perjantai 30. toukokuuta 2014

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...”



Niinpä niin... taas tämäkin lukuvuosi lähenee loppuaan.

Tänään MäntsälänKirkonkylän koulun (Kirkkis) lapset viettävät viimeistä koulupäivää, ennen odotettua kesälomaa.

Tämän viikon tiistaina 27.05.2014 koulu järjesti vanhemmille kevätjuhlan, jossa nähtiin huikeita esityksiä eri luokilta. Uusi rehtorimme Sari Laasila päätti ohjelman puheeseen, jota kannattaa jokaisen vanhemman miettiä tulevaisuudessa.

Kirkkiksen juhlasalin (liikuntasali) tila ongelma oli syynä siihen ettei isompia kemuja (lapset ja vanhemmat yhdessä) voitu järjestää. Siksi lapsille oli erikseen tämän viikon maanantaina kevätjuhlat.

Eipä kaikki ollut siinä, sillä jo totuttuun tapaan Suvivirsi laulettiin tilaisuuden päätteeksi. Vaikka en tunnustaudu mitenkään uskonolliseksi ihmiseksi sai virsi (tai ennemminkin laulu) palan taas kerran nousemaan kurkkuun.

Huomenna lauantaina on todistusten jako ja myös stipendit löytää oikeat omistajat. Osallistun stipendien jako tilaisuuteen Kirkkiksen Vanhempainyhdistyksen puolesta.

Yksi vaikuttamiskohde jää siis 6:s elokuuta 2014 asti lomille, kunnes uusi lukukausi alkaa.

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja ajasta on jäänyt melkoisen hyvät fiilikset. Tietty se on heti todettava ettei ole ihme että pj:n pestiä hiukan kammoksutaan, sillä ihan oikeasti siinä riittää hommaa (jos haluaa pitää kaikki langat käsissään)

Olen valmis jatkamaan toki työskentelyä lasten hyvinvoinnin edistämiseksi, jos vaan muut vanhemmat sen minulle suo?

Myös Monitoimitalolla perjantaisin toimiva päihteetön nuorison Yökahvila toiminta sulkee ovensa kesäksi ja jatkuu (toivottavasti?) syksyllä taas.

Kulunut talvi ja kevät on tuntunut jotenkin rikkonaisemmalta kuin aikaisemmin. Monitoimitalo on julkinen paikka ja Yökahvila on jouduttu peruuttamaan mm. voimistelutapahtumien myötä.

Toive omista nuorisotiloista siis elää yhä, vaikka kunnanvaltuustossa ei pahemmin oteta asiaa ”kuuleviin korviin”

Toki pitää muistaa se, että Mäntsälän Puolesta ryhmän valtuutettu Mitja Päivinen on hankkeen puuhamies ollut valtuustossa. Kiitos siitä hänelle.

Mäntsälässä nuoriso voi ihmeen hyvin, verrattuna vaikka naapurikuntiin tuusulaan ja järvenpäähän.
Vaikka ei ole omaa nuorisotilaa, ei uimahallia ja muutenkin ”aika syvältä” toiminta mitä harrastuksiin tulee (mm. bänditoiminta), niin silti mäntsälässä ei suurempia huolia ole nähtävissä.

Toivottavasti kunnanvaltuusto ei siltikään unohda näitä tulevaisuutemme tekijöitä, kuten liian usein on jo käynyt?

”Kesäloman” tapainen pätkä alkaa siis minullakin (siksi lainausmerkeissä, etten kuulemma muuta tee kuin lomaile)

Tyttäreni Sagan kanssa tulee lomaa vietetyksi, kunnes vaimoni jää myöhemmin heinäkuussa lomille ansiotyöstään.

En silti aio jäädä ihmettelemään kesänkään ajaksi, vaan missä ihmisiä talkoohommiin tarvitaan, niin olen aina käytettävissä.

Haluaisin tällä postauksella kiittää niitä ihmisiä keiden kanssa olen saanut työskennellä vanhempainyhdistyksen ja Yökahvila toiminnan parissa. Nämä edellä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä asioita ja nk. henkireikä muuten niin harmaaseen arkeen.

Suurimmat kiitokset kumminkin lapsille ja nuorille ketä olen vapaaehtoistyössäni tavannut. Olette jokainen omalta osaltanne saanut luotua minuun vahvan uskon että kyllä kaikki vielä huomenna näyttää paremmalta.

Hyvää ja riemukasta kesälomaa ihan kaikille!

Terveisin

Mikko A. Ratia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti