tiistai 19. marraskuuta 2013

Yhteistyö yhteisen hyvän eteen


Yhteistyötä ei ole koskaan liikaa. Ei ainakaan tänä päivänä milloin yhdistykset, tms. koittaa jatkaa toimintaansa henkihieverissä.

Mäntsälässä on melkoinen toimitilojen puutos, kuten varmasti monella muullakin paikkakunnalla missä ”turhimmat harrasteet” leikataan suruttomasti ja vanhat rakennukset jossa on ollut harrastetoimintaa iät ja ajat puretaan.

Kunnassamme näitä toimijoita on mm. Mäntsälän Taideyhdistys, Mäntsälän Teatteri. Myöskään muusikoilla ei ole kunnassamme juurikaan tiloja, ellei satu omistamaan autoa ja ajaa pidemmälle yksityiseltä vuokrattuihin tiloihin, tms. (olen kirjoittanut jo muutamaan otteeseen kuntamme lehtiin ja blogille asiasta).

Mäntsälässä nuorisotoimikin kärsii vakituisten tilojen puutteesta. Mäntsälän PS teki valtuustoaloitteen uusista nuorisotiloista, mutta monimuotoisten vaiheiden jälkeen nuorison asiat jälleen jyrätään tärkeimpien asioiden alle. (Aloitteen puuhamies Mitja Päivinen vaikuttaa nykyisin Mäntsälän Puolesta ryhmässä.

Yhdistykset huutelevat toimitilojen perään. Eikä näitä tiloja meinaa kunnan puolelta löytyä, vaan on käännyttävä yksityisten tahojen puoleen. Siinä kuitenkin raha näyttelee suurta pääosaa, eikä rahaa yhdistyksillä juurikaan ole. Kenellä sitä ylimääräistä olisi laittaa mihinkään?

Tässä vaiheessa kuvaan astuu ajatus. Yhteistyö. Mitäpä jos eri yhdistykset tekisivät yhteistyötä tilojen löytämiseksi? Täytyisi vaan kaivaa esille se kuuluisa ”Me henki” jotta asiassa pääsisi pidemmälle kuin ajatusasteelle?

Olen itse törmännyt yhteistyöhön viime viikkoina. Oli se sitten ihan ihmisten välistä yhteistyötä tai yhdistysten/yritysten välistä yhteistyötä.

Kieltämättä tunne on ollut hyvä. Kunpa vaan enemmän ihmiset koittaisi vetää sitä yhteistä köyttä, siitäkin huolimatta että kunnan puolelta tulee negatiivisia uutisia?

Kaikki ei voi olla kiinni pelkästään siitä, etteikö olisi vaihtoehtoja. Aina on oltava takataskussa valttikortti, vaikka työtä se vaatisikin (kuka ”tavis” antaa ja kuka saa muka kaiken napsauttamalla sormiaan?)

Mäntsälä nyt tarvitsee sitä kuuluisaa yhteistyötä ja ME henkeä.

Jospa sinäkin liittyisit mukaan toimimaan Mäntsälän puolesta?

Tehdään tästä toimiva ja mukava paikka asua ja elää, eikä anneta kunnan vaipua statukseen ”nukkuva lähiö”

Aatteleppa sitä.

Suurella kunnioituksella kuntamme aktiivisia ihmisiä kohtaan.

Mikko A. Ratia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti