Vuoden päätteeksi

Tervehdys,

 

Tänä vuonna ei ole tullut pahemmin kirjoiteltua. Pyydän siis mitä nöyrimmin anteeksi kaikilta seuraajiltani.

Yksinkertainen syy. Aika ei tahdo mitenkään riittää keskittymään kirjoittamiseen, vaan se on mennyt muissa aktiviteeteissä ja syksyn/alkutalven pimeissä nurkissa muuten nyhjätessä.

Olin aikeissa kirjoittaa hieman tunteistani mitä on tämä kuluva vuosi tuonut tullessaan, mutta huomasin että tunteeni olivat sen verran syviä, jotta en suotta halunnut aiheuttaa huolta lähimmäisilleni.

Vuosi on ollut tähän asti kovin puurtamista. Toki, olen saanut aikaan taas paljon, mutta en nyt niistä ala erikseen suurempaa numeroa tekemään (en siis ole ehdolla vuoden 2017 kunnallisvaaleissa)

Aktiivinen vaikuttaminen mm. lasten ja nuorten parissa on jatkunut. Se jatkuu varmasti ensi vuonnakin, koska heti tammikuulle on tiedossa nuorten parissa vaikuttamista, jos vaan kaikki menee kuin ajateltu.

Siitä tuleekin mieleen semmoinen asia, johon tämän vuoden puolella olen törmännyt liiankin monta kertaa. Tiedän että ihmiset ketkä toimivat vapaaehtoisesti ihmisten parissa, tekee suuren palveluksen koko yhteiskunnalle.

Itse olen omistautunut vapaaehtoistyölle ja teen sitä mielelläni. Turhan usein kumminkin meinaa koko keissi kaatua niskaani, kun ihmiset olettavat että minä teen. Siihen haluan tehdä korjauksen ja kertoa etten minäkään kaikkea sentään kerkiä hoitamaan. Kukaan ei ole yli-ihminen, en edes minä.

Siitä huolimatta. En ole luovuttamassa tai sekoamassa, tms. Helpommin pääsee kun kysyy, eikä oleta tietävänsä.

Sosiaalisesta mediasta olen ollut tämän vuoden aikana lähdössä jo muutamaan otteeseen. Yksinkertaisesti alkaa vaan riittää tuo hemmetin valittaminen ja kiihkoilu kaikista maailman ongelmista. Useinmiten lähde on tyyliin MV-lehti tai joku muu roskamediaksi luokiteltava lähde.

Yksinkertaisinta olisi estää tietyiltä tahoilta päivysten näkeminen ja kaverilistan kovan käden siivous.

Uusi vuosi ja uudet kujeet näyttää hurrikaanin suunnan ;)

Siihen asti. Hyvää ja rauhallista Joulua ja erinomaista uutta vuotta 2016!

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Motoristit Koulukiusaamista Vastaan

Motoristit Koulukiusaamista Vastaan (MKKV) saapuu Mäntsälään Kirkonkylän koululle tiistaina 8. syyskuuta 2015.

Tapahtuman järjestämisestä vastaavana henkilönä olen saanut kyselyjä pitkin vuotta, kun tapahtuman mahdollisuutta lähdin työstämään että olisiko mahdollista että MKKV:n tilaisuus olisi jokaiselle Mäntsälän (keskustan?) koululle suunnattu.

Olen ollut jo aikaisemmin yhteydessä tästä mahdollisuudesta, mutta en ole kaikkien kiireiden osalta ehtinyt asiasta varsinaisesti tiedottamaan.

MKKV:ltä sain vastauksena tuohon yhteistapahtumaan että parempi/helpompi se on että tilaisuus järjestetään koulukohtaisesti. Tila ja aikaongelma tulee mm. vastaan.

Joten kehotan kaikkia vanhempainyhdistyksiä ottamaan asiasta yhteyttä MKKV:n puoleen, jos tunnette tarvetta tilaisuudelle.

Facebookista ryhmä löytyy täältä ja nettisivusto löytyy täältä.

Annan myös tarvittaessa neuvoja tapahtumaa koskien, jos se on tarpeen.

Yhteistyö terveisin

Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja

Mikko A. Ratia
mikko.a.ratia@gmail.com
0400 781 792

Julkisesta terveydenhuollosta... (Mäntsälä)

Keskustelua julkisesta terveydenhuollosta saa lukea melkein joka päivä eri medioista.

Tunnustan että mietityttää jutut esim. hoitovirheistä, missä asiakas on saanut maksaa karumman hinnan lääkärin välinpitämättömyydestä tai epäammattitaitoisesta hoidosta.

Itse olen pyrkinyt välttämään lääkärissä käyntejä. Olenkin siinä hyvin onnistunut, sillä en edes muista milloin viimeksi olisin joutunut tohtorilta apua hakemaan esim. flunssan jälkioireisiin.

Toissapäivänä (9.2.2015) satuin lukemaan erään tuttavani postauksen facebookissa (surullisen kuuluisasta) Mäntsälä-ryhmästä, jossa hän kertoi erään ulkomaalaistaustaisen lääkärin välinpitämättömästä käytöksestä hänen tytärtään kohtaan.

Olen pyrkinyt välttämään keskustelut tuossa ryhmässä, sillä liian usein jutustelu ajautuu ihan muihin asioihin ja alkup. aihe unohtuu.

Tuttavani kyseli onko lukijoilla samankaltaisia kokemuksia ja juuri sopivasti kun minulla oli eilen (10.2.2015) lääkärille aika ja kun varailin aikaa, niin hoitaja kertoi että lääkäri on vasta aloittamassa (muistaakseni tämän kuun alussa) työtänsä mäntsälässä.

Kiinnostuin aiheesta siksi, kun minulle on sattunut vuosien varrella monia raivoa nostatattavia tilanteita ulkomaalaisten lääkärien kanssa asioidessa.

Kumminkin. Rohkea rokan syö ja menin eilen 8:15 tohtorin juttusille aikeena saada todistus vaikeavammaisen kuljetuspalveluhakemusta varten.

Päästyäni sisään lääkärin vastaanottohuoneeseen ja muutaman sanan vaihdettuani, totesin itselleni että ainakaan alkuvaikutelma ei lupaa huonoa.

Mitä enemmän hänen kanssaan keskusteli ja kertoi vaikeudesta joka minulla on liikunnallisesti aloin enempi vaan olla kuin kotonani juttelemassa hyvän kaverini kanssa elämän menosta.

Kun asiaan kuuluvat oli saatu järjestykseen ja lääkäri sanoi kirjoittavansa lausunnon ja laittavansa sen jälkeenpäin minulle kotia. Olin jo nousemassa tuolista ylös, kiittää ja poistua tyytyväisenä asiakkaana, niin hän todellakin yllätti minut kysymällä kuinka muuten minulla menee?

Ällistyin todella kysymyksestä, painoin perseen alas penkkiin ja kerroin lyhyesti (miten hyvin minun elämä sitten tiivistetään?) kuinka olen kohdannut vaikeudet silmästä silmään, välillä ollut masennuksen partaalla ja lopulta tajunnut olevansa yhteiskunnan hylkiö.

Hän kuunteli mitä minulla oli sydämmellä. Oikeasti, hän ei esittänyt olevansa kiinnostunut kuinka minulla menee (jota julkisen puolen tohtorit eivät ole kysyneet piiiiiiiiitkiiiin aikoihin)

Lähdin terveyskeskusesta onnellisena ja hyväntuulisena, mutta osittain myös minua vaivasi yksi kysymys.

Kysymys kuuluu. Miksi julkiseen terveydenhuoltoon ei saada asiansa osaavia lääkäreitä, jotka pystyy asiakkaan kuuntelemiseen? En minä nyt ihan peruspäivystykseen sitä vaadi, sillä muuten jonot olisivat melkoiset, kun jokainen flunssaa sairastava kertoisi kuinka vituttaa ja krapulakin olisi.

Muistan meillä mäntsälässä vammautumiseni jälkeen (1993) oli aivan helkkarin hyviä lääkäreitä talo lähes täynnä. Jouduin silloin käymään useammin lääkärien puheilla, sillä sairastin silloin enemmän ja kärsin myös kovista kivuista kropassani, mutta jokainen heistä tunsi minut ja sairaskertomukseni, eikä näin aika mennyt epikriisien selaamiseen.

Lääkäri, jonka luona kävin on laiha lohtu ihmiselle joka tarvitsee ammattitaitoista lääkäriä. Sillä hän on 9kk määräaikaisella työsuhteella talossa kunnes tulee siirto Helsinkiin jatkamaan lääkärin toimia (psykiatri)

En käytä terveyskeskuksen palveluja kuin pakosta. Mutta juurikin silloin kun haen esim. kuntoutukseen jatkopäätöstä (joka on ihan perkeleen turha muutenkin, kun en minä tästä parane) niin olisi mukavaa kohdata lääkäri joka on perillä minun tilanteesta ja pystyisi näin ollen tekemään lausunnon ilman turhaa paperista selaamista.

Tämä on yksi kertomus julkiselta terveydenhoitopuolelta tuhansien joukossa. Vaikka pääasiallisesti tämä olikin loppujen lopuksi positiivinen julkaisu, niin mahtuu siihen kritiikkiä siitä kuinka voisi helpommin asiat tehdä.

Suuret kiitokset siis minua hoitaneelle lääkärille. Sinun kaltaisia julkinen terveydenhoito tarvitsee  kipeästi!

Vielä lopuksi kiitokset kaikille talossa työskenteleville ja asiansa osaaville ihmisille.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Uusi sivusto FB:ssä

Tervehdys!

Avasin eilen uuden facebook sivuston.

Tässäpä teillekin blogini seuraajat sivustoni tarkoitusperää.

Lupauduin avata sivustoni tarkoitusperää seuraajilleni kuluvan viikonlopun aikana ja tässä sitä tulee.

Kritisoin nyt alkuun sitä ”kriitikin omaista” paskanjauhantaa, mitä monet tästä ajattelee tai ylipäätään minusta ihmisenä ja tasavertaisena vaikuttajana yhteiskunnassa.

Valittamiseen oman elämän kurjuudesta moni on minua ruoskinut, muttei päälimmäinen tarkoitukseni todellakaan ole luoda omasta itsestäni mitään ”seiskapäivää ilmiötä”

Elämän kokemukseni tuon esiin omassa karussa muodossa ja siihenhän usein tartutaan että säälin ja huomionkeruuseen koko homma pohjautuu.

Mutta niin ajattelevat ihmiset ovat väärässä.

Haluan antaa ihmisille ajateltavaa. Tahdon tuoda esiin mm. sen ettei koskaan ole liian myöhäistä huutaa apua, vaikka toinen puoli olisi jo kaatumassa yli laidan.

Kohdeyleisönä parhain on nuoret, jotka kompuroivat aikuistumisen alkumetreillä. Minäkin joskus olin nuori ja tein peruuttamattoman virheen, josta kärsin koko loppuelämäni ajan.

Valitettavasti valtaosa nuorista kumminkaan ei jaksa lukea kun keski-ikäinen elämässään nähnyt ukko paasaa elämän oppeja.

Siksi pyydänkin sinua vanhempi lukemaan ajatuksella ja ottavan teksteistäni kopin, jolla voitte ohjata lastanne oikeaan suuntaan elämässä.

Keskityn lähinnä kotipaikkakuntani elämään sivustollani, mutta myös laajemmin tulee väkisinkin asioita roudittua omasta näkökulmasta.

Mäntsälässä toimin lasten ja nuorten parissa vapaaehtoistyön puolella.

Toiveeni olisi joskus toimia viran puolesta esim. nuorisotyön puolella, mutta se ei nyt tällä hetkellä ole kovin suotuisaa saada duunia näillä talouden näkymillä.

Jatkan siis vaikuttamista ihan vapaaehtoispohjalta. Ehkä joskus tilanne talouden osaltakin paranee ja toiveistani tulee totta.

Pysy kuulolla

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Sosiaalinen erakko

Sosiaalinen erakko

Kevät keikkuen tuleepi. Lunta on viikonlopuksi luvassa ja silleen.. en nyt kumminkaan sään takia ole tätä kirjoittamassa, vaan yksinkertaisesti sen takia että avaan teille arvon lukijoille ja seuraajilleni kuka on tämä mies joka sosiaalisenaerakkonakin tunnetaan...

Siis, perustietoja tuskin tarvitsee kerrata niin intensiivisesti kuten olen tottunut tekemään.

Mikko Antero Ratia. Syntynyt marraskuun 13. päivä vuonna 1976 klo 3:30 Hyvinkään aluesairaalassa. Kotipaikkana tuolloin Mattilan kylä Mäntsälän kunnassa.

Perheeni koostui silloin vanhemmistani ja isosisko Heidistä (synt. 1974) sekä isäni vanheemista eli Saima-mummista ja Eino-papasta ketkä asuivat samalla mäellä Mattilan Tonttimäellä.

Lapsuuteni ei ollut kovinkaan helppo. Sitä varjostivat lähinnä pelkotilat mitä pikkupoikana kärsin.

Elämään tuli vielä suurempi muutos kun vanhempani erosivat 80-luvun puolivälissä ja muutimme äitini ja siskoni kanssa mäntsälän kirkonkylälle.

Asuinpaikaksi silloin siunaantui Mustamäki, joka oli (ja on sitä edelleenkin) mäntsälän pahamaineisimpia paikkoja.

Elämä oli taistelua, ensinnäkin muiden hyväksyntää hakien. Avioero lapsena ”tavallisten” ja ”parempien” joukossa ei ollut kovin helppoa.

Myös kiusaamista ilmeni kouluaikoina, mutta siitä mentiin yli, enkä antanut sen vaikuttaa sen enempiä.

Yläasteelle mentyäni alkoi ote lipsumaan ja koulunkäynti oli enää toisarvoinen asia.

Toisin sanoen olin itserakas paskiainen, joka ei välittänyt muista paskaakaan.

Hengailin siihen aikaan erään kaverini kanssa, jonka koin kovin samalla aaltopituudella olevaksi tyypiksi.

Kumminkin... 9.10.1993 olin osallisena kohtalokkaassa onnettomuudessa, josta sain pysyvät vammat lennettyäni tuulilasin läpi autosta ulos.

Tarkemmin ottaen aivoruhjevamma oli tuloksena ja kaikki elämän arvot meni uusiksi.

Enempi tuosta onnettomuudesta voi lukea tekstissäni.

Onnettomuuden jälkeen jouduin ojasta allikkoon ja taistelua takaisin elämään oli aina vuoteen 2001, jolloin tapasin nykyisen vaimoni.

Nykyään Mäntsälässä asun perheeni kanssa, johon kuuluu vaimoni Paula & 9v tyttäreni Saga, sekä kaksi poikakissaa Pate & Elias.

Ammatillista koulutusta ei minulla ole. Onnettomuuden ja varsinkin sen jälkiseuraumusten takia opinnot ovat jääneet toisarvoiseksi asiaksi. Toivoisin silti joskus onnistuvani pääsemään takaisin "oravanpyörään"

Toimettomana en todellakaan ole ollut, vaan olen ollut tyttärelleni koti-isänä aina tähän päivään asti.

Lisäksi toimin vapaaehtoisena mm. nuorison ja vammaisten ihmisten parissa, sekä teen erilaisia vaikuttamishommia mitä nyt eteen sattuu.

Luottamustoimena mainittakoon myös Mäntsälän Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistys, jossa toimin puheenjohtajana tällä hetkellä.

Olen ollut myös politiikassa mukana. Vuodet 2007-2012 meni perussuomalaisten riveissä, joka sai päätöksensä, kun minut savustettiin kirves selässä ulos politiikasta.

Toimin myös luottamuspaikalla vuosina 2008-2012, kun olin perusturvalautakunnassa varajäsen.

Politiikka on jäänyt sen myötä kokonaan pois, koska nykysysteemi haisee pahemman kerran narsistiselta oman edun tavoittelulta ihan kokonaisvaltaisesti.

Ihmiset tuntevat minut sosiaalisena, karjalalaista verenperintöä kantavana metallimiehenä, jonka rakkaisiin harrastuksiin kuuluu musiikin lisäksi valokuvaaminen, lukeminen ja kirjoittaminen.

Olen työstämässä pitkäaikasta haavetta, eli oman elämän opusta, jonka nimenkin taisin keksiä juuri ”Oman Elämänsä Maestro”

Siinäpä nyt vissiin tärkeimmät. Seuratkaa blogia, twitteriä (@MikkoARatia), Googlea ja facebookin sivustoja "Sosiaalinen Erakko" & "Vapaaehtoinen vaikuttaja"

Hyvää kevättä!

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Otsikkoa oli niin pahuksen vaikea keksiä. Olkaa siis hyvä ;)

Iltaa lukijat.

Olen törmännyt jo muutamaan otteeseen ongelmaan, joka lähinnä koskee kirjoittamista. En ole saanut punaisesta langasta kiinni, vaikka miten ajatuksia pyörisi mielessä.

Tänään kuitenkin puolivaloilla ajava järkeni hokasi jotakin mikä voisi toimia (olen viidettä päivää flunssassa).

Ajattelin että voisin alkaa kirjoittaa nettipäiväkirjan tyylistä blogia, jossa kirjailisin asioita ihan arkielosta. Tarkoituksena ei olisi tyypillinen ”mammablogi” (tai, ei mennä vannomaan sitäkään), vaan ihan jokapäiväisessä elämässä eteen tulevat ajatukset ja tapahtumat.

En ainakaan alkuun vaihda blogini osoitetta, eli ei tule ”Sosiaalinen erakko” blogia (Facebook sivuston rinnalle), vaan ihan jatkan omalla nimellä ja naamallani kirjoittamista. Tykkäsit tai et.

Tykkäämisestä muuten tuli juttua, kun eilen huomasin että verkossa on muutama oikea nettikommando, jotka puuttuvat asioihin, joiden todenperästä heillä ei ole tietoakaan. Mietin kuinka tylsää elämää tuommoiset tyypit viettää, kun jaksaa tämmöisen harmittoman ”semi-julkkiksen” jahtaamista?

Kukin tyylillään. Kaikkea tai kaikkia ei tarvitse vaan ymmärtää.

Tänä syksynä on tapahtunut paljon.

Ensinnäkin Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistyksen puheenjohtajuus lankesi minun vastuulleni. Tähän päivään asti sitä en kumminkaan ole ottanut taakkana, vaan uutena mahdollisuutena saada meidän vanhempainyhdistys toimimaan siten miten pitäisi.

Kuten varmasti Mäntsäläläiset tietävätkin, niin Kirkonkylän Koulussa vaihtui rehtori ja täytyy sanoa että toiminta uuden rehtorimme kanssa on lyönyt meikäläisen ainakin ällikällä. Tehokasta toimintaa ja YHTEISTYÖTÄ mitä ei oikein tässä muutaman vuoden vanhempainyhdistyksessä vaikuttamisen aikana ole ollut.

Suuret odotukset on siis yhteistyön merkeissä. Vielä kun saisimme kodin ja koulun yhteistyön toimimaan paremmin, niin siitä olisi vielä parempi jatkaa työtä lasten hyvinvoinnin eteen.

No, katsellaan nyt miten asiat ottaa tulta alleen?

Toinen suuri merkkipaalu oli vuosipäiväni. 9.10.2013 tuli 20 vuotta täyteen auto-onnettomuudesta mikä on mutkaisen matkan kulkenut tähän päivään.

Täytyy kirjoittaa jossakin välissä jo kauan mielessä pyörinyt teksti ”vammainen valtavirrassa”, joka kertoisi yksinkertaisesti siitä kuinka aivoruhjevamman saanutta ihmistä huomata niin ”avuntarpeisena vammaisena” ihmistä, kuin esim. pyörätuolissa istuvaa. Kirjoituksessa pyrin tuomaan pelkästään byrokratian, johon minäkin olen törmännyt. Yksittäiset ihmisten mielipiteet vammaisista jätän ihan omaan arvoonsa.

No niin... taidan pitää loput mölyt vielä mahassani, sillä en tohdi nyt ihan iltasatua kirjoittaa. 

Huomenna sitten lisää elämän kiertokulusta ;)

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia