Oletko ikinä ajatellut että...

Oletko koskaan ajatellut että...

Voisi käydä huonosti?

Mäntsälässä ollaan huolissaan ihmisten liikenneturvallisuudesta. Eikä ollenkaan suotta.

Olen myös katsellut eräiden nuorten lähinnä maailmanlopun meiningin kaahailua pitkin keskustaa & lähistöä.

Nyt haluan tuoda oman kokemukseni esille.

Olen tähän päivään mennessä viettänyt jo reilut 20v invaliidinä auto-onnettomuuden 09.10.1993 johdosta.

Juttu ei ollut niin yksiselitteinen, kuin juuri sinä lukija sen voisit ymmärtää. Olen toki hengissä, mutta missä kengissä. Se onkin eri asia.

Lensin takapenkiltä tuulilasin läpi ulosajon seurauksena. Tuloksena aivoruhjevamma ja oikea puoli kehostani halvaantui päästä varpaisiin.

Tiedätkö miltä se tuntuu? Hyvä. Jatketaan.

Eikä siinä todellakaan kaikki.

Vakuutusyhtiö jossa auto oli vakuutettu oli ensin sitä vastaan että saisin mitään korvauksia vammautumisestani. Raudanlujan asianajajan ansiosta sain kumminkin korvaukset 50% myötävaikutusalennuksella (koska olin mennyt humalaisen ja kortittoman kaverin kyytiin)

Vaikka sinä lukijani et ajaisi humalassa tai menisi humalaisen kyytiin (jota toivon koko sydämestäni!) niin oletko ajattelut tuota puolta asiasta? Kävisikö sinullekin samoin mitä minulle? Kaikesta törttöilystö kumminkin maksat. Hinta vaan vaihtelee. Mulla se maksaminen kestää lopun elämääni.

Tahdotko vielä kuulla lisää? Okei, jatketaan.

Mitä siitäkin tulisi, jos joutuisit itse kohtaamaan vammautumisen tai mikä pahinta TOISEN ihmisen vammautumisen/kuoleman? Pystyisitkö elämään asian kanssa?

Voin näes kertoa ettei mulle uusi elämä invalidina ollut mitenkään helppoa. Saati sitten elää siinä totuudessa että tietä ylittänyt pikkupoika/tyttö kuoli autosi alle, kun tulit välittämättä mistään mitään mutkan takaa?

Elämä jatkuu, mutta muistakaa ettei liikenteessä tuli leikkiä oman taikka muiden kustannuksella. Itku siinä mahtaisi monelta päästä.

Siis toivon että ihan jokainen autoilija ottaisi huomioon, varsinkin taajama-alueella että muitakin on liikenteessä ja varsinkin pikku lapsia ei ole vielä liikenteen suhteen hahmottamiskykyä.

Turvallista matkaa ihan jokaiselle

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Julkisesta terveydenhuollosta... (Mäntsälä)

Keskustelua julkisesta terveydenhuollosta saa lukea melkein joka päivä eri medioista.

Tunnustan että mietityttää jutut esim. hoitovirheistä, missä asiakas on saanut maksaa karumman hinnan lääkärin välinpitämättömyydestä tai epäammattitaitoisesta hoidosta.

Itse olen pyrkinyt välttämään lääkärissä käyntejä. Olenkin siinä hyvin onnistunut, sillä en edes muista milloin viimeksi olisin joutunut tohtorilta apua hakemaan esim. flunssan jälkioireisiin.

Toissapäivänä (9.2.2015) satuin lukemaan erään tuttavani postauksen facebookissa (surullisen kuuluisasta) Mäntsälä-ryhmästä, jossa hän kertoi erään ulkomaalaistaustaisen lääkärin välinpitämättömästä käytöksestä hänen tytärtään kohtaan.

Olen pyrkinyt välttämään keskustelut tuossa ryhmässä, sillä liian usein jutustelu ajautuu ihan muihin asioihin ja alkup. aihe unohtuu.

Tuttavani kyseli onko lukijoilla samankaltaisia kokemuksia ja juuri sopivasti kun minulla oli eilen (10.2.2015) lääkärille aika ja kun varailin aikaa, niin hoitaja kertoi että lääkäri on vasta aloittamassa (muistaakseni tämän kuun alussa) työtänsä mäntsälässä.

Kiinnostuin aiheesta siksi, kun minulle on sattunut vuosien varrella monia raivoa nostatattavia tilanteita ulkomaalaisten lääkärien kanssa asioidessa.

Kumminkin. Rohkea rokan syö ja menin eilen 8:15 tohtorin juttusille aikeena saada todistus vaikeavammaisen kuljetuspalveluhakemusta varten.

Päästyäni sisään lääkärin vastaanottohuoneeseen ja muutaman sanan vaihdettuani, totesin itselleni että ainakaan alkuvaikutelma ei lupaa huonoa.

Mitä enemmän hänen kanssaan keskusteli ja kertoi vaikeudesta joka minulla on liikunnallisesti aloin enempi vaan olla kuin kotonani juttelemassa hyvän kaverini kanssa elämän menosta.

Kun asiaan kuuluvat oli saatu järjestykseen ja lääkäri sanoi kirjoittavansa lausunnon ja laittavansa sen jälkeenpäin minulle kotia. Olin jo nousemassa tuolista ylös, kiittää ja poistua tyytyväisenä asiakkaana, niin hän todellakin yllätti minut kysymällä kuinka muuten minulla menee?

Ällistyin todella kysymyksestä, painoin perseen alas penkkiin ja kerroin lyhyesti (miten hyvin minun elämä sitten tiivistetään?) kuinka olen kohdannut vaikeudet silmästä silmään, välillä ollut masennuksen partaalla ja lopulta tajunnut olevansa yhteiskunnan hylkiö.

Hän kuunteli mitä minulla oli sydämmellä. Oikeasti, hän ei esittänyt olevansa kiinnostunut kuinka minulla menee (jota julkisen puolen tohtorit eivät ole kysyneet piiiiiiiiitkiiiin aikoihin)

Lähdin terveyskeskusesta onnellisena ja hyväntuulisena, mutta osittain myös minua vaivasi yksi kysymys.

Kysymys kuuluu. Miksi julkiseen terveydenhuoltoon ei saada asiansa osaavia lääkäreitä, jotka pystyy asiakkaan kuuntelemiseen? En minä nyt ihan peruspäivystykseen sitä vaadi, sillä muuten jonot olisivat melkoiset, kun jokainen flunssaa sairastava kertoisi kuinka vituttaa ja krapulakin olisi.

Muistan meillä mäntsälässä vammautumiseni jälkeen (1993) oli aivan helkkarin hyviä lääkäreitä talo lähes täynnä. Jouduin silloin käymään useammin lääkärien puheilla, sillä sairastin silloin enemmän ja kärsin myös kovista kivuista kropassani, mutta jokainen heistä tunsi minut ja sairaskertomukseni, eikä näin aika mennyt epikriisien selaamiseen.

Lääkäri, jonka luona kävin on laiha lohtu ihmiselle joka tarvitsee ammattitaitoista lääkäriä. Sillä hän on 9kk määräaikaisella työsuhteella talossa kunnes tulee siirto Helsinkiin jatkamaan lääkärin toimia (psykiatri)

En käytä terveyskeskuksen palveluja kuin pakosta. Mutta juurikin silloin kun haen esim. kuntoutukseen jatkopäätöstä (joka on ihan perkeleen turha muutenkin, kun en minä tästä parane) niin olisi mukavaa kohdata lääkäri joka on perillä minun tilanteesta ja pystyisi näin ollen tekemään lausunnon ilman turhaa paperista selaamista.

Tämä on yksi kertomus julkiselta terveydenhoitopuolelta tuhansien joukossa. Vaikka pääasiallisesti tämä olikin loppujen lopuksi positiivinen julkaisu, niin mahtuu siihen kritiikkiä siitä kuinka voisi helpommin asiat tehdä.

Suuret kiitokset siis minua hoitaneelle lääkärille. Sinun kaltaisia julkinen terveydenhoito tarvitsee  kipeästi!

Vielä lopuksi kiitokset kaikille talossa työskenteleville ja asiansa osaaville ihmisille.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Erakon elämästä - 3. Tammikuuta 2015

Tervehdys!

Eilinen jäi ihan väliin kirjoittamisen suhteen.

Syynä ehkä suurimpana se, ettei luontoäiti antanut aihetta valoisiin ajatuksiin.

Juice Leskinen kirjoitti aikanaan lyriikan ”katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon” jonka on esittänyt monikin artisti vuosien aikana.

Joulukuussa ilmestyneessä Mielenterveyslehdestä löytyvän haastetteluni kätköistä löytyy myös lause ”saan elämäniloa auringosta ja toisista ihmisistä” – Joten eipä ole ihme että tämän alkuvuoden olen ollut kadoksissa elämäni kanssa.

Liittyy siihen toki muutakin.

Kliseisesti päätin viime vuoden loppupuoliskolla että tupakointi saa riittää. No, kuka nyt enää sitä hintaa maksaa nikottelematta mitä tupakasta joutuu makselemaan.

Tänään on onnistunut päivä sen suhteen, mitä entiseen röökaamiseeni tulee (n. 25 savuketta/pvä).

Mutta kuten tiedetään. Tupakoinnin lopettaminen on sellainen temppu mihin monikaan ei kykene ilman apuja. Sen minä olen kuitenkin päättänyt että kun omilla avuin tupakoinnin aloitin, niin sen myös päätän omatoimisesti.

Heräsi ajatus siitä kuinka paljon ihminen todellakin maksaa veroja mm. tupakasta, alkoholista, makeisista, tms. Eritoten asiassa kiinnosti se kuinka paljon sitä itse säästäisi, jos luopuisi edellämainituista paheista?

Tämän tapaukseen sopii loistavasti IMPALED NAZARENE orkesterin biisi ”Sadistic 666 (Under agolden shower)” ja varsinkin biisin loppuosa, jonka voikin omistaa Stubbin epäonnistuneelle äpärähallitukselle.

 

Eilen jossakin välissä iltaa eräs kaverini huikkasi minulle messengerin kautta että ”ukko oot telkussa?”. Ihmettelin tätä kysymystä noin nanosekunnin, kunnes äkkäsin että kyseessä on varmasti ”Puhutaan Elämästä” kampanjan uusintakierros (esitettiin 8.9.2014 ensimmäistä kertaa).

Itse elokuvassahan en esiinny, vaan yhdessä monesta trailerista mitkä esitettiin ennen elokuvaa.

Tämä traileri on nähtävissä jois sen olet jostakin syystä missannut.

Hyvä että moni ihminen katsoo nuo pikku klipit, jossa minäkin esiinnyn. Sillä itsemurhasta puhuminen ei ole koskaan turhaa, vaan voi avata myös silmiä. Mielenterveys lehden haastattelu, jossa kerroin enempi tuosta suicidaali vaiheesta poiki ainakin muutamien ihmisten yhteydenottoa, missä he kiitti minua. Kiitokset itsellenne että osaatte avata silmänne.

No.. palataan tästä aiheesta syvällisemmin asiaan, kun taas on henkinen voimataso sillä kantilla että jaksan ilman suurempia tunteenpurkauksia asiasta kirjoittelemaan.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa tämän kertainen avautuminen.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Uudelle ja paremmalle vuodelle 2015!

Uusi vuosi ja vähintäänkin uudet kujeet. Tosin, en aio mitenkään toimenkuvaani muuttaa, vaan yhä vapaaehtoinen vaikuttaminen on sydämen asia.

Mitä tulee sitten uusiin kujeisiin. Olen päättänyt nyt pitää blogini eräänlaisena ”päiväkirjana” jossa pohdin, mietin, funtsin, kertaan, otan kantaa, tms. päivittäisistä asiosita.

Kuulostaa ehkä tyhmältä ajatukselta, mutta omaksi ilokseni minä tätä teen.

Tänään, vuoden 2015 ensimmäisenä päivänä on aika kulunut kuten aikaisemmin... eli erittäin vauhdilla. Tosin, aamu meni pitkäksi, kun tytär oli vaarilassa ja vaimo töissä.

Ehkä pitkiin uniin vaikutti eilen nautittu alkoholimäärä, joka ei kumminkaan ollut niin kauheksuttava kuin mielensäpahoittajat sen kumminkin ajattelee ;)

Päälimmäisenä tuli mieleen se, että kuinka avuton sitä onkaan ja riippuvainen toisen ihmisen avusta.

Eteläsuomessa talvi ensin tuli, mutta sitten ei aikaakaan kun asteet plussalla ja liukasta kuin jäähallissa.

Minulla on lähestulkoon mahdotonta lähteä liikkeelle kun liukastumismahdollisuus on noin 110%

 (Kuva kuistilta 01/01/2015)

Eipä siis ihme ettei vanhin kissamme Patekaan lähde tutkimaan pihamaastoa, vaikka kundilla on jo valmiiksi neliveto.

(Pate-pappakaan ei viitsinyt lähteä kuistia pidemmälle)

 
Toinen juttu mikä tuli eilen mieleeni ja tänään aamusella palasi mieleeni uutisia luettuani.

Miksi ihmeessä ihmisten asuntoalueen välittömässä läheisyydessä niitä pommejaan nakkailla? 

Käy suuresti vituttamaan eläinten puolesta, koska sosiaalisessa mediassa näkyi asiasta paljon keskustelua ja muutenkin on jo kokemus kissojemme suhtautumisesta ”talvisotaan”

Nämä on tämmöisia ikuisuusongelmia joita tuskin koskaan saadaan kuntoon (ellei ihminen ala vihdoin käyttää myös hivenen sitä järkeään)

Kumminkin... näillä eväillä jatkuu vuosi 2015. Palataan taas asiaan, kun on jotakin sanottavaa.

Hyvää ja ennenkaikkea rauhallista uutta vuotta 2015 kaikille lukijoille!

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia