Otsikkoa oli niin pahuksen vaikea keksiä. Olkaa siis hyvä ;)

Iltaa lukijat.

Olen törmännyt jo muutamaan otteeseen ongelmaan, joka lähinnä koskee kirjoittamista. En ole saanut punaisesta langasta kiinni, vaikka miten ajatuksia pyörisi mielessä.

Tänään kuitenkin puolivaloilla ajava järkeni hokasi jotakin mikä voisi toimia (olen viidettä päivää flunssassa).

Ajattelin että voisin alkaa kirjoittaa nettipäiväkirjan tyylistä blogia, jossa kirjailisin asioita ihan arkielosta. Tarkoituksena ei olisi tyypillinen ”mammablogi” (tai, ei mennä vannomaan sitäkään), vaan ihan jokapäiväisessä elämässä eteen tulevat ajatukset ja tapahtumat.

En ainakaan alkuun vaihda blogini osoitetta, eli ei tule ”Sosiaalinen erakko” blogia (Facebook sivuston rinnalle), vaan ihan jatkan omalla nimellä ja naamallani kirjoittamista. Tykkäsit tai et.

Tykkäämisestä muuten tuli juttua, kun eilen huomasin että verkossa on muutama oikea nettikommando, jotka puuttuvat asioihin, joiden todenperästä heillä ei ole tietoakaan. Mietin kuinka tylsää elämää tuommoiset tyypit viettää, kun jaksaa tämmöisen harmittoman ”semi-julkkiksen” jahtaamista?

Kukin tyylillään. Kaikkea tai kaikkia ei tarvitse vaan ymmärtää.

Tänä syksynä on tapahtunut paljon.

Ensinnäkin Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistyksen puheenjohtajuus lankesi minun vastuulleni. Tähän päivään asti sitä en kumminkaan ole ottanut taakkana, vaan uutena mahdollisuutena saada meidän vanhempainyhdistys toimimaan siten miten pitäisi.

Kuten varmasti Mäntsäläläiset tietävätkin, niin Kirkonkylän Koulussa vaihtui rehtori ja täytyy sanoa että toiminta uuden rehtorimme kanssa on lyönyt meikäläisen ainakin ällikällä. Tehokasta toimintaa ja YHTEISTYÖTÄ mitä ei oikein tässä muutaman vuoden vanhempainyhdistyksessä vaikuttamisen aikana ole ollut.

Suuret odotukset on siis yhteistyön merkeissä. Vielä kun saisimme kodin ja koulun yhteistyön toimimaan paremmin, niin siitä olisi vielä parempi jatkaa työtä lasten hyvinvoinnin eteen.

No, katsellaan nyt miten asiat ottaa tulta alleen?

Toinen suuri merkkipaalu oli vuosipäiväni. 9.10.2013 tuli 20 vuotta täyteen auto-onnettomuudesta mikä on mutkaisen matkan kulkenut tähän päivään.

Täytyy kirjoittaa jossakin välissä jo kauan mielessä pyörinyt teksti ”vammainen valtavirrassa”, joka kertoisi yksinkertaisesti siitä kuinka aivoruhjevamman saanutta ihmistä huomata niin ”avuntarpeisena vammaisena” ihmistä, kuin esim. pyörätuolissa istuvaa. Kirjoituksessa pyrin tuomaan pelkästään byrokratian, johon minäkin olen törmännyt. Yksittäiset ihmisten mielipiteet vammaisista jätän ihan omaan arvoonsa.

No niin... taidan pitää loput mölyt vielä mahassani, sillä en tohdi nyt ihan iltasatua kirjoittaa. 

Huomenna sitten lisää elämän kiertokulusta ;)

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia