiatrista sairaalaa kaavaillaan Helsingiin. Tarkemmin sanoen kyseessä ei olisi uusi sairaala, vaan Töölön kaupunginosassa sijaitseva Kivelän sairaalan remontointi.

Kellokoskella käynyt tietää paikan kauneuden ja rauhan. Kellokoskesta mitään tietämätön ei siitä rauhasta tajua mitään, ennen kuin sattuu omalle kohdalle.

Olen asunut Kellokoskella vuosina 2001-2007. Silloin sairaala ja varsinkin sen kahvio muodostui eräänlaiseksi vakiopaikaksi missä kävimme lähes päivittäin tyttäreni kanssa kahvilla. Muutenkin sairaala on tuttu, varsinkin henkiläkunta joka on aika uskollisesti palvellut talossa vuodesta toiseen.

RyhmässäPelastetaan Kellokosken sairaala olen seurannut juttuja jotka puoltaa sairaalan säilymistä. Erittäin hyviä pointteja on siellä tullut esiin, mutta varsinkin yksi on jäänyt mieleen. Ryhmähenki, mikä on mm. hoitajien kesken erittäin suuressa osassa toimivaa tiimityöskentelyä.

Ajatteles nyt itsekin. Uusien työryhmien/yhteisöjen kasaamisessa menee aikansa, kuten kävisi, jos sairaala siirtyisi Helsinkiin. Se ei ole ainakaan asiakkaan kohdalla paras vaihtoehto, sillä mitä paremmin henkilökunta tuntee asiakkaan, niin sitä vaivattomammin hoitotyö sujuisi.

Eikä tässä vielä kaikki. Ensinnäkin kaikki ketkä tuntee Helsinkiä vähänkin, niin tietää ettei siellä ainakaan hermo lepää, niin kuin Kellokosken rauhassa. Pikkukylän idyllinen maisema vaihtuisi betoniviidakkoon ja tutut ihmisen esim. lähikaupoissa vaihtuisi uusiin, keistä ei voi mennä varmuuteen hyväksyvätkö he MT-kuntoujat siinä missä ihmiset tekee sen Kellokoskella?

Kellokosken sairaala on monelle asiakkaalle koti. Se on tuttu ja turvallinen, mutta ennen kaikkea rauhallinen paikka. Uskallan jopa veikata sen puolesta että Kellokoski on ”eheyttävämpi” paikka asiakkaalle kuin vastaavasti Helsinki.

Kellokosken sairaalan huono kunto on lähinnä se suurin huolenaihe. Mutta senkään ei pitäisi olla mitenkään este, sillä joutuuhan nuo sairaalan rakennukset kumminkin jossakin välissä remontoimaan täydellisesti, mitä tulee ajatukseen että sairaala muuttaisi Helsinkiin ja tilalle tulisi asuinrakennuksia.

Miksei sitten ajateltaisi rakentamista niin, kun sairaalalla on lääniä? (Kellokoski on olemassa periaatteessa sairaalan takia, muuten se olisi vain pieni asuinalue Tuusulan kunnassa)

En nyt pysty laskelmia antamaan mitä sekin maksaisi, mutta säästäisi se varmasti monen MT-kuntoujan hermoja. Uusi paikka kun ei ole heti se ”tuttu koti”

Toivoisin että tämä ja muut Kellokosken sairaalan säilyttämisen puolesta kirjoitetut kannanotot ja tekstit uppoisivat päättäjiin. Toivottavasti heiltä löytyy edes hieman inhimillisyyttä ihmiseloa kohtaan, eikä ajatukset pyöri vain eurojen ympärillä.

Kirjoittelinaikaisemmin omille sivuilleni Facebookiin näin: 

”Uusi lastensairaala rahoitettiin yksityisten firmojen ja kansalaisten toimesta.

Kuka lähtisi projektiin, jolla pelastettaisiin Kellokosken sairaala ja toiminta voisi jatkua seuraavat sata vuotta?

Suurin ongelma on vanhat rakennukset, joita ei ole saneerattu niin kuin naapurissa, eli Ohkolan sairaalan puolella.

Ongelmana on myös laiskat hesalaiset lekurit, jotka nillittävät puolen tunnin ajomatkan takia.

Stadi onkin niin eheyttävä mesta jo itsessään että varmasti MT-asiakkaan mieli siellä lepää (tietty onhan sielläkin luontoa, mutta taitaisi siitäkin nousta "not in My backyard" kapina.”

Näin se yhdessä rakentaminen ei ainakaan toimi. Sipilän viesti ei ole mennyt täysin perille ja viesti ei tarkoittanut MT-kuntoutusta.

Pelastetaan siis yhdessä Kellokosken sairaala ja siinä samalla pelastaisimme kokonaisen yhteisön, mikä on kylälle muodostunut sairaalan ansiosta.

Kunnoituksella

Mikko A. Ratia

Arvon minäkin ansaitsen (eli juttua terveydenhuollosta)

Niin kuin varmasti jokaisella meistä on oma tarinansa kerrottavana julkisesta tervedenhoidosta, niin pakko minunkin on nyt työntää lusikkani tuohon soppaan.

En ole paljoa valittanut terveydenhoidosta yleisesti, kun tiedän mikä tilanne meillä mäntsälässä oli.

Kaikki alkoi siitä, kun olin 9.10.1993 vakavassa auto-onnettomuudessa ja onnettomuuden seurauksena sain aivoruhjevamman.

Kun sairaalasta tuli siirto tammikuussa 1994 kotia kuntoutumaan, niin silloin kaikki sujuikin mallikkaasti.

Onnettomuuden jälkitilana minulle oli jäänyt tolkuttomat päänsäryt, jotka oli viedä tajun pahimmillaan.

Päähäni asennettiin sairaalassa shuntti, jota ilman perheeni olisi nyt yhtä vajaa.

Silloinen terveydenhuolto pelasi paremmin kuin hyvin Mäntsälässä. Jos terveydestä oli huoli ja varsinkin aivoruhjevamman saaneena pelotti välillä kovat särkytilat (shuntin toiminta, tms.), niin ei ollut tarve jonottaa aikaa lääkärille kuukausitolkulla, kuten esim. tuossa vuoden alussa kävi (3kk jonossa lääkärille)

Lääkärit olivat tuttuja ja ennenkaikkea päteviä ihmisiä, jotka todellakin välitti potilaasta vaikka kyseessä oli omaa hölmöyttään elämänsä sössinyt nuorimies. Mitään ylitsekävelyä ei siis tapahtunut.

Toki onhan vieläkin päteviä ihmisiä lääkärinviroissa mäntsälässä, mutta kovin on määräaikaisia nuo pestit.

Elämässä kumminkin sattui ja tapahtui ja putosin kelkasta mitä tuli kontrolleihin (mm. pään kuvaukset ja neuropsykologin vastaaotot). Särky vai jatkui, mutta jossakin vaiheessa se oli jo niin arkipäivää, että perusburanasta sai sen hetkisen avun.

Oli tietysti omaakin vikaa, kun en pitänyt silloin huolta oikeuksistani terveydenhoitoon, kun se oli vielä hyvällä mallilla. Kuten sanottua, elämä vei - Onneksi se vei oikeaan suuntaan lopulta.

Asuin vuodet 2001-2007 Tuusulan Kellokoskella, jossa lääkärillä käynnit yhä vähenivät. Kaikesta pienestä flunssanperkeleestä en viitsinyt vaivata itseäni, vaan hoitelin itseni kuntoon kotikonsteilla. Silloin aikaisintaan menin vaivaamaan herra tohtoria, kun sairastamiselle ei näkynyt loppua.

Muutimme takaisin kotikuntaan mäntsälään keväällä 2007.

Viime vuoden puolella sitten, kun oli aika hakea fysioterapian jatkoa ajatellen lääkärintodistus terveyskeskuksesta sattuikin yllättävä käänne.

Olin jo vuonna 2011 käynyt lääkärillä yhä kovempien päänsärkyjen johdosta ja silloinen lääkäri oli kyllä sitä mieltä että minut pitäisi laittaa eteenpäin tutukimuksiin että kaikki on pääkopassa ok.

Mutta sekin jäi, sillä tämä lääkäri siirtyi muihin tehtäviin terveyskeskuksessa ja kun menin seuraavan kerran samasta asiasta, tällä kertaa eri tohtorin juttusille, niin komento oli selvä. Syö buranaa.

En sitten jäänyt kapinoimaan, vaan tyydyin kohtaloon ja hain perhepakkauksen buranaa apteekista.

Viime vuonna kun hain tuota edellä mainittua lääkärintodistusta fysioterapian jatkoa varten oli mäntsälässä tehdyn uudistuksen myötä vaihtunut homma siten että sama lääkäri vastaisi hoidosta jatkossakin, eli nk. oma lääkäri oli tullut kuvioihin.

Meidän alueen oma lääkäri on ulkomaalais syntyinen nuori naislääkäri, joka kirjoitti lausunnon fysioterapian jatkosta muitta mutkitta ja otti sitten yllättäen puheeksi tuon aikaisemman pään kontrollikuvauksen. Hän suorastaan ihmetteli miten voikaan olla totta, ettei minun tapausta ole viety eteenpäin?

Vastasin tuttuun tyyliin että ”en tiedä miksi? Mutta kai tohtorit tietää tarkemmin ketä kannattaa hoitaa?”

Hän laittoi kumminkin pyörät pyörimään ja lähetteen neurologille ja kuvauksiin. Kiitin, poistuin hymyssä suin paikalta ja tunsin olevani taas ihminen muiden joukossa.

Mutta ei aikaakaan, kun hyvinkäältä tuli kirje. Ajattelin ennen avaamista että jopas on nopeaa toimintaa, mutta tyrmistyin täydellisesti luettuani että neurologi on pistänyt lähetteen bumerangina takaisin eikä näe syytä ottaa minua vastaan.

Syyt tuohon on selvillä. Ei ole rahaa, koska se on yleinen ongelma. Mutta onko se kanssa yksi syy miksei minusta ole niin väliä että en ole vakituisesti duunissa, vaan työkyvyttömyyseläkkeellä ja näin ollen mitään tuottamaton tälle maalle? (Vaikka maksan siinä missä muutkin veroja ansionmenetyskorvauksista)

Tähän on tyytyminen nykypäivänä, ettei terveydenhuolto ole niin itsestäänselvyys kaikille.

Mielenkiinnolla näkisin tilastoja siitä kuinka moni muu ihminen on saanut pakit vastaavanlaisissa tilanteissa? Eihän niitä todellakaan ole julkaistu, mutta kansan syvistä riveistä se totuus kuuluisi.

Eli, jos on kokemusta tilanteista jossa olet jäänyt ilman hoitoa, niin nimettömä voi vaikka blogilleni kommentoida tai ihan miten itse vaan haluat tuoda asian esille.

Nämä eivät ole mielestäni kovin suvaittavia tapauksia että jätetään ihmiset epätietoisuuteen omasta terveydestään?

Loppuun kumminkin pitää lausua kiitoksen sanat mäntsälän terveyskeskukselle ja varsinkin alueemme lääkärille, joka vei asiani eteenpäin. Ei ole todellakaan hänen syy, etten saanut mitä haettiin. Tyytyminen tähän on, mutta muistakaa ihmiset että teillä on oikeus saada palvelua, jos sairautesi/vammasi sitä vaatii.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia