Koulukiusatusta syrjäytyneeksi erakoksi?

Tervehdys!

Aluksi piti kirjoittaa tunteista jotka nousivat pintaan Duudsonit Tuli Taloon jaksosta, jossa käsiteltiin kemiläisen Eemelin perheen ongelmia.

Nimimerkki ”Bluegamer” videoblogissaan kertoo kokemuksiaan koulukiusaamisesta.

Se viimeistään herätti minut kirjoittamaan niinkin vakavasta aiheesta kuin koulukiusaaminen / syrjintä.

Huomasin kumminkin että tekstiä syntyi omasta kokemuksesta sen verran paljon, ettei tekstiä saa runnottua mitenkään mielekkääseen muotoon joka palvelisi lukijaa, eikä puuduttaisi.

Joten tässä supistettu versio siitä, miten herkän pikkupojan taival 37-vuotiaaksi ”sosiaaliseksierakoksi” on kulkenut.

Koulun aloittaminen vuonna 1983 ei ollut mitenkään helppoa, sillä olin erittäin herkkä ja pelokas pikkupoika.

Etuna tosin oli se, että asuimme pienessä kylässä Mäntsälän kunnassa ja näin ollen aloitin ala-asteen Mattilan koulussa.

Isosiskoni oli kyllä turvana esim. koulumatkoilla ja loppupeleissä olimme koko koulu niin tiivis ja yhteinen ”perhe” ettei sopeutumisessa ollut ongelmia.

Muutoksia tuli kumminkin aika pian, kun vanhempani erosivat ja muutin äidin ja siskoni kanssa mäntsälän keskustaan.

Asuinpaikkanamme oli silloin pahamainen Mustamäki ja (vastoin lähes kaikkien muiden mustamäkeläisten kohtaloa) pääsinkin ”parempaan kouluun” Myllymäelle.

No, eipä se että paremman puolen kouluun pääsy estänyt sitä henkistä ja välillä fyysista kiusaamista mitä tuli koetuksi.

En antanut kuitenkaan periksi ja jäänyt katselemaan kuinka koulukaverit piti minua huonompana, koska avioerolapsi kerta olin.

Taistelin päivittäin, jotta pääsisin muiden veroiseksi. Vaikka osittain onnistuin, niin silti naljaiju jatkui aina siirtyessäni yläasteelle.

Yläasteella kumminkin statukseni herkästä pikkupojasta muuttui kokonaan ja vanha, ajatteleva minä lensi kuin leppäkeihäs lähimpään lepikkoon.

Tilalle astui pian kapinallinen, muista vähät välittävä itserakas paskiainen.

Koulusta en juurikaan välittänyt hevonpaskaa ja tätä kirjoittaessa olen edelleenkin ilman ammattillista koulustusta.

”Paha saa palkkansa” ja minulle tuo tilipäivä koitti 9.10.1993 kun vammauduin todella vakavasti auto-onnettomuudessa.

Korneinta onnettomuudessa oli se, että juuri vähän aikaa sitten olin päättänyt kääntää uuden lehden elämässä.

Olinkin yllättäen aivan uuden tilanteen edessä, josta ei päässyt eteenpäin kuin sopeutumalla uudestaan kaikkeen.

Jatkoin elämääni uudella statuksella. Työkyvyttömyyseläkeläisenä ja ikää oli huimat 18v

Olin tehnyt todella paskamaisia juttuja kavereilleni yläaste aikana ja niin oli myös kaverini kaikonneet.

Sain kumminkin rohkealla eleellä korjatuksi kaverisuhteeni pyytämällä anteeksi kaikkea paskaa mitä olin heille aiheuttanut.

Kävin peruskoulun loppuun Järvenpäässä Invalidiliammattioppilaitoksessa ja tarkoitukseni oli jatkaa välivuoden jälkeen opintoja.

Toisin kumminkin kävi.

Aloin vihdoin viimein ymmärtämään tilanteen missä elin. Kaikki vanha oli poissa ja tilalla elämä, josta ei selvinnyt ilman taistelua päivittäisissä asioissa.

Vaikka kotipaikkani Mäntsälä onkin erittäin tuttu paikka ja ihmiset tuntee minut hyvin positiivisessa mielessä, niin niitä ”No-Life” mulkkuja mahtui myös mukaan.

Alkoholisoiduin ja lopulta meinasin päättää päiväni, kun olin ajautunut liian syvälle.

Tällä hetkellä ei ole valittamista... tai jos rehellisiä ollaan niin on.

Yhteiskunnassa olen suoraan sanottuna hylkiö, mutta muuten aktiivinen ja aikaansaava mies, joka on mm. vammaisten, lasten ja nuorten hyväksi tehnyt vapaaehtoistyötä jo pidemmän aikaan.

Ainoastaan ydinperheeni keskuudessa minulla on arvo. Joko olen liian vaikeasti vammainen että työllistyisin ikinä tai toiselta osapuolelta olen liian terve, jotta minulla olisi oikeutta esimerkiksi taksikyyteihin, mitä olen aikanaan hakenut, mutta kunta katsoi että olen liian terve saadakseni tukea (en olisi läpi vuoden tarvinnut tukea. Ainoastaan talvella, milloin liikkuminen on hankalaa).

Olen myös huomannut että joillakin ihmisillä ketkä ei tunne minua tarpeeksi hyvin on vakavampi asennevamma minua kohtaan ja näin ollen koen paljon syrjintää, vaikka ihmiset ”tarkoittaisi vain pelkkää hyvää”

Ehkä on niin, että koulukiusaamisen jäljet seuraa minua aikuisikään asti? Vaikka koulukiusaamisesta ei ole meikäläiseen muka jäänyt arpia (oma diagnoosi), niin silti tuollaiset Eemelin kaltaiset tapaukset saavat palan kurkkuun ja kyyneleen silmäkulmaan.

Sanoisin tähän loppuun vaan sen, että antakaa meidän erilaisten ihmisten elää rauhassa ja hyväksykää tosiasia, vaikka kaikki ei olisi samankaltaisia kuin sinä itse. Peiliin kannattaa siis katsoa, ennen kuin lähdet heittämään paskaa kenenkään ihmisen niskaan, ilman että ajattelisit itsesi sen ihmisen paikalle.

Vanhemmille tiedoksi että opettakaa lapsianne hyväksymään. Kyllä he ehtivät vielä itsensä katkeroittamaan aikuisena, jolloin opettaminen on turhaa. Tämän voin yleistää ihan hyvällä omatunnolla.

Ollaan ihmisiksi ja tiedoksi etten kirjoita näitä kokemuksiani mitenkään huomionhakuisesti, vaan yksinkertaisesti sen puolesta että ihmiset saisivat ajateltavaa ja toimisi vähän inhimillisemmin erilaisia ihmisiä kohtaan.

Kiitos kaikille elämääni kuuluville ihmisille tuesta näiden vuosien aikana. Erityisesti äitini ansaitsee suurimmat kiitokset mitä maa päällään kantaa, että on jaksanut tukea minua nämä 37 vuotta.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Jälkipeliä kesän kynnyksellä...

Viimeinen toukokuun viikko on alkanut ja täytyy nyt myöntää, ettei se lähtenyt mitenkään riemulla käyntiin.

Eilinen finaalitappio venäjää vastaan lätkän MM-kisoissa kirvelee hiukan. Ei siksi että hävisimme, vaan yksinkertaisesti tyyli millä venäjän voitto sinetöitiin.

Ruotsalaismedia ja ”rakas” Kalervo Kummola on nostanut esiin tavan millä venäjän luotsi Oleg Znarok toteutti toimitsijakieltoaan ei lupaa hyvää. Tuomarilinja myös puhuttaa, mutta puolin jos toisin jätettiin selviä jäähyjä viheltämättä.

Kaiken kun ynnää yhteen, niin ei voi muuta sanoa kuin HIENOA LEIJONAT! Minä en kisojen edetessä ryömimisvaihteella uskonut että Suomi yltää finaaliin asti, koska sen verran Hannu Hanhi kiekkoa tuli Leijonalaumalta nähtyä.

Välierissä kaatui Tsekki ja sen pelin jälkeen aloin pikkuhiljaa uskomaan että venäjäkin kaatuu, jos vaan jaksetaan pelata täydet 60min tarkkaa peliä ja pysytään boxista poissa.

Vaan venäjän karhulla oli tällä kertaa pidemmän kynnet ja mestaruus meni itärajan taakse.

Länsinaapuri olisi ollut kyllä huikea kohdata finaalissa, mutta tällä kertaa näin. Isosti onnea myös ruotsille pronssista!

Se siitä jälkipelistä.

Eilen myös ratkesi Europarlamenttivaalit ja luettuani aamulla miten muualla euroopassa oli käynyt, niin suurella mielenkiinnolla jään seuraamaan miten asiat sujuvat vastaisuudessa, kun kovasti eurokriittiset puolueet nosti päätään.

Suomessa äänetystulos ei hämmästyttänyt itse asiassa lainkaan.

Persuille & demareille äänestystulos oli kaiketi pettymys. Äänestysprosentti ei kovin hääppöinen ollut koko maassa ja Soinin ”jytky vers. 2” jäi saavuttamatta, samoin Rinteen kelkan kääntäminen.

Tuosta äänestysprosentin alhaisuudesta en myöskään lähde hämmästelemään, sillä niin paljon olen kuullut ihmisiltä että mitä turhaan lähteä äänestämään europarlamenttivaaleissa, kun kotomaassakin on tekemistä tarpeeksi?

Siinä tapauksessa äänestämättä jättäneet ihmiset tekee virheen.

Sillä, näen tänäpäivänä tärkeänä että suomalaisedustus on kunnossa MISSÄ NIITÄ PÄÄTÖKSIÄ TEHDÄÄN!

Tottakai kotimaan politiikkakin on tärkeää... mutta katsokaa nyt peiliin ja miettikää mihin suureen ”yhtenäiseen eurooppaan” kuulumme!

Kumminkin.. on huolestuttavaa nähdä ettei kansalaisilla riitä usko enää politiikkaan. Oma usko oli mennä mäntsälän kunnallisvaalien 2012 sotkuissa, mutta se oli ainoastaan yhden ihmisen missio päästä uhkasta (minusta) eroon.

Jotakin tulisi tehdä, jotta kansan luottamus saataisiin takaisin? Toisiko poliittisen systeemin uudistus äänestäjät uurnille? vai mikä olisi ratkaisu?

Hävettää vaan niiden ”pyrkyrien” puolesta ketkä lupaa maat ja taivaat, kun valtuusto, tms. paikka on kyseessä.

Ilman politiikkaakin voi vaikuttaa asioihin, mutta 7 vuotta vapaaehtoistyötä eri ihmisryhmien eteen on todistanut ettei se ainakaan kovin helppoa ole, kun rahat on tiukassa, niin ei myöskään vapaaehtoistoimintaa pysty ylläpitämään.

Siksi kannattaa miettiä vaihtoehtoa nimeltä äänestäminen.

Timo Soinin ääni tuli tutuksi Radio Suomipopin aalloilta ”paremman suomen ja euroopan” puolestapuhujana. Eipä oma kantani paljoa eroa, sillä olen itsekin paremman EU:n kannalla, enkä tunkiopolitiikan tukija, niin kuin EU on ollut.

Tässäpä tämän päivän mietteet. Parempia aikoja odotellen.

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia

Kypärävoroliiga liikkeellä mäntsälässä!

Vapunaaton vietto sai todella yllättävän käänteen, kun 9-vuotias tyttäreni kävi kaupassa unohtunutta kardemummaa hakemassa.

Ensinnä tytärtäni ei laskettu enää K-citymarkettiin, koska kello oli kuulemma jo niin paljon ettei enää asiakkaita päästetty sisään (mikä vitun sääntö tuokin on? HÄH?!?)

No, tyttäreni päätti sitten poiketa lähimmällä R-kioskilla (Raitorin ärrä) ja jätti pyöräilykypäränsä ohjaustankoon roikkumaan. Polkupyöränsä hän lukitsi, niin kuin aina.

Ei aikaakaan, kun tyttäreni huomaa ostoksensa tehtyään että joku tyyppi otti kypärän mukaansa, niin kuin omansa.

Tyttäreni Saga oli vielä R-kioskin sisällä, kun hän näki ikkunan lävitse tapahtuman. Eipä siinä mitään olisi mahtanut, kun lähistöllä ei ollut yhtään aikuista kuka olisi voinut auttaa tilanteessa (pikkutytön EI OLE TARKOITUS puuttua varkauksiin)

Saga pääsi kotia viimein talutettuaan fillarin kotiin ja kertoi tapahtuneesta. Saga kuvaili tyypin parhaansa mukaan. Tumma/ruskea huppari/takki ja miespuolinen nuori ihminen, oli ollut tämän röyhkeän ilkivalta teon takana.

Eipä se maailma yhdestä kypärästä kaadu, mutta SE ETTÄ VARASTATEAAN LAPSELTA pistää niin vihaksi, että siinä kaikenmaailmat vihapuheet jäävät pieneksi piipitykseksi!

Juuri kun pääsin kehumasta nuoria, niin joku tällainen VAJAKKI menee ja tekee suoranaista kiusaa lapselle, varastamalla häneltä vuoden alkupuolella ostetun suhteellisen arvokaan kypärän? EIKÖ Mikään ole enää perkele pyhää? Kysyn nyt vaan?

Tietty siinähän täytyy muistaa sellainen seikka ettei mitään kannata jättää ilman lukitusta tai silmäpareja vahtimasta omaisuuttaan. Tähän asti on saanut olla kyllä fillarikypärät rauhassa keskustan alueella, mutta näköjään ei enää? Toissapäivänä eräs tuttavani kertoi samanlaisesta tapauksesta, mutta se tapahtui vaan juna-aseman seudulla.

Jollakulla helvetin halvat huvit, mutta jos lapselta varastetaan noin röyhkeästi, niin selkäänsä tuollaiset pellet pitäisi saada!

Varokaa ihmiset jättämättä mitään hetkeksikään vartioimatta. Elämme aikoja, jolloin millään ei ole mitään väliä.

Hyvää vappua kaikista perkeleen saastoista huolimatta

Terveisin

Erittäin vittuuntunut faija

Mikko A. Ratia

Uutisia Kirkonkylän Koululta

Tervehdys.

Postaan tämän alkuperäisesti lehteen tarkoitetun jutun nyt tänne. Paikallislehteen ideaa tarjottuani sitä pidettiin kyllä hyvänä, mutta kun koulumme (Kirkonkylän koulu) on ollut niin paljon esillä aktiivisen toiminnan puolesta, niin toimittaja epäili että muille kouluille iskisi kateus Kirkkiksen aktiivisesta yhteishengestä.

Joten postaan tämän lähinnä vetoomuksena, jos saisimme ilkívallan tekijät ajattelemaan ennen toimintaa.

Terveisin

Kirkonkylän koulun Vanhempainyhdistyksen puolesta

pj, Mikko A. Ratia
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kevät terveiset Kirkonkylän Koululta

Yhteistyö on aina hyvästä.

Sitä hyvää yhteishenkeä osoitti Kirkonkylän Koulun oppilaat ja opettajat. He ovat olleet taiteilupuuhissa sekä tämän että viime viikon aikana.

Koulun pihamaalla sijaitsevat katokset (tutummin höksat) saivat uutta ilmettä. Asia lähti etenemään Kirkkiksen oppilaskunnan ansiosta, jonka hallitus syksyllä 2013 pisti asian vireille.

Kirkkiksen Vanhempainyhdistys päätti 03.04.2014 kokouksessaan tukea maalausprojektia omalla panoksellaan. Vanhempainyhdistys osti maaleja ja pensseleistä maalausprojektiin.

Suuret kiitokset projektin onnistumisesta kuuluvat myös Mäntsälän Värille!  He kun lahjoittivat osan käytetyistä maaleista.

Viime viikon lopulla kävin katsomassa aikaansaannoksia ja oikein mieltä lämmitti se että oppilaat (yhdessä opettajien avulla) ovat saaneet yhteistyöllä harmaat, töhrityt rakennelmat niin eläviksi ja iloisiksi, kuten alla olevista kuvista voit itsekin sen nähdä.

Kuten tarkkaavainen huomaa, niin homma on vielä kesken ja toivoisi että lapset saisivat rauhassa tehdä hommansa loppuun, eikä nämä taideteokset kokisi samanlaista kohtaloa kuin rakennelmat aikanaan (töhrintä). Toki, toivoisimme yhdessä Kirkkiksen lasten sekä henkilökunnan kanssa että nämä piirrokset säilyttäisi koskemattomuutensa ja eikä kokisi turhaa ilkivaltaa töhrimisen, tms. muodossa.

Yhteistyöhön panostaen

Kirkkiksen Vanhempainyhdistys ry

Aktiiviset valtuutetut?

Aktiivisia kuntapoliitikkoja haettiin kuntavaalien 2012 alla silloisen Mäntsälä Lehden pääkirjoituksessa.

Meinasin pudota tuolilta luettuani kirjoituksen, sillä toimittaja joka oli kyseisen pääkirjoituksen kirjoittanut (Olli-Pekka Lehtinen) oli kuvaillut allekirjoittanutta ”aktiiviseksi politiikoksi”

Tieto siitä että aktiivinen toimintani oli saavuttanut toimittajat ei kumminkaan minua hämmentänyt, vaan se että juuri edellisenä viikonloppuna olin hyllytetty ehdokkuudesta kunnallisvaaleissa 2012 ja millä tavalla paikalliset persut sen tekivät ei ollut oikeudenmukainen päätös.

Siitä ei nyt sen enempää, vaan mennään tähän päivään.

Uutinen ”Uimahalli Mäntsälään” kuntalaisaloitteen saattamisesta kunnanvaltuustoon sai viimein ajatukset poikimaan tekstiä ”paperille”

Uimahalli Mäntsälään hankkeen tehokas työnainen Heli Hallikainen (sd) on tehnyt suuren työn hankkeen eteen. Unohtamatta toki vapaaehtoisen hankkeen alullelaittajaa, vapaaehtoista työryhmää ja kuntalaisia ketkä ovat tehneet suuren duunin pitämällä ääntä hankkeesta.

Valitettavasti Hallikainen on näemmä yksin hankkeen takana mitä tulee kunnanvaltuustoon.

Toki sieltä varmasti löytyy uimahallia kannattavia ääniä, jotka valitettavasti on jäänyt piipitykseksi, eikä todellista mielipidettä saada esiin, esteenä tuo niin ihanan kuuluisa puoluekuri.

Kuria toki täytyy olla, ettei valtuustoryhmät elä kuin kuuluisassa pellossa (jossa muutes ei ole omaa uimahallia), mutta olisiko syytä sitten puuttua siihenkin mitä kukin lupaa vaalien alla?

Minä en lähtisi lupaamaan mitään asiaa, mitä en varmuudella pystyisi ajamaan 110% lasissa, jos olisin joku kaunis päivä ehdolla missään vaaleissa.

Heli Hallikainen ansaitsee rehellisen kunnioitukseni suoraselkäisestä toiminnasta yhteisen hyvän eteen. Siitä ei käy kieltäminen.

Ottakaa valtuutetut esimerkkiä Hallikaisesta kuinka hän on vienyt hanketta eteenpäin, vaikka yksin on joutunutkin asian kanssa painimaan. Tiedän että valtuustossa on muitakin ”uusia naamoja” keiden ideat kannattaisi ottaa lähempään tarkasteluun.

Terveisin

Vapaaehtoisesti vaikuttava

Mikko A. Ratia

Taidot ruosteessa, sensuuria vaiko teknistä osaamattomuutta?

Satuin huomaamaan erään asian tänä aamuna, joka sai allekirjoittaneen hämmästymään suunnattomasti.

Mäntsälän Uutiset joka on siis Mäntsälä-lehden tilalle tullut ”uudistunut ilmaisjakelulehti” on kyllä julkaissut mielipidekirjoituksiani tasaiseen tahtiin... mutta tänään koin hämmästystä, kun selailin viimeisen kuukauden lehdet läpi ja en nähnyt kirjoituksiani mitä olin jättänyt toimitukselle internet sivuilla olevalla lomakkeella.

Tietysti siinä kävi kynäilijällä mielessä että "hitokseen on kirjoitustaidot ruostunut ja lehti ei suostu julkaisemaan niin ala-arvoista sekundaa"

Tietysti en voinut välttyä ajatukselta että kirjoitukset olisi jätetty julkaisemasta ihan muiden syiden takia. En lähde silti syvemmin analysoimaan asiaa, koska siitä voi jollekulle tulla paha mielli ;)

Kävi myös ajatuksissa se että lehden internet sivuilla ei ole kaikki niin kuin pitäisi ja kirjoitukset on hävinnyt bittiavaruuteen.

Sain tähän viimeiseen epäilyyn vahvistusta, sillä eräs ystäväni Facebookissa hämmästeltyäni asiaa kertoi myös ongelmista lehden kanssa.

Joten. Mäntsälän Uutisten toimitukselle tiedoksi. Laittakaa homma toimimaan, että kuntalaisten lehteen tuomat asiat pääsisivät oikeuksiinsa.

Ei muuta tällä kertaa.

PS. Käytän tästä lähin blogiani back-uppina, jos vielä sattuu tämmöistä eteen. Harmittaa todella paljon nyt.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Sosiaalinen erakko

Sosiaalinen erakko

Kevät keikkuen tuleepi. Lunta on viikonlopuksi luvassa ja silleen.. en nyt kumminkaan sään takia ole tätä kirjoittamassa, vaan yksinkertaisesti sen takia että avaan teille arvon lukijoille ja seuraajilleni kuka on tämä mies joka sosiaalisenaerakkonakin tunnetaan...

Siis, perustietoja tuskin tarvitsee kerrata niin intensiivisesti kuten olen tottunut tekemään.

Mikko Antero Ratia. Syntynyt marraskuun 13. päivä vuonna 1976 klo 3:30 Hyvinkään aluesairaalassa. Kotipaikkana tuolloin Mattilan kylä Mäntsälän kunnassa.

Perheeni koostui silloin vanhemmistani ja isosisko Heidistä (synt. 1974) sekä isäni vanheemista eli Saima-mummista ja Eino-papasta ketkä asuivat samalla mäellä Mattilan Tonttimäellä.

Lapsuuteni ei ollut kovinkaan helppo. Sitä varjostivat lähinnä pelkotilat mitä pikkupoikana kärsin.

Elämään tuli vielä suurempi muutos kun vanhempani erosivat 80-luvun puolivälissä ja muutimme äitini ja siskoni kanssa mäntsälän kirkonkylälle.

Asuinpaikaksi silloin siunaantui Mustamäki, joka oli (ja on sitä edelleenkin) mäntsälän pahamaineisimpia paikkoja.

Elämä oli taistelua, ensinnäkin muiden hyväksyntää hakien. Avioero lapsena ”tavallisten” ja ”parempien” joukossa ei ollut kovin helppoa.

Myös kiusaamista ilmeni kouluaikoina, mutta siitä mentiin yli, enkä antanut sen vaikuttaa sen enempiä.

Yläasteelle mentyäni alkoi ote lipsumaan ja koulunkäynti oli enää toisarvoinen asia.

Toisin sanoen olin itserakas paskiainen, joka ei välittänyt muista paskaakaan.

Hengailin siihen aikaan erään kaverini kanssa, jonka koin kovin samalla aaltopituudella olevaksi tyypiksi.

Kumminkin... 9.10.1993 olin osallisena kohtalokkaassa onnettomuudessa, josta sain pysyvät vammat lennettyäni tuulilasin läpi autosta ulos.

Tarkemmin ottaen aivoruhjevamma oli tuloksena ja kaikki elämän arvot meni uusiksi.

Enempi tuosta onnettomuudesta voi lukea tekstissäni.

Onnettomuuden jälkeen jouduin ojasta allikkoon ja taistelua takaisin elämään oli aina vuoteen 2001, jolloin tapasin nykyisen vaimoni.

Nykyään Mäntsälässä asun perheeni kanssa, johon kuuluu vaimoni Paula & 9v tyttäreni Saga, sekä kaksi poikakissaa Pate & Elias.

Ammatillista koulutusta ei minulla ole. Onnettomuuden ja varsinkin sen jälkiseuraumusten takia opinnot ovat jääneet toisarvoiseksi asiaksi. Toivoisin silti joskus onnistuvani pääsemään takaisin "oravanpyörään"

Toimettomana en todellakaan ole ollut, vaan olen ollut tyttärelleni koti-isänä aina tähän päivään asti.

Lisäksi toimin vapaaehtoisena mm. nuorison ja vammaisten ihmisten parissa, sekä teen erilaisia vaikuttamishommia mitä nyt eteen sattuu.

Luottamustoimena mainittakoon myös Mäntsälän Kirkonkylän Koulun Vanhempainyhdistys, jossa toimin puheenjohtajana tällä hetkellä.

Olen ollut myös politiikassa mukana. Vuodet 2007-2012 meni perussuomalaisten riveissä, joka sai päätöksensä, kun minut savustettiin kirves selässä ulos politiikasta.

Toimin myös luottamuspaikalla vuosina 2008-2012, kun olin perusturvalautakunnassa varajäsen.

Politiikka on jäänyt sen myötä kokonaan pois, koska nykysysteemi haisee pahemman kerran narsistiselta oman edun tavoittelulta ihan kokonaisvaltaisesti.

Ihmiset tuntevat minut sosiaalisena, karjalalaista verenperintöä kantavana metallimiehenä, jonka rakkaisiin harrastuksiin kuuluu musiikin lisäksi valokuvaaminen, lukeminen ja kirjoittaminen.

Olen työstämässä pitkäaikasta haavetta, eli oman elämän opusta, jonka nimenkin taisin keksiä juuri ”Oman Elämänsä Maestro”

Siinäpä nyt vissiin tärkeimmät. Seuratkaa blogia, twitteriä (@MikkoARatia), Googlea ja facebookin sivustoja "Sosiaalinen Erakko" & "Vapaaehtoinen vaikuttaja"

Hyvää kevättä!

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia