Sosiaalinen erakko

Sosiaalinen erakko

Kevät keikkuen tuleepi. Lunta on viikonlopuksi luvassa ja silleen.. en nyt kumminkaan sään takia ole tätä kirjoittamassa, vaan yksinkertaisesti sen takia että avaan teille arvon lukijoille ja seuraajilleni kuka on tämä mies joka sosiaalisenaerakkonakin tunnetaan...

Siis, perustietoja tuskin tarvitsee kerrata niin intensiivisesti kuten olen tottunut tekemään.

Mikko Antero Ratia. Syntynyt marraskuun 13. päivä vuonna 1976 klo 3:30 Hyvinkään aluesairaalassa. Kotipaikkana tuolloin Mattilan kylä Mäntsälän kunnassa.

Perheeni koostui silloin vanhemmistani ja isosisko Heidistä (synt. 1974) sekä isäni vanheemista eli Saima-mummista ja Eino-papasta ketkä asuivat samalla mäellä Mattilan Tonttimäellä.

Lapsuuteni ei ollut kovinkaan helppo. Sitä varjostivat lähinnä pelkotilat mitä pikkupoikana kärsin.

Elämään tuli vielä suurempi muutos kun vanhempani erosivat 80-luvun puolivälissä ja muutimme äitini ja siskoni kanssa mäntsälän kirkonkylälle.

Asuinpaikaksi silloin siunaantui Mustamäki, joka oli (ja on sitä edelleenkin) mäntsälän pahamaineisimpia paikkoja.

Elämä oli taistelua, ensinnäkin muiden hyväksyntää hakien. Avioero lapsena ”tavallisten” ja ”parempien” joukossa ei ollut kovin helppoa.

Myös kiusaamista ilmeni kouluaikoina, mutta siitä mentiin yli, enkä antanut sen vaikuttaa sen enempiä.

Yläasteelle mentyäni alkoi ote lipsumaan ja koulunkäynti oli enää toisarvoinen asia.

Toisin sanoen olin itserakas paskiainen, joka ei välittänyt muista paskaakaan.

Hengailin siihen aikaan erään kaverini kanssa, jonka koin kovin samalla aaltopituudella olevaksi tyypiksi.

Kumminkin... 9.10.1993 olin osallisena kohtalokkaassa onnettomuudessa, josta sain pysyvät vammat lennettyäni tuulilasin läpi autosta ulos.

Tarkemmin ottaen aivoruhjevamma oli tuloksena ja kaikki elämän arvot meni uusiksi.

Enempi tuosta onnettomuudesta voi lukea tekstissäni.

Onnettomuuden jälkeen jouduin ojasta allikkoon ja taistelua takaisin elämään oli aina vuoteen 2001, jolloin tapasin nykyisen vaimoni.

Nykyään Mäntsälässä asun perheeni kanssa, johon kuuluu vaimoni Paula & 9v tyttäreni Saga, sekä kaksi poikakissaa Pate & Elias.

Ammatillista koulutusta ei minulla ole. Onnettomuuden ja varsinkin sen jälkiseuraumusten takia opinnot ovat jääneet toisarvoiseksi asiaksi. Toivoisin silti joskus onnistuvani pääsemään takaisin "oravanpyörään"

Toimettomana en todellakaan ole ollut, vaan olen ollut tyttärelleni koti-isänä aina tähän päivään asti.

Lisäksi toimin vapaaehtoisena mm. nuorison ja vammaisten ihmisten parissa, sekä teen erilaisia vaikuttamishommia mitä nyt eteen sattuu.

Luottamustoimena mainittakoon myös Mäntsälän Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistys, jossa toimin puheenjohtajana tällä hetkellä.

Olen ollut myös politiikassa mukana. Vuodet 2007-2012 meni perussuomalaisten riveissä, joka sai päätöksensä, kun minut savustettiin kirves selässä ulos politiikasta.

Toimin myös luottamuspaikalla vuosina 2008-2012, kun olin perusturvalautakunnassa varajäsen.

Politiikka on jäänyt sen myötä kokonaan pois, koska nykysysteemi haisee pahemman kerran narsistiselta oman edun tavoittelulta ihan kokonaisvaltaisesti.

Ihmiset tuntevat minut sosiaalisena, karjalalaista verenperintöä kantavana metallimiehenä, jonka rakkaisiin harrastuksiin kuuluu musiikin lisäksi valokuvaaminen, lukeminen ja kirjoittaminen.

Olen työstämässä pitkäaikasta haavetta, eli oman elämän opusta, jonka nimenkin taisin keksiä juuri ”Oman Elämänsä Maestro”

Siinäpä nyt vissiin tärkeimmät. Seuratkaa blogia, twitteriä (@MikkoARatia), Googlea ja facebookin sivustoja "Sosiaalinen Erakko" & "Vapaaehtoinen vaikuttaja"

Hyvää kevättä!

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Otsikkoa oli niin pahuksen vaikea keksiä. Olkaa siis hyvä ;)

Iltaa lukijat.

Olen törmännyt jo muutamaan otteeseen ongelmaan, joka lähinnä koskee kirjoittamista. En ole saanut punaisesta langasta kiinni, vaikka miten ajatuksia pyörisi mielessä.

Tänään kuitenkin puolivaloilla ajava järkeni hokasi jotakin mikä voisi toimia (olen viidettä päivää flunssassa).

Ajattelin että voisin alkaa kirjoittaa nettipäiväkirjan tyylistä blogia, jossa kirjailisin asioita ihan arkielosta. Tarkoituksena ei olisi tyypillinen ”mammablogi” (tai, ei mennä vannomaan sitäkään), vaan ihan jokapäiväisessä elämässä eteen tulevat ajatukset ja tapahtumat.

En ainakaan alkuun vaihda blogini osoitetta, eli ei tule ”Sosiaalinen erakko” blogia (Facebook sivuston rinnalle), vaan ihan jatkan omalla nimellä ja naamallani kirjoittamista. Tykkäsit tai et.

Tykkäämisestä muuten tuli juttua, kun eilen huomasin että verkossa on muutama oikea nettikommando, jotka puuttuvat asioihin, joiden todenperästä heillä ei ole tietoakaan. Mietin kuinka tylsää elämää tuommoiset tyypit viettää, kun jaksaa tämmöisen harmittoman ”semi-julkkiksen” jahtaamista?

Kukin tyylillään. Kaikkea tai kaikkia ei tarvitse vaan ymmärtää.

Tänä syksynä on tapahtunut paljon.

Ensinnäkin Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistyksen puheenjohtajuus lankesi minun vastuulleni. Tähän päivään asti sitä en kumminkaan ole ottanut taakkana, vaan uutena mahdollisuutena saada meidän vanhempainyhdistys toimimaan siten miten pitäisi.

Kuten varmasti Mäntsäläläiset tietävätkin, niin Kirkonkylän Koulussa vaihtui rehtori ja täytyy sanoa että toiminta uuden rehtorimme kanssa on lyönyt meikäläisen ainakin ällikällä. Tehokasta toimintaa ja YHTEISTYÖTÄ mitä ei oikein tässä muutaman vuoden vanhempainyhdistyksessä vaikuttamisen aikana ole ollut.

Suuret odotukset on siis yhteistyön merkeissä. Vielä kun saisimme kodin ja koulun yhteistyön toimimaan paremmin, niin siitä olisi vielä parempi jatkaa työtä lasten hyvinvoinnin eteen.

No, katsellaan nyt miten asiat ottaa tulta alleen?

Toinen suuri merkkipaalu oli vuosipäiväni. 9.10.2013 tuli 20 vuotta täyteen auto-onnettomuudesta mikä on mutkaisen matkan kulkenut tähän päivään.

Täytyy kirjoittaa jossakin välissä jo kauan mielessä pyörinyt teksti ”vammainen valtavirrassa”, joka kertoisi yksinkertaisesti siitä kuinka aivoruhjevamman saanutta ihmistä huomata niin ”avuntarpeisena vammaisena” ihmistä, kuin esim. pyörätuolissa istuvaa. Kirjoituksessa pyrin tuomaan pelkästään byrokratian, johon minäkin olen törmännyt. Yksittäiset ihmisten mielipiteet vammaisista jätän ihan omaan arvoonsa.

No niin... taidan pitää loput mölyt vielä mahassani, sillä en tohdi nyt ihan iltasatua kirjoittaa. 

Huomenna sitten lisää elämän kiertokulusta ;)

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia