perjantai 30. elokuuta 2013

Mäntsälän Perussuomalaiset


Kuten tarkkasilmäisimmät huomasivat jo, niin Mäntsälän PS:n osastolle kävi niin, miten olin jo ennustellutkin.


Uutisesta ei tule koko totuus esiin. Sen huomasi siitä, kun asian todenperäisyyttä tietämättömät ihmiset kommentoivat omilla seinillään sosiaalisessa mediassa ”äijärehvokan mellastuksesta”


En aio, enkä halua sotkeutua asiaan enää, sillä elämäni on nyt siinä pisteessä että politiikkaa saa jäädä ihan ruohonjuuritasolle. Eipä siitä oikein mitään näytä tulevan mitään, ainakaan nykyisessä muodossa.


Puolustautua minun silti pitää, sillä ensin shokkina tullut ehdokkuuteni hylkääminen ja sen jälkeen koko puolueesta erottaminen perustui lähinnä pelolle, jota minua kohtaan oli havaittavissa jo hyvän aikaa ennen kunnallisvaalien alla koettuja tapahtumia.


Myöskään syytä sille, miksen päässyt ehdolle ei hallitukselta tullut?
Dissata nyt yksi kuntamme aktiivisista toimijoista, joka teki enempi kuin lupasi


Tähän sopii hyvin lainata yhden tuttavan sanoja ”Ihmettelen ja en ihmettele”


Ihmisillä, varsinkin vanhemmalla nk. SMP aikaisella porukalla on epäluulot vieläkin minua kohtaan, että olisin se ”ääri-oikeistolainen” nk. Halla-aholainen.


Tämä luulo on täyttä paskaa. Ihmiset jotka tuntevat minut pintaa syvemmältä tietävät totuuden.


Jos et tunne minua tai tiedä mitä teen, niin kannattaa ottaa selvää ennen kuin uskoa paskanjauhantaan, mitä minusta on pistetty liikkeelle. Koska kaikki negatiiviset paskapuheet vaikuttavat ihmisiin nykyisin ja se tekee vilpittömästä toiminnastani yhä vaan vaikeampaa.


Täysin väärät ihmiset tästäkin saa kärsiä, sillä osastolla on erittäin hyviä tyyppejä myös mukana.
Toivon mukaan mäntsälään saadaan vielä paikallisosasto kasaan toimivalla kokoonpanolla?


Toivottavasti minun ei enää tarvitse palata asiaan?


Jatketaan kukin osallaan.


Adios amigos


Mikko A. Ratia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti