Liikenteessä: Pieni muistutus...

Tänä päivänä kun puhutaan nuorison tavoista ja käyttäytymisestä, usein kuulee sen että ”kyllähän meidän nuoruudessa samalla lailla pölvästeltiin” – Mutta harvalle kumminkin on tapahtunut koko elämän muuttanut pöljäily.

Mäntsälässä on keskustelu käynnissä jälleen tuosta nuorten mopoilla/kevytmoottoripyörillä ajelusta. Onhan se allekirjoittaneenkin mielestä aika hurjan näköistä, kun stagella vedetään nokka pystyssä mopolla tai prätkällä... ja vielä kaveri kyydissä.

Pyrin antamaan tällä kirjoituksellani ajatuksen, mitä mahdollisesti voi tapahtua, jos oikein huono tuuri käy.

Minulle sattui tuommoinen huono tuuri, suorastaan paska mäihä 09/10/1993, jolloin vammauduin erittäin vaikeasti, tosin auto-onnettomuudessa mutta se ei mitenkään vähennä sitä totuutta kuinka voi käydä.

Vuosia tulee täyteen 22v. Se on reilusti enemmän kuin mitä kylillä liikkuvilla nuorilla on edes ikää. Kokemukset eivät ole olleet tuona aikana kovinkaan mairittelevia.

Entäpä jos satut kyytiin ilman kypärää tai turvavyötä? Oletko täysin varma että kuski on selvinpäin? tms.

Jos huonosti käy, niin onnettomuus on omaa syytäsi. Miksi lähdit kyytiin, vaikka tiesit esim. kuskin nauttineen alkoholia, tms?

Minulle kävi niin ja ainoastaan periksiantamattoman asianajajan ansiosta sain vakuutusyhtiön myöntymään -50% omavastuuseen työkyvyttömyyseläkkeestäni.

Eikä siinä edes kaikki. Niin kuin Moniksen Yökahvilassa käyvät nuoret minut jo tuntevatkin, niin haluaako kukaan olla vajaavainen rampa, ”kroppansa vanki”, niin kuin sitä kuvailisin?

Tiedän että tämä teksti ei tavoita mahdollisesti nuoria, mutta toivon silti tämän tarinan uppoavan teidän vanhempien ajatuksiin ja siitä jälkikasvulle eteenpäin kerrottavaksi.

Turvallisesti liikenteessä

Mikko A. Ratia

Oletko ikinä ajatellut että...

Oletko koskaan ajatellut että...

Voisi käydä huonosti?

Mäntsälässä ollaan huolissaan ihmisten liikenneturvallisuudesta. Eikä ollenkaan suotta.

Olen myös katsellut eräiden nuorten lähinnä maailmanlopun meiningin kaahailua pitkin keskustaa & lähistöä.

Nyt haluan tuoda oman kokemukseni esille.

Olen tähän päivään mennessä viettänyt jo reilut 20v invaliidinä auto-onnettomuuden 09.10.1993 johdosta.

Juttu ei ollut niin yksiselitteinen, kuin juuri sinä lukija sen voisit ymmärtää. Olen toki hengissä, mutta missä kengissä. Se onkin eri asia.

Lensin takapenkiltä tuulilasin läpi ulosajon seurauksena. Tuloksena aivoruhjevamma ja oikea puoli kehostani halvaantui päästä varpaisiin.

Tiedätkö miltä se tuntuu? Hyvä. Jatketaan.

Eikä siinä todellakaan kaikki.

Vakuutusyhtiö jossa auto oli vakuutettu oli ensin sitä vastaan että saisin mitään korvauksia vammautumisestani. Raudanlujan asianajajan ansiosta sain kumminkin korvaukset 50% myötävaikutusalennuksella (koska olin mennyt humalaisen ja kortittoman kaverin kyytiin)

Vaikka sinä lukijani et ajaisi humalassa tai menisi humalaisen kyytiin (jota toivon koko sydämestäni!) niin oletko ajattelut tuota puolta asiasta? Kävisikö sinullekin samoin mitä minulle? Kaikesta törttöilystö kumminkin maksat. Hinta vaan vaihtelee. Mulla se maksaminen kestää lopun elämääni.

Tahdotko vielä kuulla lisää? Okei, jatketaan.

Mitä siitäkin tulisi, jos joutuisit itse kohtaamaan vammautumisen tai mikä pahinta TOISEN ihmisen vammautumisen/kuoleman? Pystyisitkö elämään asian kanssa?

Voin näes kertoa ettei mulle uusi elämä invalidina ollut mitenkään helppoa. Saati sitten elää siinä totuudessa että tietä ylittänyt pikkupoika/tyttö kuoli autosi alle, kun tulit välittämättä mistään mitään mutkan takaa?

Elämä jatkuu, mutta muistakaa ettei liikenteessä tuli leikkiä oman taikka muiden kustannuksella. Itku siinä mahtaisi monelta päästä.

Siis toivon että ihan jokainen autoilija ottaisi huomioon, varsinkin taajama-alueella että muitakin on liikenteessä ja varsinkin pikku lapsia ei ole vielä liikenteen suhteen hahmottamiskykyä.

Turvallista matkaa ihan jokaiselle

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia