Näytetään tekstit, joissa on tunniste eduskunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eduskunta. Näytä kaikki tekstit
tiistai 27. elokuuta 2013
Toimi, äläkä valita!
”Jos et äänestä, niin et voi valittaa” kuuluu liiankin monta kertaa juuri parahiksi vaalien alla. Olkoon kyseessä mitkä tahansa vaalit.
Allekirjoittaneella on kuitenkin herännyt ajatuksia, että onko se nyt niin että jos äänensä käyttää oikein (313 ”Mikki Hiiri” Putous-sketsiä lainaten), niin äänestäjä voi sillä perusteella valittaa koko hela valtuustokauden asiasta kuin asiasta?
Hyvähän se on pitää kiinni oikeuksistaan. En väitä vastaan, mutta mitä se loppupeleissä auttaa, jos valittaminen osuu asiaan mihin voi omalla panoksella vaikuttaa? Valittajasta tulee entistä kyynisempi ihmiskuntaa kohtaan ja luo lisäksi sokeasti median lööppejä uskoville ihmisille pakokauhua tai epätoivoisia ajatuksia, liiemmin asiaan tutustumatta.
Olen tehnyt havaintoja vähän liiankin usein. Monesti olen kuullut toisella korvalla keskusteluja esim. työttömyydestä. Näille ihmisille kuitenkin sopii esittää kysymys, että ovatko he olleet aktiivisia työnhaun suhteen? Vai onko tullut nirsoiltua, eikä otettua ”paskaduunia” vastaan?
Veikkaan vahvasti että kumpikin syy tulee esiin, jos oikein alkaa haastelemaan. Eihän nyt kukaan hullu huonolla tuntiliksalla ala tekemään hommia, kun sossu maksaa loppupeleissä elämisen.
Suomi pitäisi saada tuotteliaaksi ja tehokkaaksi ja edellisillä toimenpiteillä se ei onnistu. Eli, kyllä työtä tekevälle löytyy ja sinnikkyys palkitaan. Mutta edellämainitut tapaukset valitettavasti vaan kasvattavat sosiaalimenoja.
Onko vika siis missä? Nyt sen sanon julkisesti ensimmäistä kertaa, että suomen sosiaalihuolto on uudistusta vailla ja samoin voisi tehdä työvoimatoimistossakin.
Meillä suomessa ei ole vielä maahanmuuttajista ongelmaksi asti, mutta mitä enempi pakolaisia tänne virtaa, niin sitä enempi sosiaalimenot kasvaa.
Nyt jos koskaan olisi aika saada sosiaalihuollolle uudet kasvot, sillä se aika milloin meillä oli elätettävänä vain ”turmiolan tommit” ja muut elämänsä hukanneet raukat on menneisyyttä.
Olisiko sosiaalihuollon nyt aika ottaa aikalisä ja suunnittella toimintaa uudestaan näiden työtäpakoilevien ihmisten osalta?
Onhan sosiaalityöntekijöillä omat konstinsa mutta ne ei näytä tehoavan, sillä olkoon Suomen talouden tilanne mikä hyvänsä, niin vuodesta toiseen samat naamat jaksavat valittaa, kun ”mamut vie duunit” tai ”duunia ei ole”.
Miten sitten voit toimia?
Aktiivisuudella päästään usein toivottuihin tuloksiin. Aktiivista ei ole valittaa sosiaalisessa mediassa kaiken turhan takia.
Mitä jos hetkeksi valittajat jättäisivät läppärinsä, tablettinsa ja lööpit rauhaan ja keskittyisivät siihen miten tehdä omasta elämästään elämisen arvoista?
Ei se ainakaan äänestämällä näytä enää onnistuvan.
Sillä kun annat äänesi ”hyvälle tyypille” joka pääsee eduskuntaan, niin loppupeleissä se ”hyvä tyyppi” voi olla (riippuu miten korkealla hän on puolueen sisällä) niin kädetön, ettei saa mielipiteitään jyrättyä läpi puoluekurin takia.
Mielestäni ihmiset luottavat liian sokeasti politiikan voimaan vaikuttaa. Eräs valtuutettu sanoi minulle facebook keskustelussa (jälkeen kun olin lempattu persuista) ”ettei ilman politiikkaa voi vaikuttaa asioihin”
Onhan se osittain totta, mutta miten minä olen voinut vaikuttaa kunnassamme mm. lasten, nuorten ja vammaisten arkeen ilman mitään poliittista sitoutumista?
Kaikki siis riippuu sinusta itsestäsi. Haluatko takaisin työelämään? Vai haluatko kenties vaikuttaa positiivisesti ihmisten arkeen?
Seitsemän vuotta allekirjoittanut on osallistunut vapaaehtoiseen vaikuttamiseen ja vaikka palkkaahan ei siitä saa, niin ainakin teet jotakin yhteisen hyvän eteen.
Sinäkin voisit olla osana rakentamassa hyvinvointia.
Mietihän sitä.
Kunnioituksella
Mikko A. Ratia
maanantai 26. elokuuta 2013
Tulos tai ulos!
Ensin vaaleissa äänestämme ihmiset eduskuntaan. Kuka pääsee hallitukseen, kuka ministerin pallille ja jotkut jää auttamattomasti oppositioon rutisemaan.
Kumminkin... vaalilupaukset on annettu ja kansan luottamus saatu. Vaan mitä tekekään hallitus & oppositio? Ei ainakaan edusta meitä äänestäjiä, vaan kuittailee naapuripuolueen jäsenistöä niin että WWF fiilis ei ole kaukana.
Tietty poikkeuksia on. Esim. Vasemmistoliitosta irtautunut vasenryhmä ja Perussuomalaiset, ketkä on kyllä ehdotuksia antanut, vaikka kuka sanoisi mitä.
Mietin nyt että meneekö tämä juttu nyt ihan oikein? Äänestämme ihmisiä eduskuntaan ja sitten kumminkaan emme saa mitä olemme vaalitilaisuuksissa kuullut luvattavan? Minusta ainakin tuntuu siltä että äänestämme ihmisiä johonkin aikuisten hiekkalaatikkoon, jossa jotkut onnekkaat saavat kauhakuormaajat, kun oppositioon jääneet joutuvat tyytymään pelkkää rikkinäiseen lapioon.
Suomen eduskunnassa täytyisi olla sama käytäntö kuin esim. myyntimiehillä. Tulos tai ulos, niin saadaan jotakin aikaankin.
Hämmästelevin terveisin
Mikko A. Ratia
torstai 12. toukokuuta 2011
Takki tyhjä käännöksistä
No nyt sitten on Portugali-tuki keskustelut käyty ja Katainen & Urpilainen käy käsi kädessä kohti suomen tulevaa lamaa, tai pitäisikö sanoa kadotusta, sillä jos EU-liittovaltio tulee ajankohtaiseksi hallitukselle päättää, niin sitten se on kaikki sanottu ja tehty - Näinkö tosiaan kansa halusi?
Perussuomalaiset olivat ainoa voittaja vaaleissa, mutta häviäjinä loppupeleissä, mitä hallituspaikkaan tulee.
Perussuomalaiset eivät kumminkaan tehnyt demareita, eli takki ei kääntynyt, kun kyseessä oli suurin puolueiden haave. Hallituspaikka.
Sitoutumattomana perussuomalaisena tietysti osittain harmittaa, sillä asiat mitkä olivat perussuomalaisille tärkeitä jäävät nyt auttamattomasti hoitamatta. Eli, köyhän kyykytys jatkuu.
Tietysti jos perussuomalaiset olisivat syöneet sanansa ja mennyt mukaan hallitukseen, joka kumminkin on suuresti tukemassa Portugalia, tietyillä reunaehdoilla (jotka ei paskaakaan pelasta suomalaista) niin asia olisi eri.
Paskaa niskaan olisi Soinille ja perussuomalaisille satanut kaatamalla ja takinkääntö olisi ollut todellista. Ilkkumisesta ei olisi tullut loppua. Mutta muistaako kukaan muita ”kusettajia” kuten demareita, vihreitä, tms.?
Minua henkilökohtaisesti kiinnostaa miten Suomi asiat euroopassa petaa. Tunnustan silti tietämättömyyteni tuossa EU asiassa kokonaisuudessaan. Sen tiedän mitä maalaisjärki sanoo ja ennemmin minä uskon taloustietäjiä, kuin eduskuntamme hölmäläislaumaa, jotka menevät minne EU näyttää.
Perussuomalaisten hallituspaikasta luopuminen on saanut samankaltaiset ihmiset kuin minä reagoimaan närkästyneesti. Miten suuri asia voi olla takinkääntö EU-asiassa? Perussuomalaiset kumminkin on suomalaisten ihmisten puolue, ketkä ajattelevat asioita maanläheisellä tyylillään. Siksi varmasti minustakin tuli aikoinaan puolueen jäsen.
En kumminkaan kiroa Soinia helvettiin, koska tilanne oli umpisolmussa kokoomuksen & demareiden kanssa ja tuo oli raskas, mutta suoraselkäinen ja kunnioitettava päätös Soinilta ja Perussuomalaisilta!
Oppositiossa siis perussuomalaiset nähdään jälleen. Häviäjien hallitus varmaan ihmetyttää maailmanlaajuisesti ja se sitä Suomi kuvaa nostattaa!
Siis taas nähtiin miten politiikka on likaista ja mitä korkeammalla istuu, sitä enempi perse leviää ja tiedettävästi se oma perse on paras perse.
Kansa, ei kun siis Katainen on puhunut. Diktaattorimaista?
Demokratia ja Itsenäinen Suomi on kuollut ja ihmisten tahdolla ei ole enää mitään virkaa.
Homma jatkuu kumminkin puoleltani, vaikka tuli mahdottoman suuri halu luovuttaa kaikki se taistelu ja työ mitä ihmisten eteen tehnyt. Kunnallisvaaleissa nähdään.
Kunnioituksella suoraselkäisiä ihmisiä kohtaan
Mikko A. Ratia
PS. Villi veikkaus seuraavasta hallituksesta on Kokoomus, demari, vihreät & RKP... eli, ei muutosta suuntaan tai toiseen...
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Vaalien jälkeen...
...elämä jatkuu melko mielenkiintoisena siltä osin miltä hallituskeskustelut ja päätökset EU-tukipaketeista tulee olemaan.
Ensinnä kumminkin onnittelut kaikille uusille kansanedustajille ja voittajapuolueille, joita ei tainnut olla kuin yksi, mikäli oikein luin? (Paitsi RKP taisi +/-0 tuloksen saada, kuten oletettua)
Hallitukseen ei olisi keskusta tulossa ja heiltä en sitä odottaisikaan, koska niin pahasti puolue ryvettyi viime hallituskaudella ja pääministeri Kiviniemen edesottamukset pestissään ei minua, kuten suurta osaa suomalaisista säväyttänyt.
Tulevan hallituksen kannalta homma menee kimurantiksi. Perussuomalaiset ei mielellään petä äänestäjiään, mutta kokoomuksen EU-kanta ei istu PS:n kanssa samaan lokerikkoon.
Kuullut olen kaikenmoisia spekulaatioita siitä miten hallitus muodostetaan. Ketkä siellä loppupeleissä olisivat on vain arvoitus.
SDP:n ja Perussuomalaisten ”yhteinen sävel” voi olla ratkaiseva tekijä, jos kokoomus aikoo todellakin pomottaa hallituskeskusteluja.
En nyt lähde villiä veikkausta arvelemaan, mutta vaikeaa se tulee olemaan.
Olen kuullut myös eri tahoilta PS:n läpimenneistä edustajista. Perussuomalaiset sai huikeat 39 paikkaa tulevassa eduskunnassa.
Ongelmaksi ihmiset ovat muodostaneet sen ettei PS:n riveissä ole tarpeeksi tietotaitoa ja kokemusta, jotta ministerinsalkut tulisi täytetyksi.
Tähän väitteeseen tahdon omalta osaltani tuoda julki mielipiteeni.
Vaikka PS:n läpimenneillä edustajilla ei olisikaan tarpeeksi koulutusta ja kokemusta ministerin salkkuja täyttämään, niin ajatushan on melko lailla absurdi että vain ”vanhat kokeneet kehäraakit” kelpaavat suuriin ministerin saappaisiin astumaan.
Tottahan tuo on, että ei kaikista olisi esimerkiksi pää- tai ulkoministerin pestiin.
Kokemushan on tärkeä juttu, mutta pitääkö kaikkien olla politiikassa vähintään 40 vuotta mukana olleita ”raakkeja”?
Mielestäni tällä osoitetaan se idiotismi millä kansaa kusetetaan!
Ajatelkaa itsekin. Mitä hyvää on työhön leipiintyvästä politiikon penteleestä, joka on jo vuosia yrittänyt saada tulosta aikaan?
Se tuntuu ainakin allekirjoittaneesta hullulta, lähes diktaattoriselta ajatukselta että hallituksen luottamustehtäviin olisi lupa vain kokeneella kehäraakilla?
Perussuomalaiset ovat varsin nuori puolue, vaikka SMP:n perillisiä ollaankin.
Nuoresta puolueesta nousee uusia tuulia, eikä nyt viime puheilla ainakaan kokoomus ole ottamassa muutokset tuulia avosylin vastaan.
Mitä tästä kaikesta siis pitäisi ajatella? Pitäisikö asioiden jatkua samaan malliin? EU sössii ja me maksamme? Maahanmuuttopolitiikka on naurettavassa jamassa, mutta me maksamme? Ilmastonmuutoksesta maksamme, tms... tulisiko siis tavallisen kansalaisen köyhtyä vielä enempi ja enempi yhä suurenevien menojen myötä?
Oletteko ajatelleet sitä mikä on suomen kohtalo, jos näin jatkuu? Kaikki kuolee aikanaan, kuten EU (lähtö voi olla unioinilla lähellä nopeammin, kuin arvaakaan).
Jos ja kun EU kaatuu, niin kuka sitten antaa suomelle ne rahat millä olemme syytäneet muille maille vierahille, kun koko unioni on muisto vaan ja kuka turvaa suomalaisen tavisduunarien & vähäosaisten toimeentulon silloin?
EU nyt on sellainen riski että mielestäni koko unionin sisällä olisi käytävä perinpohjaiset keskustelut siitä miten jatkossa unioni toimii (vai toimiiko ollenkaan?)
Media ja varsinkin sosiaalinen media (Facebook, Twitter) on räjähtänyt suunnilleen käsiin.
Itkua ja porua Perussuomalaisten vaalivoitto on aiheuttanut.
Facebookiin on perustettu erinäisiä sivustoja joilla voi PS:ää mollata miten tahtoo. Tosin, onhan täällä sananvapaus, eli siitä en mene porisemaan turhia, sillä narina on pikkulasten ja pissisteinien hommaa!
Milloin oikeastaan ollaan tyytyväisiä?
Eduskunnan ulkopuolelle jääneitä harmittaa tietysti. Miksi, siksikö kun ei saanut kermaperse elämää, mitä eduskuntapaikka olisi tuonut?
En kumminkaan voi ymmärtää miten jotkut tahot kitisevät kuin koliikkivauvat yöt läpeensä ja lopulta purkaa pahoitetun mielensä ”vihaan” sosiaalisessa mediassa.
Ajatelkaa nyt itsekin, kuinka paljon vituttaisi kun joku perustaisi vaalimenestyksen myötä ”Fuck off ja kampaa naamas” sivuston, jolla saa purkaa kaiken paskan TEIDÄN niskaan!
Voi kuinka aikuismaista käytöstä. Onneksi ette päässytkään eduskuntaan, sillä minä en aikanaan olisi narsistista kitisijää äänestänyt!
Toivo elää paremmasta suomesta. En ole täysin unohtanut luottamustani demokratian toteutumiseen, mutta pitkä ja monttuinen polku sinne toteutumiseen on. Muistakaa ihmiset se.
Kunnioituksella
Sitoutumaton Perussuomalainen
Mikko A. Ratia
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Kesää odotellen…
Nyt olisi pahimmat kokous ruuhkat ohitse, kun viimeisenä kevätkokouksena ollut Mäntsälän Perussuomalaisten kevätkokous on käyty.
Tuossa aiemmin oli 25.4.2010 Perussuomalaisten Uudenmaanpiirin Kevätkokous, jonka järjestelyistä vastasi Mäntsälän Perussuomalaiset RY.
Pienellä ryhmällä homma kasattiin ja lopputulosta totta kai odotteli kauhulla, mutta kaiken palautteen jälkeen oli homma onnistunut paremmin kuin oli itse sitä odottanut.
Eli, suuret kiitokset kuuluvat heille, jotka järjestelyihin osallistuivat!
Itse kokouksesta sen verran että mielenkiintoinen tapahtuma tuo oli ja uutta ja vanhan kertaamista kuului.
Tapasin myös tilaisuudessa monia jo ennestään tuttuja kasvoja kaveriyhteisö Facebookista. Mukava tilaisuus oli kaiken kaikkiaan, kun vielä summaa senkin että kokouksessa julkistetut kansanedustaja ehdokkaista oli yksi Mäntsälän Perussuomalaisten Sari Martniku.
Kokouksessa oli vierailevana tähtenä myös Timo Soini. Harmikseni täytyi taas todeta Timon aikataulut, kun olisin halunnut keskustella eräästä asiasta ja kysyä Timon mielipidettä.
Tuleehan noita tilaisuuksia myöhemminkin, joten ei vielä paniikkia sen osin.
Tilaisuuden jälkeen ajattelin että nyt kyllä Perussuomalaiset ovat nousussa, vaikka kyllähän minä olen sen kuullut ja lukenut gallupeista, mutta tuo oli viimeinen silaus asialle.
Tuosta kokouksesta ja ehdokkaamme valinnasta lisää juttua ja kuvia myöhemmin Mäntsälän Perussuomalaiset RY:n sivuilla.
Tällä viikolla oli sitten vuorossa Mäntsälän Perussuomalaisten kevätkokous, johon ei oikeastaan panostettu liikoja, kun puhti oli tuon piirin kokouksen jäljiltä niin lopussa, ettei yksinkertaisesti voimavarat riittänyt.
Kokouksen saldona oli yksi uusi jäsen mukaan toimintaan, eli pikku hiljaa homma alkaa toimia taas.
Se on vaan helkkarin ”noloa” huomata miten Mäntsälässä ollaan ”aktiivisia”. Kyllä valittaa jaksetaan epäkohdista, mutta sitten ei kumminkaan tehdä sen asian eteen mitään?
Tarkoitan nyt lähinnä niitä ihmisiä, jotka rutisee epäkohdista vaikkapa maankäytön ja rakentamisen takia. He voisivat omalla aktiivisuudella vaikuttaa asioiden kulkuun ja vaikuttaa miten kunnassamme asiat lepää.
Toki, eihän sitä kuka vaan lähde politikoimaan, kun ottaa huomioon että monella on työ, perhe, harrastukset, jne. etusijalla, mutta tässä nyt ei ole se tarkoituksena, vaan yksinkertaisesti se että asiat kaipaavat enempi keskustelua ja analyysiä puolueen sisällä!
Eli, nyt Mäntsäläläisille tiedoksi että mukaan toimintaan vaan, jos Perussuomalaisuus on lähellä sydäntä. Me Mäntsäläläiset tarvitsemme rehtejä, jalat maassa tulevasti seisovia ihmisiä kunnanvaltuustoon tai vaihtoehtoisesti tukemaan toimintaamme.
Itse kokouksessa ei mitään kummallista tullut esiin. Lähinnä näkyvyyttä kaivattiin lisää ja sen myös teemme. Pakkohan tässä on alkaa kaikkien jollainosin näkyä, sillä muuten homma ei toimi!
Saman tilanteen eteen on joutunut myös Mäntsälän Invalidit RY jonka epäiltiin olevan edes olemassa enää.
Nyt oma elämäni näyttää rauhoittavan noilta kokous ruuhkilta, joita sitten olikin tuossa huhtikuun puolella aika paljon.
Seuraava tapahtuma olisi Invalidiliiton Ohjausryhmän kokous Helsingissä 8.5.2010 ja sen jälkeen näyttäisi olevan vapaata politiikasta ja muista aktiivihommista hetken aikaa.
Vielä ihan pakko loppuun mainita sellainen asia, johon olemme Mäntsälän Perussuomalaisten kanssa törmännyt, eli yksinkertaisesti Mäntsälän kunta on laiminlyönyt sopimuksia, esim. kun pidimme kevätkokouksen tuolloin 28.4. niin kunnantalon alaoven piti olla 16:50-17:00 avoinna että ne meidän jäsenet keillä ei ovikoodia ole pääsisivät kokoukseen. Mutta toisin oli.
Tämä ei ole todellakaan ensimmäinen kerta jolloin tämmöistä kiusantekoa tapahtuu, sillä olen kuullut että mm. likaisista astioista on tullut keittiön puolelta valituksia, vaikka kaikki on hoidettu sopimusten mukaan.
En tiedä onko muut puolueet/yhdistykset kokeneet samanlaista ongelmaa, mutta se on varsin harmillista tapahtukoon se kelle tahansa!
Nyt kesää odottaen vihdoin saapuvan, sillä nyt nuo kylmät tuulet ja sateet riittäisi jo.
Kunnioituksella
Mikko A. Ratia (PS)

sunnuntai 17. tammikuuta 2010
JÄMÄKKYYTTÄ JA EMPATIAA HALLITUS KAIPAA!
Suomen kansalaiset ovat käyneet villiä veikkausta siitä miten meidän Suomen hallituksen kanssa käy. Ennenaikaisia eduskuntavaaleja on väläytelty aiemmin, mutta tuo ehdotus tuskin on toteutumassa.
Luottamus toisin sanoen horjuu.
Mielestäni tuo Suomen hallituksen velttous kansaa koskevissa asioissa on mennyt nyt siihen pisteeseen että kipeästi tarvittaisiin jämäkkyyttä tuonne hallituksen puoleen ettei asiat menisi liian hyssyttelyksi.
Kansanedustajilta tarvittaisiin enemmän jämäkkää otetta asioihin, muutenhan heille nauraa hevosetkin.
Jotkut yksilöt sitä jämäkkyyttä tarjoaa, mutta he ovat vain yksilöitä, valitettavasti.
Eipä siihen paljon tarvita. Onko se nyt hirveän vaikeaa pysyä sanojensa takana, vai onko se niin että viilaten ja höyläten kansaa vedätetään?
Totta kai puolueen keskeiset säännöt vaikuttavat "manipuloivasti" edustajaan ja sitä myötä ”unohtuu” vaalilupaukset.
Siis sanoista tekoihin ja sillä saataisiin korjattua moni epäkohta Suomen maassa.
Olen tutustunut nyt viimeisen kahden vuoden aikana poliitikkoihin (kuntataso & eduskunta) ja voin sanoa että ihan kiitettäviä kokemuksia ja juttutuokioita heidän kanssa on ollut ja mikä parasta; Heillä on sitä jämäkkää otetta asioihin, eikä kiertelyä, kuten liian monelta olemme tottuneet saamaan vastaukseksi, tai jo kliseinen ”En kommentoi”.
Empatia on kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita. Mielestäni Suomen eduskunnasta puuttuu empatiaa, mitä tulee ainakin hallitukseen katsoen. Eipä siellä moni ajattele ja varsinkaan toimi omien tunteiden mukaisesti. Tosin, eihän kansanedustajan homma mitään tunteilua ole, sehän on ”raakaa ihmisten kyykyttämistä brutaalein elkein”.
Tämä ei päde kaikkiin kansanedustajiin, mutta valitettavan moneen kyllä sopii kuvaus ”lepsu & sydämetön”.
Empatiaa siis myös kaivataan hallituksen puolelle.
Yksi asia vielä.
Miksei ”tavalliset” ihmiset lähde mukaan politiikkaan, jos heillä on todellakin sanottavaa?
Olen keskustellut monen ihmisen kanssa joilla on todella näkemys siihen miten tässä nyt olisi paras toimia. Loppupeleissähän hallitus päättää, mutta eikö ihmiset tajua ettei noinkaan mitään tule, jos vaan itse makaa sohvalla, kun olisi tilaisuus vaikuttaa!
Moni on antanut vastauksen minulle etteivät he ole edustajatasoa, mutta mikä on se taso? Ei pidä asettaa rimaa turhan korkealle, vaan sopivalle tasolle. Vaikka eduskunnassa on korkeasti koulutettuja, tunnettuja poliitikkoja, julkkiksia, jne. niin ei se tarkoita sitä etteikö tavallisella ihmisellä olisi mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan eduskuntaan.
Pitää löytyä vaan sitä tahtoa ja jämäkkyyttä, jottei asiat jää pöydälle makaamaan. Toiseksi empaattiset, kokeneet ihmiset olisi oiva lisä eduskunta/hallitus tasolle, sillä se antaisi varmasti uusia näkökulmia työn alla oleviin asioihin.
Siispä nyt kaikki ihmiset joilla on ajatuksia, jämäkkyyttä ja hieman empaattisuutta… lähtekää mukaan vaikuttamaan, sillä ehkä juuri sinun äänesi on se ratkaiseva ääni.
Eipä sitä tarvitse (eikä pystykään) lähteä heti eduskuntaan ehdolle, vaan ihan kuntatasolla aloittelee ja jos pelko on siitä ettei tajua asiasta mitään, niin kyllä hommaan pääsee mukaan yllättävän helposti.
Seuraavat kunnallisvaalit ovat 2012 ja niihin on vielä sen verran aikaa että ihminen oppii siinä ajassa paljon, jos vain asenne on kohdallaan.
Mutta suurta osaa ihmisiä vaivaa jo tuo nukkuvan leima, mitä äänestämiseen tulee, joten se ei ole helppo saada ihminen politiikkaan, jos ei ole kiinnostusta miten tämä Suomenmaa lepää.
Turha sitten itkeä miten huonosti menee, kun ei itse halua vaikuttaa asiaan mitenkään. Muistakaa siis käyttää sitä ääntänne!
Tuossa edustaja hommassa pitäisi ”kaikki jyvät löytyä pussista”, sillä se ei sovi heikkohermoisille, takinkääntäjille ja muuten ajattelemattomille ihmisille. Se mitä sanot, tullaan myös muistamaan ja käyttämään sinua vastaan vaadittaessa.
Tuleviin eduskuntavaaleihin on aikaa vielä tovin, mutta nyt sitä vaalityötä pitäisi alkaa tekemään, jos mielii jämäköitä ja empaattisia ihmisiä mukaan eduskuntaan. Nyt en tarkoita itseäni, sillä asetan perheeni ykköstilalle, kuten teki Paula Lehtomäki joka kieltäytyi Keskustan puheenjohtaja tittelin tavoittelusta. Arvostan hänen elettään, sanokoon kuka tahansa mitä.
Kumminkin… meitä on valitettavan moneksi ja mätiä omenoita mahtuu pyrkijöihin mukaan.
Ihmisten, äänestäjien täytyisi nyt muistaa ettei kannata törsätä äänioikeuttaan äänestämällä Aku Ankkaa (jonka vaalimenestys on taattu).
Tässä tämä. Ajatelkaa ihmiset että voitte vaikuttaa hyvinkin huomispäiväänne.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)