Sattuipa tänään aamupäivällä.
Ovikello keskeytti lukunautinnon. Tassuttelin avaamaan oven ja hämmästyin
vieralijoista.
Oven takana
seisoi mies ja nainen. Mies toivotteli kohteliaasti kauniit kesäpäivät ja
ryhtyi sen jälkeen kertomaan jotakin vapaaehtoistyöstä. Kiinnostuin hetken
verran, kunnes into lakkasi. Syynä oli yksinkertaisesti etten lämpene
Jehovantodistajien juttuihin.
Mies tarjoisi pikkuista
lehtistä jonka otsikkona oli ”mistä voi saada vastauksia elämän suurin
kysymyksiin?”
Mies toisti
lehtisen otsikon, jolloin hieman hölmistyneenä vastasin että ”googlesta mie
vastaukset haen”
Kerroin samaan
syssyyn ettei minua uskon asiat juuri kiinnosta ja yritin tarjota lappusta
takaisin.
Mies ei huolinut
lappua takaisin, vaan toivotteli hyvät päivän jatkot ja kehoitti tutustumaan
lehtisen sisältöön. Kiitin ja toivotin hyvät päivän jatkot myös heille, niin
kuin minua on opetettu käyttäytymään.
Vierailun
jälkeen mietin hetken jos toisenkin. Uskonto, jumala, raamattu, tms. on minun
mielestä täyttä huttua ja turhanpäiväistä tekopyhää selittelyä.
Tosin, en kiellä
etteikö ihminen voisi uskoa. Kyllä minä tiedän mitä uskolla saadaan aikaan, kun
ottaa huomioon mistä lähtökohdista olen noussut tähän tilanteeseen.
Minusta ihmisten
pitäisi aina ensin luoda usko itseensä, ennen kuin lähdet sokeana karitsana
seuraamaan yliluonnollista ilmiötä, jota jumalaksi kutsutaan. Ainakin minä tein
niin että uskoin parempaan huomiseen ja tein sen mahdolliseksi toimimalla, enkä
rukoilemalla.
Tunnustan että
muutaman kerran olen selviämistaistelun jälkeen rukoillut, mutta kohteena on
ollut ihan muut ihmiset joille rukouksen olen kohdistanut.
Lopuksi voisin
lainata erästä biisiä, vaikka bändi floppasikin pahan kerran. Lyriikka on silti
oivallinen.
”Mutta minä olen
ja elän ja hengitän yhtä suurta jumalaa elämän halua”
Kesäisin terveisin
Kunnioituksella,
Mikko A. Ratia
(edelleen kristitty ja kirkon kirjoilla)
Piti lisätä tuohon kuvan vastausvaihtoehtoihin "google", jotta etsivä löytää ;)
VastaaPoista