Uudelle Vuodelle...

...mahtuu aika helkkaristi taas menoa ja meininkiä.

Ensinnäkin haluaisin seisauttaa kellot tai edes vähän hidastaa tahtia, sillä lähes 18 päivää olen tätäkin tekstiä ”meinannut”

Aika siis kuluu siivillä, kuten viime vuosina on ollut tapana tehdä.

Tähän vuoteen mahtuu jo yllättävän paljon ja sehän on hyvä, kun ajattelee että ajoissa hommat pystyy toteuttamaan varmemmin (tai sitten ei. Onhan sekin puoli nähty)

Sanoisin että kiireinen tämäkin vuosi tulee olemaan, sillä kahden Kirkonkylän Koulun aktiivin kanssa olemme aloittaneet kartoittaa Mäntsälän omaa perhepäivää syyskuun alkuun 2016. Palaan tähän myöhemmin ja annan vähän enempi taustatietoa.

”Nuorten Aikuisten Olohuone”, eli olkkari käynnistyi eilen Mäntsälän Monitoimitalolla nuorisotiloissa (ent. Sport Net Cafe)

Olkkari on siis Mäntsälän Kunnan sponsoroima ja Mäntsälän Nuorten Kummit ry:n (MNK) järjestämä tilaisuus 18-29v nuorille. Tämä tuli tuossa viime syksynä esille nuorten kuulemistilaisuudessa ja MNK otti kopin, kunnan panostaessa esim. tarjoamisiin.

Tilaisuus on tarkoitus järjestää kerran kuukaudessa (näin alkuun) ja ajankohtana on suunnilleen kuukauden keskiväli (Sunnuntai päivä).

Eilisestä kyllä jäi niin hyvä fiilis, jotta tilaisuuden lopuksi keskustelimme erään MNK:n aktiivin kanssa että tätähän toimintaa voisi laajentaa myös nuoremman ikäluokan pariin (tarkoittaen lautapelejä, mitä pelasimme illan mittaan)

Nuorten (13-17v) päihteetön vaihtoehto perjantai-illalle, eli Yökahvila starttasi myös käyntiin. Viime perjantaina oli tämän vuoden avajaiset. Hiljaista oli nuorison suhteen, mutta niinhän se menee välillä. Kolme uutta ihmistä tuli vapaaehtoisrinkiin mukaan, joten ei ainakaan ole vapaaehtoisista pula.

En muista nyt olenko kirjoittanut asiasta tarkemmin aikaisemmin, mutta eräs tavoite on saada nk. futiskerho kasaan ensi kesään mennessä. En ole pahemmin asiasta vielä ilmoitellut, koska en taida asiasta suoritua ihan yksin, vaan tarvitsisi jonkun futiksesta kiinnostuneen ja skidien kanssa toimeentulevan yksilön kaveriksi. Tästäkin lisää myöhemmässä vaiheessa.

Muut harrastukset vapaaehtoistyön ohella on kärsinyt aika pahasti. Nollasin loppuvuodesta 2015 niin hyvin, että olin lähestulkoon tekemättä mitään (sen kyllä huomasi sitten kun piti alkaa toiminta)

Edelleen silti koitan psykopaattista levyjenkeräilyä/kuuntelua/kritisoimista harrastaa ja kirjaakin pitäisi jatkaa jossakin välissä.

Haaveita olisi siis monia... ja nehän on tehty toteutteviksi.

Tässäpä kuulumiset tällä erää. Palataan (toivottavasti) pian asiaan

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Vuoden päätteeksi

Tervehdys,

 

Tänä vuonna ei ole tullut pahemmin kirjoiteltua. Pyydän siis mitä nöyrimmin anteeksi kaikilta seuraajiltani.

Yksinkertainen syy. Aika ei tahdo mitenkään riittää keskittymään kirjoittamiseen, vaan se on mennyt muissa aktiviteeteissä ja syksyn/alkutalven pimeissä nurkissa muuten nyhjätessä.

Olin aikeissa kirjoittaa hieman tunteistani mitä on tämä kuluva vuosi tuonut tullessaan, mutta huomasin että tunteeni olivat sen verran syviä, jotta en suotta halunnut aiheuttaa huolta lähimmäisilleni.

Vuosi on ollut tähän asti kovin puurtamista. Toki, olen saanut aikaan taas paljon, mutta en nyt niistä ala erikseen suurempaa numeroa tekemään (en siis ole ehdolla vuoden 2017 kunnallisvaaleissa)

Aktiivinen vaikuttaminen mm. lasten ja nuorten parissa on jatkunut. Se jatkuu varmasti ensi vuonnakin, koska heti tammikuulle on tiedossa nuorten parissa vaikuttamista, jos vaan kaikki menee kuin ajateltu.

Siitä tuleekin mieleen semmoinen asia, johon tämän vuoden puolella olen törmännyt liiankin monta kertaa. Tiedän että ihmiset ketkä toimivat vapaaehtoisesti ihmisten parissa, tekee suuren palveluksen koko yhteiskunnalle.

Itse olen omistautunut vapaaehtoistyölle ja teen sitä mielelläni. Turhan usein kumminkin meinaa koko keissi kaatua niskaani, kun ihmiset olettavat että minä teen. Siihen haluan tehdä korjauksen ja kertoa etten minäkään kaikkea sentään kerkiä hoitamaan. Kukaan ei ole yli-ihminen, en edes minä.

Siitä huolimatta. En ole luovuttamassa tai sekoamassa, tms. Helpommin pääsee kun kysyy, eikä oleta tietävänsä.

Sosiaalisesta mediasta olen ollut tämän vuoden aikana lähdössä jo muutamaan otteeseen. Yksinkertaisesti alkaa vaan riittää tuo hemmetin valittaminen ja kiihkoilu kaikista maailman ongelmista. Useinmiten lähde on tyyliin MV-lehti tai joku muu roskamediaksi luokiteltava lähde.

Yksinkertaisinta olisi estää tietyiltä tahoilta päivysten näkeminen ja kaverilistan kovan käden siivous.

Uusi vuosi ja uudet kujeet näyttää hurrikaanin suunnan ;)

Siihen asti. Hyvää ja rauhallista Joulua ja erinomaista uutta vuotta 2016!

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Avoin Kirje Kellokosken Sairaalan alasajoa puoltaville tahoille

Törmäsin tänään tilanteeseen mihin en olisi halunnut ikinä joutua.

HUS:in hallitus päätti maanantaina 2. marraskuuta 2015 lakkauttaa jo yli 100 vuotta palvelleen Kellokosken psykiatrisen sairaalan.

Minulle Kellokoski paikkakuntana on erittäin läheinen. Sairaalakin on tuttu, vaikken ole ikinä ollutkaan asiakkaana. Asuimme vuosina 2001-2007 Kellokoskella ja siitä ajasta jäi niin hyvä fiilis, että järkyttyneenä on saanut seurata sivusta kuinka herrat & rouvat Helsingin ajaa sairaalan lopulliseen sulkemiseen.

Ei puhuta nyt kuitenkaan minusta ja minun rakkaudestani Kellokosken miljööseen (joka on kieltämättä uskomaton paikka)

Tänään (03/11) tapasin Kellokoskella erään muutaman vuoden takaisen tuttavan.

Käyn viikottain Kellokoskella fysioterapiassa kuntoutuksessa ja näin ollen sairaalan asiakkaat ja henkilökunta on minulle tullut tutuksi (entuudestaan minun perheenjäöseniä ja kavereita on sairaalalla töissä)

Olin siis palaamassa keskustan suuntaan, kun tapasin erään entuudestaan tutun asiakkaan. Hän tervehti minua ja näin heti hänen katseestaan että eilinen lopettamispäätös pyörii hänenkin ajatuksissaan.

Hän kysyi minulta olenko kuullut lakkauttamisesta? Vastasin että kyllä valitettavasti olen ja meinasin jatkaa että ”onhan tässä vielä vuoteen 2019 aikaa, mutta hän kerkesi jatkamaan ja esitti minulle kysymyksen ”mitä minä sitten teen?”

”MITÄ MINÄ SITTEN TEEN?” – Osaatko SINÄ antaa vastauksen? Luulen että olet se samainen pala kurkussa, mikä minullakin oli tuon kysymyksen jälkeen.

Miltä se tuntuisi sinusta, jos olisit pitkäaikaiskuntoutuja. Olisit Kellokosken sairaalasta ja sairaalan miljööstä löytänyt sen kodin missä sinun on turvallista olla ja yht’äkkiä kaikki se viedään pois? Kestäisikö SINUN pääsi? Veikkaan suuresti ettei kestäisi, jos olisit samoissa lähtöasetelmissa kuin monet pitkäaikaiskuntoutujat.

Kellokoski on monelle se ainoa koti. Koti, missä kaikki on tuttua ja turvallista. MIKSI TE viette sen heiltä pois?

Ajatelkaa nyt itsekin? Olisiko teistä siihen menettää käytännössä kaikki mitä teillä on? Tiedän ja tunnen monia pitkäaikaiskuntoutujia ketkä ovat onnellisia pienestä asiasta nimeltä koti. Voiko uutta sijoituspaikkaa kodiksi mieltää, jos on esim. 20v Kellokoskella asustanut? Pelkään pahoin ettei ainakaan kovin nopeasti ”betonihelvetti” mielly kodiksi (ketkä nyt sitten huolitaan enää MT-kuntoutuksen piiriin?)

Lisäksi Kellokosken Sairaalan henkilökunta on niin hitsautunut täydellisyyttä hipovaan tiimiin, että saa olla todella typerä, kuka tuollaisen yhteisön tahtoo tuhota?

Pyydän siis teitä ajattelemaan vielä kerran, mihin päätöksenne lakkauttaa Kellokosken sairaala johtaa? Ei voida ainakaan puhua että MT-kuntoutujalla olisi mitään arvoa, kun raha ajaa ihmiselämän yli.

Tunteilulla ei yleensä ”järkeviä päätöksiä” tehdä, mutta tässä päätöksessä on järkeily kaukana!

Terveisin

Vapaaehtoistyöntekijä & Yhteiskunnallinen vaikuttaja

Mikko A. Ratia

mikko.a.ratia@gmail.com