Meidän Perhe lehti julkaisi haastatteluni verkossa.
Juttuhan julkaistiin jo toukokuussa lehtiversiona,
mutta nyt juttu tuli myös verkossa luettavaksi.
Minua haastatellut toimittaja Anne (Rikama) soitti eräänä
päivänä minulle ja kertoi lukeneensa haastatteluni Suomen Mielenterveys seuran
lehdestä ja kiinnostunut asiasta niin että päätti kysyä minulta josko voisin
antaa haastattelun myös Meidän Perhe lehteen.
Anne kertoi että syynä kysymykseen oli yksinkertaisesti se,
ettei kuulemma suomalaisia miehiä saa oikein avautumaan.
Mietin asiaa tovin, kunnes suostuin juttuun. Olin jo
aikaisemmin päättänyt että haastattelut ja TV-esiintymiset oli sitten tässä.
Olin aikaisemmin esiintynyt muutaman lehden haastattelussa aiheena selviäminen
elämästä mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta huolimatta. Myös Mouka Filmin
projektissa ”Puhutaan elämästä” olin mukana ja muutaman kerran nuo klipit on
TV:ssä pyörineetkin.
Ajattelin kyllä yleisön reaktiota pitkään ennen kuin tein
päätöksen. Nyt jälkeenpäin mietin ihan toisella tavalla. Mitä jos olisin
jättänyt selviytymis tarinani kertomatta?
Ihmiset jotka ovat minuun ottanut yhteyttä tai kommentoinut
julkaisua sosiaalisessa mediassa on muutamaa nettitrollia lukuunottamatta
positiivista. Ihmiset on kertonut mm. saavansa voimia ja uskoa avautumisestani
ja esimerkistäni, ettei kannata heittää kaikkea toivoa, ennen kuin on tsekannut
koko käden (pokeritermejä lainatakseni).
Kun nyt tarkemmin ajattelen, niin positiivinen
elämänasenteeni (okei, jokaisella on myös huonot päivänsä) on ollut se kantava
voima jolla olen saanut itseni tätäkin kirjoittamaan.
Jos olisin jäänyt 1993 tapahtuneen onnettomuuden jälkeen
sänkyyn itkemään ja säälimään itseäni, niin luultavasti olisin katkeroinut,
valittava ihmishylkiö.
Kiitos perheelleni ja kaikille niille kavereille/tutuille
ketkä on tullut vuosien aikana kohdattua.
Hyvää (ja vähälumista) kesää
Kunnioituksella
Mikko A. Ratia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti