Puhutaan elämästä?

Pää on täynnä ajatuksia. Kynästä vaan on terä katkennut, joten se on aika mahdonton yhtälö kirjoittaa. Koitetaan silti.

Sateinen ja kylmä kesäkuu on harmittanut. Tosin, ei se oikeastaan yllättänyt viime talvea muistellen. Onneksi etelässä sentään lumitöiltä on vältytty, joten jotakin hyvää siis tässäkin on.

En nyt tapani mukaan aloittanut kirjoittamaan säästä tai kesästä. Säästä ja muista luonnonilmiöistä voi sitten keskustella vaikkapa paikallisessa kahvilassa (jos vaan onni suo ja paikalla sattuu olemaan sosiaalista sakkia)

”Suomalainen ei puhu” on kyllä erittäin osuvasti sanottu. Eihän suomalainen ihminen voi avata sanaista arkkuaan kovin helpolla ja yleensä avautuminen menee kuuroille korville lähikapakan Kari Tapion ”Olen Suomalainen” soidessa.

Varmasti joku tästä närkästyy ajatellen ”kyllähän minä jaan facessa ja twitterissä uutislinkkejä ja manaan uutisissa esiintyvät henkilöt syvälle helvettiin”

Niin tai näin. Se on hyvä että niistäkin asioista keskustellaan, mutta kovin puuduttavaa se on lukea samankaltaisia uutisia päivästä toiseen, vieläpä jos uutinen on jaossa enemmissä määrin.

Luulisi jo kansan tietävän miten heitä kusetetaan ja miten ”joku Hakkarainen on ryypännyt tilin taas tyhjäksi” tai miten ”Vapaavuoren menneisyys varjostaa”

Tietysti en voi olla varma asiasta että tietääkö kansa? Moni on niin helvetin vannoutunut oman puolueen kannattaja, ettei vaan missään nimessä huomaa sitä miten hän toiminnallaan ajaa silmät kiinni mopolla metsään.

Se on vaan erittäin huolestuttavaa miten ihmiset kulkee kuin lampaat johtajansa perässä näkemättä ja kuulematta ollenkaan asian kokonaisuutta. Oma totuus on paras ja ainoa totuus.

Palataan puhumiseen. Puhumiseen elämästä.

Itse allekirjoittanut kävi kesäkuun alussa puhumassa elämästä ensimmäistä kertaa kameralle.

Pitkään olin jo harkinnut asiaa tuoda tarinani esiin, mutta aina se oli jäänyt toissijaiseksi muiden elämän kiireiden takia.

Eräs ystäväni musiikkipiireistä ehdotti että tekisin videopäiväkirjan, jossa kertoisin lyhyt elokuvan tavoin elämästäni.

Silloin oikeastaan ajatus lähti poikimaan siitä että voisin kenties auttaa laajemassa määrin ihmisiä ketkä ovat ajautuneet ongelmatilanteeseen, eikä löydä tietä ulos. Kiitos vaan Juha tästä ideasta :)

Videoblogi olisi ihan käypä väline tuoda nk. elämänopetusta laajalle kuulijakunnalle. Monenlaista videoblogia olen nähnyt ja se vastaanotto mitä videon tekijä on saanut on joiltakin ihmisiltä (nimimerkkien takaa ofcourse) ihan kammottavaa paskaa.

Ajattelevatko ihmiset noin yksiselitteisesti. Vai onko se niin saatanan mukava trollata, kun ei ole muutakaan tekemistä?

Ihan vaan tiedoksi niille sankareille ketkä moista kusipäätouhua harrastavat, että ajatteles nyt itsekin, että samanlainen kohtalo voi olla sinullakin edessä. Elämä ei ole käsikirjoitettu, vaikka niin ehkä no-life ihmiset kuvittelevat.

Ohjelma, jossa haastatteluni tulee ulos esitetään syksyllä Ylen kanavalla sekä netissä. Ohjelma on nimeltään yksikertaisesti ”Puhutaan Elämästä” Ohjelmassa haastatellaan itsemurhan partaalle olleiden ihmisten kertomuksia selviämisestä takaisin elämään.

Katso traileri ohjelmasta täältä

Olin nuorena miehenalkuna erittäin itserakas ja minulle kävi kuinka kävi. Nyt haluan vain mahdollisesti auttaa kanssakulkijoitani.

Tee sinä sama.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia