Vuosipäivänä 09. Lokakuuta 2015

Perjantai... ja kohtalokas päivämäärä 09/10/1993.

Vuonna 1993samaisena päivämääränä meinasi allekirjoittaneen elämänliekki sammua auto-onnettomuuden johdosta.

Nopea toiminta onnettomuuspaikalla, Töölön sairaalan henkilökunnan ammattilaiset ja karjalalainen periksiantamattomuus ja sisu olivat asioita, joita ilman en olisi kirjoittamassa tätä tekstiä.

Vuosiin on mahtunut paljon hyvää kuin pahaakin. Olen avoimesti kertonut onnettomuuden jälkeisestä helvetistä jota kesti n. 8 vuotta, ennen kuin pääsin takaisin jaloilleni.

Olen tehnyt sen auttaakseni ihmisiä avaamaan silmänsä sille tosiasialle, että aina kannattaa käyttää sitä järkeä mitä sinulle on suotu. Olen kirjoittanut, antanut haastatteluja, esiintynyt TV-ohjelmassa, vaikuttanut konkreettisesti asioihin, tms.

Joku ehkä luulee että teen tämän vain julkisuuden takia, mutta olet väärässä jos luulet niin. Olen aktiivisesti mukana kuntamme lasten & nuorten elämässä ja teen myös muidenkin ihmisryhmien kanssa yhteistyötä.

Pääasiallinen tarkoitukseni on siis olla esimerkki kuinka voi käydä pahimmillaan, jos oikein innostuu leikkimään. Olen myös hyvä esimerkki siitä mihin ihminen pystyy, jos vaan tahtotila on oikea.

Sain onnettomuudesta muistoksi ikuiset vammat (aivoruhjevamma), niin ajatuksen virta ei ole katkennut. Elämä on välillä taistelua lähinnä liikkumisvaikeuksien takia (oikea puoleni kropastani halvaantui vamman johdosta).

Moni minut tavannut ihminen on kummastellut että olenko oikeasti käynyt läpi kyseisen helvetin? Sitä kysymystä en yhtään ihmettele, kun ottaa huomioon miten ”hyvässä kunnossa” olen kaikenkaikkiaan (siis järki juoksee).

Haluatko sinä kokea saman? Pystytkö olemaan tarpeeksi sisukas noustaksesi kaksi kertaa ”kuolleista”

Minä en lähtisi kokeilemaan samaa ”sissi-koulutusta” uudemman kerran, kun olen kerran nähnyt sen helvetin.

Muistakaa siis (varsinkin nuoret) käyttää järkeä ja ajatella ennen kuin on liian myöhäistä.

Kaikkia tämä tuskin tavoittaa, mutta niinhän se menee.

Lopuksi tahdon kiittää perhettäni ja lukuisia ihmisiä, ketkä on elämässäni tällä hetkellä. Liian pitkä lista tulisi kiiteltäviä

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Vuosipäivänä 9.10.2014 – Vammaisena valtavirrassa

Vuodet kuluu todella vauhdilla ja taas on tullut se päivämäärä milloin perheeni koki tragedian 21 vuotta sitten...

Itse allekirjoittanut silloin oli mistään mitään välittämätön 16v nuorimies.

Sen verran järkeä oli kasvanut päähän että uutta alkua kovin olin työstämässä, kun peruskoulu meni miten meni.

Kohtalokas ilta9.10.1993 katkaisi kuitenkin suunnitelmat.

Vuosina 1994-2001 oli todellakin vaikeat hetkensä. Olin jo tappamassa itseäni, mutta raukka kun onneksi olin, niin se yritys onneksi jäi yrityksesi.

Tänä päivänäkin, vaikka kaikki onkin suhteellisen kunnossa (oma perhe, läheiset, oma koti, tms.) törmää jatkuvasti ongelmiin mihin väkisinkin jää kiinni.

Olen liian terve vaikeavammaiseksi, kun taas toinen taho sanoo että olen liian vaikeavammainen, ettei ole syytä kuntouttaa sen enempää mitä nyt (fysioterapia kerran viikossa)

Syrjiminen on ehkä pahinta mitä kohtaan.

Jotkut aikuiset ihmiset eivät voi tajuta sitä tosiasiaa etten ole mitenkään tyhmä, vaikka aivoruhjevamman olenkin saanut.

Se taas aiheuttaa väkisinkin tietynlaista syrjintää ja väheksymistä. Eipä se ole mukavaa kenestäkään?

Ehkä nuo ihmiset eivät ajattelee niin selkeästi? Ehkä he omaavat ennakkoluuloja? Ehkä minun suorapuheisuus on usein syynä siihen että saan vähätteleviä kommentteja kuulla/lukea?

En todellakaan tiedä, mutta tervetuloa koittamaan selviämään samasta mistä minä selvisin. En tosin kannata sitä, sillä kovin moni on lähtenyt pienemmästäkin...

Katkeruus loistaa rivien välistä joillekin lukijoille, mutta voin sanoa etten ole suinkaan katkera. Tietty olen harmissaan siitä että jouduin luopumaan niin monesta rakkaasta harrastuksesta oikean puolen halvauksesta johtuen.

Muistutuksena niille nuorille, joille elämä on yksi suuri highway ja kuolematonkin luulee olevansa, että älkää sössikö elämäänne väärillä valinnoilla, niin kuin minä tein.

Elämä ei ole käsikirjoitettu (edes elitisteille) ja kaikesta selviää, jos tahtoo niin.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia