Erään koulukisatun tarina

Nyt kun tämä kiusaamis asia on nostettu todella pöydälle ja varsinkin siihen puuttuminen, on myös minun aika avata sanainen arkkuni omasta kokemuksestani mitä kiusattuna olemiseen tulee.

Ala-asteen puolivälistä aina tämänpäivän aikuisikään olen kokenut kiusaamista. Aikuisena tosin kiusaaminen on vaihtunut enemmän syrjinnäksi, mutta se sulautuu samaan kastiin.

Koulutieni aloittaessa olin liikaa ajatteleva ja hyvin pelokas pikkupoika ja minua kammotti koulun aloittaminen.

Onneksi koulu, jossa opintoni aloitin oli pieni kyläkoulu jossa oppilaita oli yhteensä koko koulussa miltein vähemmän, kuin nykyään yksittäisissä luokissa.

Kaikki tunsi kaikki ja samalla kylällä kun asuttiin, niin luonnollisesti kavereita oltiin keskenämme ikään katsomatta.

80-luvun puolivälissä jouduimme muuttamaan äitini ja vanhemman siskoni kanssa keskustaan vanhempieni avioeron takia.

Pienestä kyläkoulusta suurempaan keskustan kouluun ei ollut mutkaton.

Koko koulussa ei silloin ollut nk. avioerolapsia, vaan oppilaat lähinnä olivat ”paremmalta asuinalueelta” muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yksi näistä poikkeuksista oli se suurin syy, miksi pelkäsin.

Oli kiristämistä, oli naljailua vanhempieni avioerosta, oli jopa väkivaltaa, tms. Minua pidettiin yksinkertaisesti luuserina. Syrjimiseen osallistui muutkin kuin tämä yksi tietty poika, sillä minua halveksuttiin mm. avioero statuksella, asuinpaikan suhteen ja milloin mistä syystä

Suomalaisella sisulla ja periksiantamattomuudellani sain kumminkin taisteltua paikkani tasavertaiseksi kaveriksi muiden silmissä (ainakin niin luulin).

Asiat siis alkoivat olla mallillaan, kun vielä pahimman kiusaajan toimet otettiin syynniin koulun ja kiusaajan vanhempien ja äitini kesken.

Ala-aste lopulta sujui lähes ongelmitta läpi. Kiusaaminen/syrjiminen oli jättänyt kumminkin pienen muistutuksen alitajuntaan.

Siirtyminen ylä-asteelle sujui melko ongelmitta. Tosin toisesta keskustan koulusta tulleet ”kovemmat jätkät” meinasi olla ongelmaksi. Olin kumminkin kesän aikana saanut ”paksuutta nahkaan” joten kaikki kiusaaminen/syrjintä ei tuntunut enää niin pahalta.

Oikeastaan kasvoin vähän liiankin itsekeskeiseksi nuoreksi kolliksi ja taisin olla loppupeleissä aika lähellä sitä kovista, joka ei juuri välittänyt.

Kiusaamisesta/syrjinnästä kuitenkin olin päässyt lähestulkoon eroon.

Kohtalokas ilta 9.10.1993 oli kumminkin viedä minulta vain 16v vanhana hengen.

Vammauduin pysyvästi auto-onnettomuudessa ja taas oli uusi alku edessä.

Voi sitä jutun määrää mitä silloin pienessä kylässä liikkui! Kohtalostani oli jo levinnyt juttua jos jonkinlaista. Olin joko kuollut, aivokuollut vihannes tai mistään mitään tietämätön idiootti, kerta aivoruhjevamman olin onnettomuudessa saanut.

Sairaalasta kotiin päästyäni oli ihmisillä kenen kanssa olin tekemisissä varmasti ajatuksena ettei tuo Ratian poika tuosta enää tolpillensa palaa. Vammainen kun miellettiin silloin vielä automaattisesti tyhmäksi... vielä kun päävamman olin saanut ja jouduin opettelemaan aakkosten ääntämisen uudestaan (eli puhekykyni katosi onnettomuuden myötä).

En kumminkaan silloinkaan antanut periksi, vaan puskin itseni katseista ja supinoista huolimatta ”normaalien” ihmisten pariin.

Nyt on nyt ja onnettomuudesta tulee tänä vuonna 21 vuotta täyteen. Se on pitkä aika ja sen aikana on tapahtunut paljon.

Edelleen taistelu omasta paikasta jatkuu ja täytyy nyt tunnustaa että ajatus kuolemasta silloin 1993 ei ole tuntunut yhtään pöllömmältä ajatukselta, kun näkee, kokee, kuulee ja lukee nykymaailman menoa.

Kiusaaminen on tänä päivänä muuttanut ehkä muotoaan enempi syrjinnän puoleen.

Roolini isänä, vapaaehtoistyöntekujänä ja tyttäreni koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana on avannut silmiäni enemmän nykypäivään.

Edelleen ajatellen paljon. Niinkin paljon joskus että yöni menevät pohtien jotakin asiaa. Kiusaaminen/syrjiminen, jota tyttäreni on kokenut koulussa nostaa ajatustason maximiin. Keskusteluja asiasta on käyty ja neuvo miten kohdata kiusaaminen/syrjintä on tänä päivänä tuottanut tulosta.

Kehotan näin jokaista vanhempaa keskustelemaan lastensa kanssa, ennen kuin viette asian eteenpäin koululle, tms.

Lapsi on herkkä ja lapsi aistii asiat paljon suuremmalla tunneryöpyllä kuin me vanhemmat. Silloin jos lapsella on paha olo, niin täytyy asia selvittää perinpohjin, ettei "harhalaukauksia "satu.

Olen huomannut että usein vanhemmat uskovat sokeana oman lapsensa tarinaan, eikä suostu täten uskomaan että asia voisi olla toisin?

Kaikkeen löytyy ratkaisu, niin kuin minunkin tapaukseen aikoinaan, kun kasasimme jutun osapuolet ja selvitimme asian. Niin täytyisi tänä päivänäkin tehdä, eikä tuijottaa omaa napaansa aina.

Mitä tulee ulkopuoliseen puuttumiseen kiusaamistapauksissa?

Ihmiset eivät uskalla tai viitsi puuttua tarpeeksi hanakasti, jos heidän silmiinsä osuu selkeää kiusaamista. Helpompi on kävellä ohi ja tuumata ajatuksissaan että koulu ja vanhemmat hoitavat tuonkin jutun. Ei kuulu siis minulle.

Moni lapsi vaan jättää asiasta kertomatta kodissa tai koulussa. Se on jo vakavampi juttu, jos lapsi ei puhu asiasta mitään, eikä vanhemmat tai koulun henkilökuntakaan aisti jonkun asian olevan huonosti.

Pahimmassa tapauksessa välinpitämättömyydellä saadaan varmasti pilattua yhden ihmisen lapsuus tai nuoruus... tai koko elämä.

Tunnustan etten minäkään heti miten riennä pelastamaan kiusattua ja pitämään kiusaajille saarnaa, jos kohtaan tapahtuman esim. helsingin kaduilla. Siitä voi saada itse turpaansa, riippuu ihan kiusaajien kieroutumisesta tai kiusaajien äkäisistä vanhemmista ”Mitä perkelettä sä meet puuttumaan kun meidän Tauno pöllii Keijon kännykän ja lähettelee sillä kaikenmaailman rivouksia naapurin Kaisa-tädille!”

Siksi tarvitsemme yhteistyötä yhteisen hyvän eteen tässäkin asiassa.

Koulun ja kodin yhteistyötä on entuudestaan lisättävä ja keskusteltava asioista, eikä mennä heti siihen viimeiseen oljenkorteen.

Kotoa se kasvatus lähtee, mutta valitettavasti ”kiltti Veikkokin” pystyy osallistumaan todella raukkamaiseen toimintaan, kun ryhmä apinoita taputtaa käsiään ”anna mennä Veikko!”

Siinä ei paljoa kotikasvatus auta, jos vaihtoehtona on ”kiusaa tai tule rääkätyksi”

Mutta, ajatus siitä että voisit kenties auttaa kiusattua puuttumalla tilanteeseen tai saada kiusaajan avaamaan silmänsä sille miltä ITSESTÄ tuntuisi olla samassa tilanteessa?

Olisiko se liikaa vaadittu? Luoda uskoa kiusatulle että kyllä täällä välitetään ja nostaa kiusatun itsetuntoa.

Tiedän sen ettei monella aikuisella ole kovin hääppöistä elämää itselläkään. Mutta ajattele sitä ettei tämä maailmanmeno tästä parane jos lapset/nuoret voivat pahoin?

”Lapsissa on tulevaisuutemme” ei liene ollenkaan huono slogan tähän paikkaan, mutta eivät he ihan itsenäisesti tulevaisuutta rakenna.

Tarkoitukseni on tällä tarinalla kertoa että kaikesta voi selvitä, kunhan vaan jaksaa uskoa itseensä. Kuten olen jo muutamassa haastettelussa kertonut ”onhan se päivä vielä huomennakin”

Kiitos

Mikko A. Ratia

Koulurauhaa: Kiusaamisesta

 

Lähes jokaisella ihmisellä on mörköjä kaapissa. Joillakin möröt ovat menneisyyden haamuja, joita ihmismieli suojelee mahdollisuuksien mukaan.

Olen avautunut asioista julkisesti blogillani. Olen kertonut omia näkemyksiä asioista jotka koskettavat jokaista meistä jollakin elämän asteella mitattuna.

Siispä asiaan.

Koulut alkoi tänään (6.8.2014) ja siitä pompahti eräs erittäin tärkeä asia pintaan.

Koulukiusaamisesta on siis kyse, josta minullakin kokemusta kouluvuosien ajalta. Tosin, kiusaamista jatkuu mutta se on muuttanut muotoaan ”aikuisiän syrjinnäksi”

Koulukiusaamista tuskin ikinä saadaan täysin kuriin.

Vaikka miten koulussa puututtaisiin kouluaikana kiusaamistapauksiin, niin ei se valitettavasti jää, vaanm jatkuu koulun ulkopuolella.

Lasten maailma nykypäivänä eroaa meidän 70-80-luvuilla syntyneiden aika paljon. Meillä ei ollut kännyköitä, sosiaalisia medioita ja maailman muotiakaan ei tullut ihan heti tuoreeltaan nähtyä.

Se aika milloin kävin itse koulua eroaa tästä päivästä. Tyttäreni aloitti 4-luokan ja tässä kesän aikana kuunnellessa juttuja hänen kaveri maailmasta ei voi muuta kuin puistatella ajatusta.

Muistan minun ala-aste ajalta että koin syrjintää mm. avioerolapsi statuksesta, sekä asuinpaikastamme, joka ei ollut omakotitalo arvostetulla alueella.

Sanoisin että nykypäivänä ei avioerolapsia katsota kieroon. Tänäpäivänä on niin paljon uusioperheitä ja yksihuoltaja vanhempia että alkaa sekin ”mörkö” olla menneen sukupolven lumia.

Mutta yksi asia on valitettavasti pysynyt muuttumattomana. Sillä erilaisuudesta kiusaaminen/syrjiminen on edelleen suuri ongelma.

Syntyy väkisinkin ajatus ”kukaan ei halua olla ystäväni kun olen liian erilainen ja minulla ei ole uusinta älypuhelin mallia, jossa on 24 megapixelsin kamera”

Pinnalisuudelta ei voi kukaan välttyä. Se on niin varma, mutta mitä me vanhemmat voisimme sille tehdä?

Yksinkertaisesti opettamalla lapsillemme, ettei erilaisuus ole mitenkään huonompi asia ja eikä ole häpeä ottaa ”erilaista kaveria” mukaan ryhmään.

Olen jossakin tekstissä maininnut, että annetaan lasten olla lapsia ja kasvatetaan heidät hyväksymään erilaisuus. Heistäkin kasvaa ajan myötä mahdollisesti ”kyynisiä vanhempia” (onneksi sentään ei kaikista)

Siis, jospa otat sen pallon vastaan jonka nyt heitän sinulle arvon lukija?

Eppu Normaali aikoinaan lauloi että’ ”antaa kaikkien kukkien kukkia vaan” ja se sopii tähän paremmin kuin hyvin. Lapsuus ja nuoruushan on sitä kasvuaikaa.

Näihin sanoihin on hyvä lopettaa.

Koulurauhaa jokaikiselle lapselle ja nuorelle

Kunnoituksella,

Mikko A. Ratia

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...”

Niinpä niin... taas tämäkin lukuvuosi lähenee loppuaan.

Tänään MäntsälänKirkonkylän koulun (Kirkkis) lapset viettävät viimeistä koulupäivää, ennen odotettua kesälomaa.

Tämän viikon tiistaina 27.05.2014 koulu järjesti vanhemmille kevätjuhlan, jossa nähtiin huikeita esityksiä eri luokilta. Uusi rehtorimme Sari Laasila päätti ohjelman puheeseen, jota kannattaa jokaisen vanhemman miettiä tulevaisuudessa.

Kirkkiksen juhlasalin (liikuntasali) tila ongelma oli syynä siihen ettei isompia kemuja (lapset ja vanhemmat yhdessä) voitu järjestää. Siksi lapsille oli erikseen tämän viikon maanantaina kevätjuhlat.

Eipä kaikki ollut siinä, sillä jo totuttuun tapaan Suvivirsi laulettiin tilaisuuden päätteeksi. Vaikka en tunnustaudu mitenkään uskonolliseksi ihmiseksi sai virsi (tai ennemminkin laulu) palan taas kerran nousemaan kurkkuun.

Huomenna lauantaina on todistusten jako ja myös stipendit löytää oikeat omistajat. Osallistun stipendien jako tilaisuuteen Kirkkiksen Vanhempainyhdistyksen puolesta.

Yksi vaikuttamiskohde jää siis 6:s elokuuta 2014 asti lomille, kunnes uusi lukukausi alkaa.

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja ajasta on jäänyt melkoisen hyvät fiilikset. Tietty se on heti todettava ettei ole ihme että pj:n pestiä hiukan kammoksutaan, sillä ihan oikeasti siinä riittää hommaa (jos haluaa pitää kaikki langat käsissään)

Olen valmis jatkamaan toki työskentelyä lasten hyvinvoinnin edistämiseksi, jos vaan muut vanhemmat sen minulle suo?

Myös Monitoimitalolla perjantaisin toimiva päihteetön nuorison Yökahvila toiminta sulkee ovensa kesäksi ja jatkuu (toivottavasti?) syksyllä taas.

Kulunut talvi ja kevät on tuntunut jotenkin rikkonaisemmalta kuin aikaisemmin. Monitoimitalo on julkinen paikka ja Yökahvila on jouduttu peruuttamaan mm. voimistelutapahtumien myötä.

Toive omista nuorisotiloista siis elää yhä, vaikka kunnanvaltuustossa ei pahemmin oteta asiaa ”kuuleviin korviin”

Toki pitää muistaa se, että Mäntsälän Puolesta ryhmän valtuutettu Mitja Päivinen on hankkeen puuhamies ollut valtuustossa. Kiitos siitä hänelle.

Mäntsälässä nuoriso voi ihmeen hyvin, verrattuna vaikka naapurikuntiin tuusulaan ja järvenpäähän.

Vaikka ei ole omaa nuorisotilaa, ei uimahallia ja muutenkin ”aika syvältä” toiminta mitä harrastuksiin tulee (mm. bänditoiminta), niin silti mäntsälässä ei suurempia huolia ole nähtävissä.

Toivottavasti kunnanvaltuusto ei siltikään unohda näitä tulevaisuutemme tekijöitä, kuten liian usein on jo käynyt?

”Kesäloman” tapainen pätkä alkaa siis minullakin (siksi lainausmerkeissä, etten kuulemma muuta tee kuin lomaile)

Tyttäreni Sagan kanssa tulee lomaa vietetyksi, kunnes vaimoni jää myöhemmin heinäkuussa lomille ansiotyöstään.

En silti aio jäädä ihmettelemään kesänkään ajaksi, vaan missä ihmisiä talkoohommiin tarvitaan, niin olen aina käytettävissä.

Haluaisin tällä postauksella kiittää niitä ihmisiä keiden kanssa olen saanut työskennellä vanhempainyhdistyksen ja Yökahvila toiminnan parissa. Nämä edellä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä asioita ja nk. henkireikä muuten niin harmaaseen arkeen.

Suurimmat kiitokset kumminkin lapsille ja nuorille ketä olen vapaaehtoistyössäni tavannut. Olette jokainen omalta osaltanne saanut luotua minuun vahvan uskon että kyllä kaikki vielä huomenna näyttää paremmalta.

Hyvää ja riemukasta kesälomaa ihan kaikille!

Terveisin

Mikko A. Ratia

Suojatiepäivystys 13-16.8.2013

Tervehdys!

MLL Mäntsälän paikallisyhdistys järjestää elokuussa SUOJATIEPÄIVYSTYKSEN!

Päivystys tapahtuu yhteistyössä alakoulujen vanhempainyhdistysten sekä Anttilan asukasyhdistyksen kanssa ti 13.8. - pe 16.8. aamuisin klo 8-8.30.

Päivystyspaikkoina toimivat välittömästi koulujen läheisyydessä olevat risteykset ja tien ylitykset sekä Anttilan asuinalue.

Päivystäjät erottuvat liikenteestä huomioliivein ja tarkoituksena onkin olla näkyvillä, hymyillä ja toivottaa hyvät huomenet. Näin kiinnitämme niin autoilijoiden kuin jalankulkijoidenkin huomion koulujen lähialueiden vaarapaikkoihin.
Tarvitsemme kuitenkin lisää päivystäjiä! Olet aarre, jos ilmoittaudut yhdellekin aamulle, eli koko settiin ei tarvitse sitoutua.

Ilmoittautua voi sähköpostiin mll.mantsala@gmail.com

TULE MUKAAN TURVAAMAAN KOULUTIETÄ!

Kesäkuulumiset

Tervehdys!

Viimeisestä blogitektistäni on kulunut sen verran aikaa, että ajattelin nyt pitkästä aikaa treenailla tätäkin puuhaa.

Kesälomani aikana olen seurannut melko vähän nykyistä meininkiä suomenmaassa, mutta silti olen aika hyvin kärryillä missä mennään. Kiitos facebookin uutistulvan.

Siitä tulikin mieleeni eräs uutinen, jossa kerrottiin amerikkalaisten nuorten pakenevan facebookista kohti uusia verkostoja. Ei mikään ihme, kun koko palvelu on muuttunut aikuisten hiekkalaatikoksi.

Kerronpa ajankulukseni esimerkin, kun perussuomalaisten puoluekokousta vietettiin joensuussa kesäkuun lopulla, niin ihmeen paljon kuului väkätystä, mm. vasemmiston suunnalta. En jumankauta ymmärrä miksi kenellekkään muulle kuuluu mitä persut kokouksessaan äänestää tai tekee?

Kai se on pelkoa tai sitten lapsellista älämölöä hiekkalootalla, nimeltään sosiaalinen media.

Juuri Somessa törmäsin näihin ihme nillitäjiin. Vaikka minulle on yks hailee mitä persut tekee ja keitä valitaan luottamustoimiin, niin pakko oli hehkuttaa omissa pikku oloissaan puoluesihteeri valintaa, joka osui ja upposi just eikä melkein! Onnea vielä kerran Riikka Slunga-Poutsalolle ja muille luottamustoimia tehtäväkseen saaneille!

Nillitäjistä sikseen ja palataan tähän hetkeen.

Mitä tulee minun aktiivisiin toimiin kuntamme sisällä, niin koko alkuvuoden ja tämän meneillään olevan kesäloman ajan on ollut hieman hiljaisempaa aikaa. Vapaaehtoisena Nuorten päihteetömän Yö-kahvilan ja Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksen toimissa se on mennyt.

Kerrataan se vielä ettei politiikka ole enää kuvioissa mukana, niin kuin toimiani seuraavat ihmiset tietävätkin.

Aikeissani on kyllä toimia takapiruna eräälle ihmiselle tulevaisuudessa. En kerro nyt sen enempiä, koska mitään kampanjointia ei ole vielä käynnissä. Sanonpahan vaan että henkilö ketä edustan, on sanojensa takana!

Tarkoituksenani on jatkaa toimia vapaaehtoisena myös syksyllä. Nuorisolle suunnatussa yö-kahvilassa aion vaikuttaa niin kuin ennen, koska nuoriso kumminkin on edelleen tämän maan tulevaisuus, vaikka Kataisen hallitus ajattelisi toisin.

Myös Mäntsälän Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksen toimissa vapaaehtoinen toiminta jatkuu. Ei nyt vielä mitään suunnitelmia ole, mutta kesän aikana pitäisi jotakin ajatuksia kirjoittaa ylös miten tulevaisuudessa voisi toimia.

Vapaaehtoistoiminta jatkuu myös MLL:n suojatiepäivystyksen merkeissä. Nyt olisi jokaisella lapsensa koulumatkan turvallisuuden puolesta puhuvien vanhempien tehdä puheista totta ja jos vaan mitenkään kiireiltänne kerkiätte, niin päivystys olisi 13-16.8.2013 klo 8-8:30. Ei vaadi siis paljon aikaanne turvata lapsille turvallinen koulumatka.

Henkilökohtaisista asioistani on nyt tärkeimpänä proggiksena oppisopimuskoulutuspaikan haku. Kerroin blogillani aikaisemmin oppisopimuskoulutus ongelmasta, kun ei tahdo löytyä paikkaa jossa käytännön työn hoitaisin. Nyt kumminkin aion ottaa tiettyihin tahoihin yhteyttä uudemman kerran... jos vaikka nyt onni potkisi minuakin?

Jos ei kumminkaan tärppää, niin sitten onkin hiukan vaikeampaa täyttää päivät, jotka on käynyt ahdistaa jo pidemmän aikaa.

Toivotaan silti että pääsisin kouluttautumaan vihdoinkin nuoriso-ohjaajan ammattiin?

Lopuksi voisin sanoa uusille tuttavuuksille että kannattaa lukea blogiltani myös noita vanhempia kirjoituksia, koska moni ei minua tunne vielä, eikä näin ollen ole tietoinen taustoistani.

Hyvää kesän jatkoa toivotellen

Mikko A. Ratia

PS. Uusi blogisivusto on avattu. Siitä sitten myöhemmin lisää.