keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Uusi vuosi – Uudet kujeet



Tervehdys!

Vuosi 2014 on startannut melko tahmeasti käyntiin.

Ensin joulun jälkeen uudenvuoden ja sen jälkeen loppiaisen lomat sotkivat kuvioita pahemman kerran. Ei siksi että olisin ollut kahden viikon ryyppyputkessa, vaan ihan yksinkertaisesti etten nappaa näistä ylimääräisistä ”pakko pyhistä” paskaakaan.

Tämä viikko alkoi loppiaisesta ja tiistaina alkoi varsinainen arki, kun tytär palasi koulunpenkille.

Tänään on varsinaisesti ollut vasta siinä vauhdissa mihin jäätiin ennen joululomia. Kiusakseni kyllä huomaan, ettei vauhdistani ole yhtään mitään hyötyä, kun ”yksin kivirekeä” on raskaampi vetää.

Ymmärrän toki ettei ihmisillä ole virtaa, mutta kun ei se ole niin mustavalkoista mitä moni luulee asioiden olevan.

Ajatuksia päähhäni on kertynyt jo semmoisen määrän, että jos juhannuksena olen kirjoittanut jokaisesta tällä hetkellä päässä pyörivästä jutusta, niin hyvä on!

Viime vuosi todellakin tarjosi melko raskaita hetkiä. Niistä raskaista hetkistä ei varmasti pääse tänäkään vuonna luistamaan, vaan ”paskaa lentää niskaan ja muutamassa kokkareessa on takuulla kivi joukossa”

Lupailin viime tekstissäni ”uutta ilmettä” toimiini. Kaikessa on kumminkin aikansa, minkä joutuu muutoksiin tekemään.

Yhteistyötä yhteisen hyvän eteen edelleen painotan.

Se ei kumminkaan tahdo olla niin yksinkertaista, kuin se oikeasti on. En ymmärrä miksei ihmiset halua auttaa itseään/muita vaan tyytyy valittamaan näppäimistön äärellä ja postailla kaikkea paskaa maan ja taivaan väliltä.

Kyllähän hyvää tarkoitetaan jakamaan tietoa epäkohdista, tms. mutta ainakin allekirjoittaneelle nuo uutiset ovat ahdistavia, kun tiedettävästi kaikki ihmiset eivät osaa lukea mediaa. Maailmanlopun maalailuksi usein juttu paisuu.

Siksi en lue mediaa kuin piru raamattua

Kumminkin. Nyt ollaan taas uuden äärellä ja yritän taas parhaani vaikuttaakseni suomalaisten hyvinvointiin tehokkaammin, kuin edellisvuotena, jolloin noita kiviä lensi enemmänkin suoraan päähän.

Onnellista ja kaikenkaikkiaan hyvää uutta vuotta 2014

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti