Liikenteessä: Pieni muistutus...

Tänä päivänä kun puhutaan nuorison tavoista ja käyttäytymisestä, usein kuulee sen että ”kyllähän meidän nuoruudessa samalla lailla pölvästeltiin” – Mutta harvalle kumminkin on tapahtunut koko elämän muuttanut pöljäily.

Mäntsälässä on keskustelu käynnissä jälleen tuosta nuorten mopoilla/kevytmoottoripyörillä ajelusta. Onhan se allekirjoittaneenkin mielestä aika hurjan näköistä, kun stagella vedetään nokka pystyssä mopolla tai prätkällä... ja vielä kaveri kyydissä.

Pyrin antamaan tällä kirjoituksellani ajatuksen, mitä mahdollisesti voi tapahtua, jos oikein huono tuuri käy.

Minulle sattui tuommoinen huono tuuri, suorastaan paska mäihä 09/10/1993, jolloin vammauduin erittäin vaikeasti, tosin auto-onnettomuudessa mutta se ei mitenkään vähennä sitä totuutta kuinka voi käydä.

Vuosia tulee täyteen 22v. Se on reilusti enemmän kuin mitä kylillä liikkuvilla nuorilla on edes ikää. Kokemukset eivät ole olleet tuona aikana kovinkaan mairittelevia.

Entäpä jos satut kyytiin ilman kypärää tai turvavyötä? Oletko täysin varma että kuski on selvinpäin? tms.

Jos huonosti käy, niin onnettomuus on omaa syytäsi. Miksi lähdit kyytiin, vaikka tiesit esim. kuskin nauttineen alkoholia, tms?

Minulle kävi niin ja ainoastaan periksiantamattoman asianajajan ansiosta sain vakuutusyhtiön myöntymään -50% omavastuuseen työkyvyttömyyseläkkeestäni.

Eikä siinä edes kaikki. Niin kuin Moniksen Yökahvilassa käyvät nuoret minut jo tuntevatkin, niin haluaako kukaan olla vajaavainen rampa, ”kroppansa vanki”, niin kuin sitä kuvailisin?

Tiedän että tämä teksti ei tavoita mahdollisesti nuoria, mutta toivon silti tämän tarinan uppoavan teidän vanhempien ajatuksiin ja siitä jälkikasvulle eteenpäin kerrottavaksi.

Turvallisesti liikenteessä

Mikko A. Ratia

Pelastetaan Kellokosken sairaala!

"SAVE KELLOKOSKI!"

Mielenterveysongelmat eivät ole mediaseksikäs aihe. Se ei ole myöskään monenkaan ihmisen mielestä puhumisen arvoinen asia.

Kumminkin, jos ajatellaan niin että kellä tahansa meistä, ikään, sukupuoleen, kansallisuuteen, jne. katsomatta on yhtälailla riskialtis kohdata mielenterveysongelmia. Ei MT-ongelmat ole vain yhden tai kahden kansanryhmän ongelma, vaan se koskettaa meitä kaikkia, vaikka miten vänkäisi vastaan.

Itse kiikun siinä rajamaastossa. Varsinkin talvet erakoituneena hajoittaa pään, sillä ihminen tarvitsee sosiaalista elämää ympärilleen, eikä siihen riitä aina verkon välityksellä käyty keskustelu, kun harteilla painaa taakka.

Sata vuotta toiminut Kellokosken sairaalaa ollaan sulkemassa ja uutta psykiatrista sairaalaa kaavaillaan Helsingiin. Tarkemmin sanoen kyseessä ei olisi uusi sairaala, vaan Töölön kaupunginosassa sijaitseva Kivelän sairaalan remontointi.

Kellokoskella käynyt tietää paikan kauneuden ja rauhan. Kellokoskesta mitään tietämätön ei siitä rauhasta tajua mitään, ennen kuin sattuu omalle kohdalle.

Olen asunut Kellokoskella vuosina 2001-2007. Silloin sairaala ja varsinkin sen kahvio muodostui eräänlaiseksi vakiopaikaksi missä kävimme lähes päivittäin tyttäreni kanssa kahvilla. Muutenkin sairaala on tuttu, varsinkin henkiläkunta joka on aika uskollisesti palvellut talossa vuodesta toiseen.

RyhmässäPelastetaan Kellokosken sairaala olen seurannut juttuja jotka puoltaa sairaalan säilymistä. Erittäin hyviä pointteja on siellä tullut esiin, mutta varsinkin yksi on jäänyt mieleen. Ryhmähenki, mikä on mm. hoitajien kesken erittäin suuressa osassa toimivaa tiimityöskentelyä.

Ajatteles nyt itsekin. Uusien työryhmien/yhteisöjen kasaamisessa menee aikansa, kuten kävisi, jos sairaala siirtyisi Helsinkiin. Se ei ole ainakaan asiakkaan kohdalla paras vaihtoehto, sillä mitä paremmin henkilökunta tuntee asiakkaan, niin sitä vaivattomammin hoitotyö sujuisi.

Eikä tässä vielä kaikki. Ensinnäkin kaikki ketkä tuntee Helsinkiä vähänkin, niin tietää ettei siellä ainakaan hermo lepää, niin kuin Kellokosken rauhassa. Pikkukylän idyllinen maisema vaihtuisi betoniviidakkoon ja tutut ihmisen esim. lähikaupoissa vaihtuisi uusiin, keistä ei voi mennä varmuuteen hyväksyvätkö he MT-kuntoujat siinä missä ihmiset tekee sen Kellokoskella?

Kellokosken sairaala on monelle asiakkaalle koti. Se on tuttu ja turvallinen, mutta ennen kaikkea rauhallinen paikka. Uskallan jopa veikata sen puolesta että Kellokoski on ”eheyttävämpi” paikka asiakkaalle kuin vastaavasti Helsinki.

Kellokosken sairaalan huono kunto on lähinnä se suurin huolenaihe. Mutta senkään ei pitäisi olla mitenkään este, sillä joutuuhan nuo sairaalan rakennukset kumminkin jossakin välissä remontoimaan täydellisesti, mitä tulee ajatukseen että sairaala muuttaisi Helsinkiin ja tilalle tulisi asuinrakennuksia.

Miksei sitten ajateltaisi rakentamista niin, kun sairaalalla on lääniä? (Kellokoski on olemassa periaatteessa sairaalan takia, muuten se olisi vain pieni asuinalue Tuusulan kunnassa)

En nyt pysty laskelmia antamaan mitä sekin maksaisi, mutta säästäisi se varmasti monen MT-kuntoujan hermoja. Uusi paikka kun ei ole heti se ”tuttu koti”

Toivoisin että tämä ja muut Kellokosken sairaalan säilyttämisen puolesta kirjoitetut kannanotot ja tekstit uppoisivat päättäjiin. Toivottavasti heiltä löytyy edes hieman inhimillisyyttä ihmiseloa kohtaan, eikä ajatukset pyöri vain eurojen ympärillä.

Kirjoittelinaikaisemmin omille sivuilleni Facebookiin näin: 

”Uusi lastensairaala rahoitettiin yksityisten firmojen ja kansalaisten toimesta.

Kuka lähtisi projektiin, jolla pelastettaisiin Kellokosken sairaala ja toiminta voisi jatkua seuraavat sata vuotta?

Suurin ongelma on vanhat rakennukset, joita ei ole saneerattu niin kuin naapurissa, eli Ohkolan sairaalan puolella.

Ongelmana on myös laiskat hesalaiset lekurit, jotka nillittävät puolen tunnin ajomatkan takia.

Stadi onkin niin eheyttävä mesta jo itsessään että varmasti MT-asiakkaan mieli siellä lepää (tietty onhan sielläkin luontoa, mutta taitaisi siitäkin nousta "not in My backyard" kapina.”

Näin se yhdessä rakentaminen ei ainakaan toimi. Sipilän viesti ei ole mennyt täysin perille ja viesti ei tarkoittanut MT-kuntoutusta.

Pelastetaan siis yhdessä Kellokosken sairaala ja siinä samalla pelastaisimme kokonaisen yhteisön, mikä on kylälle muodostunut sairaalan ansiosta.

Kunnoituksella

Mikko A. Ratia

Motoristit Koulukiusaamista Vastaan

Motoristit Koulukiusaamista Vastaan (MKKV) saapuu Mäntsälään Kirkonkylän koululle tiistaina 8. syyskuuta 2015.

Tapahtuman järjestämisestä vastaavana henkilönä olen saanut kyselyjä pitkin vuotta, kun tapahtuman mahdollisuutta lähdin työstämään että olisiko mahdollista että MKKV:n tilaisuus olisi jokaiselle Mäntsälän (keskustan?) koululle suunnattu.

Olen ollut jo aikaisemmin yhteydessä tästä mahdollisuudesta, mutta en ole kaikkien kiireiden osalta ehtinyt asiasta varsinaisesti tiedottamaan.

MKKV:ltä sain vastauksena tuohon yhteistapahtumaan että parempi/helpompi se on että tilaisuus järjestetään koulukohtaisesti. Tila ja aikaongelma tulee mm. vastaan.

Joten kehotan kaikkia vanhempainyhdistyksiä ottamaan asiasta yhteyttä MKKV:n puoleen, jos tunnette tarvetta tilaisuudelle.

Facebookista ryhmä löytyy täältä ja nettisivusto löytyy täältä.

Annan myös tarvittaessa neuvoja tapahtumaa koskien, jos se on tarpeen.

Yhteistyö terveisin

Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja

Mikko A. Ratia
mikko.a.ratia@gmail.com
0400 781 792

Elämäntarinaa kerrakseen....

Meidän Perhe lehti julkaisi haastatteluni verkossa.

Juttuhan julkaistiin jo toukokuussa lehtiversiona, mutta nyt juttu tuli myös verkossa luettavaksi.

Minua haastatellut toimittaja Anne (Rikama) soitti eräänä päivänä minulle ja kertoi lukeneensa haastatteluni Suomen Mielenterveys seuran lehdestä ja kiinnostunut asiasta niin että päätti kysyä minulta josko voisin antaa haastattelun myös Meidän Perhe lehteen.

Anne kertoi että syynä kysymykseen oli yksinkertaisesti se, ettei kuulemma suomalaisia miehiä saa oikein avautumaan.

Mietin asiaa tovin, kunnes suostuin juttuun. Olin jo aikaisemmin päättänyt että haastattelut ja TV-esiintymiset oli sitten tässä. Olin aikaisemmin esiintynyt muutaman lehden haastattelussa aiheena selviäminen elämästä mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta huolimatta. Myös Mouka Filmin projektissa ”Puhutaan elämästä” olin mukana ja muutaman kerran nuo klipit on TV:ssä pyörineetkin.

Ajattelin kyllä yleisön reaktiota pitkään ennen kuin tein päätöksen. Nyt jälkeenpäin mietin ihan toisella tavalla. Mitä jos olisin jättänyt selviytymis tarinani kertomatta?

Ihmiset jotka ovat minuun ottanut yhteyttä tai kommentoinut julkaisua sosiaalisessa mediassa on muutamaa nettitrollia lukuunottamatta positiivista. Ihmiset on kertonut mm. saavansa voimia ja uskoa avautumisestani ja esimerkistäni, ettei kannata heittää kaikkea toivoa, ennen kuin on tsekannut koko käden (pokeritermejä lainatakseni).

Kun nyt tarkemmin ajattelen, niin positiivinen elämänasenteeni (okei, jokaisella on myös huonot päivänsä) on ollut se kantava voima jolla olen saanut itseni tätäkin kirjoittamaan.

Jos olisin jäänyt 1993 tapahtuneen onnettomuuden jälkeen sänkyyn itkemään ja säälimään itseäni, niin luultavasti olisin katkeroinut, valittava ihmishylkiö.

Kiitos perheelleni ja kaikille niille kavereille/tutuille ketkä on tullut vuosien aikana kohdattua.

Hyvää (ja vähälumista) kesää

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Vanhemmat! Vaikutetaan yhteistyöllä lastemme arkeen

Suvivirteen ei ole enää kauan. Liian nopeasti sekin tulee eteen, sillä mahdottomasti olisi vielä hommaa vanhempainyhdistyksen puolella.

Meillä Mäntsälässä on kunnanvaltuusto ujuttanut myös lusikkansa soppaan. Sillä henkilöstösäästöjen osuminen opettajiin on teettänyt koulun hallinnolle tuskaisen työmäärän.

Vanhempainyhdistyskään ei ole välttynyt perusopetukseen suuntautuvista säästötoimenpiteistä. Kyllä se on vaan arkipäivää että yhdistys antaa koululle tukea ja miksei antaisi, kun jälkikasvumme on kyseessä?

Stressiltäkään ei ole vältytty, sillä viime viikon keskiviikkona järjestetty perinteinen kevätdisko oli tuottaa ongelmia ja hoppua suuntaan jos toiseen. Siinä kyllä allekirjoittanutta vietiin paikasta A paikkaan B.

Onnekseni tutut aktiiviset vanhempainyhdistyksen johtoryhmän jäsenet ja oppilaiden vanhemmat ja muutama nuorison edustaja olivat taas suurena tukena, jotta ikimuistoinen ilta lapsille järjestyi.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 

Olen kumminkin ihmetellyt erästä asiaa.

Meillähän Kirkkiksellä (Kirkonkylän Koulu) on muutamia vaihtoehtoja jolla pääsee vaikuttamaan lapsensa kouluarkeen.

Vanhempainyhdistyksessä talkootyö, eli osallistuminen tapahtumien järjestämiseen, tms. ja toisena vaihtoehtona on ollut maksaa vanhempainyhdistyksen tilille 15€/lukuvuosi.

Olen koonnut sähköpostilistan Kirkkiksen aktiivivanhemmista, ketkä on mielellään tulossa auttamaan, jos vaan menoiltaan kerkiävät. Heitä on noin 25 (mukana on myös johtokunnan jäsenet)

Tuo määrä on hiukan suurempi, sillä kaikki eivät ole ottanut yhteyttä sähköpostilla. Mutta puhutaan kumminkin noin 30 ihmisen joukosta, joista vähintään puolet tarvitaan esim. diskon järjestämiseen.

Karumpaa luettavaa on kannatusmaksujen kanssa. Kannatusmaksun (15€) oli maksanut tälle lukuvuodelle 20 ihmistä laskujeni mukaan (moni maksaneista kuuluu myös aktiivisten vanhempien listaan)

Mietin vaan että kuinkakohan moni vanhempi joka ei ole mukana aktiivi tai kannatustoiminnassa tietää mitä kaikkea vanhempainyhdistys järjestää lastemme iloksi?

Ei tuo nyt kauhealta kuulosta, jos vanhemmat maksaa lapsestaan 15€ lukuvuodelta. Se pitää kumminkin sisällään esim. disko kaksi kertaa lukuvuoden aikana, erinäisiä talkooluntoisia puuhailupäiviä lasten välituntien iloksi (viimeisenä keppihevostehdas), kevätstipendit, yms.

Edellämainittujen lisäksi vanhempainyhdistys tekee yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa. Tämän vuoden syksyllä esim. Motoristit Koulukiusaamista Vastaan tapahtuma syyskuussa joka on vanhempainyhdistyksen järjestämä tilaisuus.

Tekisimme varmasti paljon muutakin, jos vaan aika ja raha riittäisi. Esimerkiksi voisimme tehdä mm. oppilaille hankintoja, jotka olisivat opiskeluun tukena tai hyödyksi.

 

Vaikua siis sinäkin arvoisa vanhempi lapsesi tulevaisuuteen. Tehdään tästä yhdessä totta.

Terveisin

Mäntsälän Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistyksen pj

Mikko A. Ratia

mikko.a.ratia@gmail.com